Mikäköhän meidän 3-vuotiaalla on..? (tilitys)

["nixu"]

Ei ole ilkeä, mutta jotenkin ehkä epäempaattinen lapsi. On nyt pienryhmässä aistiyliherkkyyksien vuoksi (= kävi ylikierroksilla normiryhmässä ja mm. alkoi käyttäytymään stressaantuneesti, puri itseään jne.) ja aika hyvin menee, eron näki jo ensimmäisella viikolla. Mutta...lapsi ei tahdo laulaa. Ei tahdo tanssia. Kieltäytyy juhlimasta muiden synttäreitä. Rähjää kovalla äänellä, puraisee hoitajaa ohimennen vaikka kukaan ei löydä syytä kys. käytökselle. Ei tahdo leikkiä muiden kanssa, suorastaan suuttuu jos tätä ehdotetaan, ja menee ns. lukkoon. Ymmärrän asian niin että häntä pelottaa muiden lasten seura, sillä joutui normiryhmässä syntipukiksi (osin myös syyttömänä) ja varmaankin muistaa miltä tuntui "taistella" joka päivä muiden ilkeyksiä vastaan (ja näihin taas reagoi satuttamalla fyysisesti muita lapsia, josta tulikin lisää ongelmia...). Todella ikävää .

Joulu lähestyy, pikkujoulut pidettiin jo. Ei saanut olla tonttulakki päässä, ihan kuten Halloween-naamiaisissakaan ei suostunut pukemaan mitään päälleen. Jöröttää vaan, satunnaisesti hyväksyy leikin varjolla jonkun hassun hatun tms. päähänsä sekunniksi. Minua väsyttää...

Olemme käyneet psykologilla, neuvolassa sekä perheneuvolassa. Missään ei osata sanoa juuta eikä jaata; psykologi oli ihana ja hänen ansiostaan paikka pienryhmässä järjestyi, mutta jatkotutkimuksiin emme saaneet aikaa ja perheneuvolassakin vaan toisteltiin sitä, kuinka poikamme "on vielä niin pieni". Onhan hän pieni, tajuan kyllä sen! Mutta eikö tuon ikäisen kuuluisi jo kysellä jotain? Laulaa/tanssia muuten kuin hyppimällä tasajalkaa? Piirtää/maalata edes muuta kuin suttua? Olla kiinnostunut muiden tekemisistä?

Anteeksi jos kuulostan suorituskeskeiseltä, sitä en ole. Neljän tunnin yöunet ja stressi lapsen tilanteesta vaikuttavat kirjoitustyyliini...jos jollain olisi jotain asiallista sanottavaa, minä kyllä kuuntelen.

 

["suvi"]

minusta kuulostaa kyllä ihan normi3-vee meiningille, ei meilläkään 3 eikä vielä 4-veekään halua pukea tonttuhattua tms. lippiksestä, naamiaisvaatteista puhumattakaan kaikki eivät halua tanssia, laululeikkejä varsinkaan jos heiltä odotetaan sitä tai patistetaan. minusta kuulostaa että tämä on sinun ongelmasi ei niinkään lapsen?

 

["nixu"]

[QUOTE="suvi";22535910]minusta kuulostaa kyllä ihan normi3-vee meiningille, ei meilläkään 3 eikä vielä 4-veekään halua pukea tonttuhattua tms. lippiksestä, naamiaisvaatteista puhumattakaan kaikki eivät halua tanssia, laululeikkejä varsinkaan jos heiltä odotetaan sitä tai patistetaan. minusta kuulostaa että tämä on sinun ongelmasi ei niinkään lapsen?[/QUOTE]

Kiitos viestistäsi. Olen ymmärtänyt että muut lapset suostuvat päiväkodissa yhteisleikkeihin jne., siksi kai "teen tästä ongelman". Näistä leikki/pukemishaluttomuuksista mainitaan minulle myös aina, vähän kulmia kurtistaen (erityisope). Kai siksi mietin että mitä seuraavaksi...

 

["Jenis"]

Lapset nyt on epäempaattisia, se taito tulee sitten myöhemmin... muutenkin kuulostaa meidän kolmivuotiaan huonolta päivältä tuo. Onko teillä aina tuollaista?

 

[HH]

Moni riippuu varmaan paljolti siitäkin, onko poika juuri täyttänyt kolme vai täyttämässä neljä. Meillä ainakin 3-vuotias tyttö (täytti syyskuussa) on aika ujo lähtemään mihinkään mukaan. Kotona kyllä pukeutuu roolovaatteisiin, laulaa ja tanssii, mutta seurassa ei. Ja alkaa uhoamaan jos yhtään liikaa yritetään. Ei kuitenkaan väkivaltaisesti käyttäydy muita kohtaan.
Kavereiden kanssa leikkii, jos on yksi kaveri. ei osaa vielä varsinaisesti leikkiä porukassa.

Piirustukset on suttua, joskus jo piirtää pääjalkaisia jos vieressä ohjataan niin tekemään.

Kielellisesti tyttö on tosi lahjakas ja sen takia oon arvioinu kaiken olevan oikuista huolimatta kohdallaan. On tosi temperamenttinen, oman tien kulkija, mutta niin olen ollut minäkin.

Anna pojan rauhassa kasvaa ja pidä kunnon rajat ja rakastava ote lapseen. Seuraile tilannetta ja jos oikeasti olet huolissasi, niin sitten vaan painat päälle jatkotutkimuksia ajatellen. Näin äkkiseltään vaikuttaa kertomasi mukaan siltä, että ei mitään suurempaa hätää ole. Poika vaan tarvitsee rutkasti positiivista huomiota ja tukea.

 

["nixu"]

[QUOTE="Jenis";22535932]Lapset nyt on epäempaattisia, se taito tulee sitten myöhemmin... muutenkin kuulostaa meidän kolmivuotiaan huonolta päivältä tuo. Onko teillä aina tuollaista?[/QUOTE]

Kiitos sinulle myös. Ei, ei ole "aina" tämmöistä...mutta viime aikoina ehkä enemmän kuin yleensä. Yksi syy voi olla se, että työaikani muuttuivat huonoiksi ja olen kotona vähemmän kuin ennen. Onneksi rytmi muuttuu ennalleen ensi kuussa! Olen muutenkin harkinnut että etsisin osapäivätöitä jotta poika saisi olla enemmän kotona...tuolla "jurolla" luonteellaan tuskin vielä välittääkään seurasta kamalasti .

 

["minä vaan"]

Meillä myös pojan käytös ollut juuri samanlaista, ja monesti olen siitä neuvolaan ollut yhteydessä. Myös perheneuvolassa olen siitä puhunut. Mulle sanottiin myös aina, että poika on vielä niin pieni, ettei kannata huolehtia. No mä annoin pojan päättää sit ihan itse laittaako esim. sen tonttulakin päähänsä tai osallistuuko vaikka laulamiseen jossain tilanteessa. Meillä tätä ollut siis jo siitä asti ku poika oli vajaa 2v. Nyt poika on 3,5v. ja pikuhiljaa on alkanut menemään vähän paremmin. Esim. päiväkodissa on alkanut osallistumaan laulu- ja leikkihetkiin. Vielä ku sais ton puremisen, lyömisen, raapimisen ym. pois.

 

["nixu"]

Moni riippuu varmaan paljolti siitäkin, onko poika juuri täyttänyt kolme vai täyttämässä neljä. Meillä ainakin 3-vuotias tyttö (täytti syyskuussa) on aika ujo lähtemään mihinkään mukaan. Kotona kyllä pukeutuu roolovaatteisiin, laulaa ja tanssii, mutta seurassa ei. Ja alkaa uhoamaan jos yhtään liikaa yritetään. Ei kuitenkaan väkivaltaisesti käyttäydy muita kohtaan.
Kavereiden kanssa leikkii, jos on yksi kaveri. ei osaa vielä varsinaisesti leikkiä porukassa.

Piirustukset on suttua, joskus jo piirtää pääjalkaisia jos vieressä ohjataan niin tekemään.

Kielellisesti tyttö on tosi lahjakas ja sen takia oon arvioinu kaiken olevan oikuista huolimatta kohdallaan. On tosi temperamenttinen, oman tien kulkija, mutta niin olen ollut minäkin.

Anna pojan rauhassa kasvaa ja pidä kunnon rajat ja rakastava ote lapseen. Seuraile tilannetta ja jos oikeasti olet huolissasi, niin sitten vaan painat päälle jatkotutkimuksia ajatellen. Näin äkkiseltään vaikuttaa kertomasi mukaan siltä, että ei mitään suurempaa hätää ole. Poika vaan tarvitsee rutkasti positiivista huomiota ja tukea.

Kiitos kannustavasta viestistä, tulipa hyvä mieli . Ihanaa kun täällä saa fiksuja vastauksia, kiitos ihan kaikille vastanneille!!

Rajat on oltava, muuten lapsi hätääntyy. Siksi meillä on kotona melko tiukka kuri; jos yhtään lähtee lipsumaan, lapsi kyselee itse rajojen perään ja myös vauhkoontuu (huonolla tavalla). Vauvanakin kapalon piti olla tiukka, ei muuten saanut unta...

 

["nixu"]

[QUOTE="minä vaan";22535965]Meillä myös pojan käytös ollut juuri samanlaista, ja monesti olen siitä neuvolaan ollut yhteydessä. Myös perheneuvolassa olen siitä puhunut. Mulle sanottiin myös aina, että poika on vielä niin pieni, ettei kannata huolehtia. No mä annoin pojan päättää sit ihan itse laittaako esim. sen tonttulakin päähänsä tai osallistuuko vaikka laulamiseen jossain tilanteessa. Meillä tätä ollut siis jo siitä asti ku poika oli vajaa 2v. Nyt poika on 3,5v. ja pikuhiljaa on alkanut menemään vähän paremmin. Esim. päiväkodissa on alkanut osallistumaan laulu- ja leikkihetkiin. Vielä ku sais ton puremisen, lyömisen, raapimisen ym. pois.[/QUOTE]

Kohtalontoveri! Kiitos kun kirjoitit, helpottavaa huomata että muillakin on tätä ongelmaa (vaikka ikäväähän se on!). Toivottavasti teillä helpottaa jatkossa .

 

["vieras"]

Meidän 3-vuotias on myös hieman...miten sen nyt sanoisi...erikoinen. Siis varmaan ihan normaalin rajoissa, mutta kuitenkin on juttuja, joita itse välillä olen miettinyt, että onko normaalia. Aika on kyllä auttanut ja kehitystä on tapahtunut paljon tässä viimeisen 6 kk aikana. Luulen, että meillä osasyynä erikoiseen käytökseen on se, että lapsi on vauvasta lähtien ollut todella hitaastilämpiävä, arka kokeilemaan, pelkää epäonnistumista joten ei uskalla edes yrittää, kaikki uusi jännittää ja pelottaa. Tämä purkautuu sitten outona käytöksenä. MEillä lapsi on nyt viimeaikoina rohkaistunut kovasti ja on alkanut kokeilemaan rohkeammin juttuja, menemään mukaan ja touhuamaan samaa kuin muut lapset. Nyt kun kielelliset valmiudet ovat paremmat, pystyn "puhumaan hänet ympäri" ja hän osaa jo kertoa ääneen kun alkaa jännittää.

Voisiko olla tuollaista hitaastilämpiävyyttä teilläkin? Samoin jos on kovin herkkä lapsi muutenkin, esim. musiikki voi vaikuttaa lapseen syvästi ja hän ei oikein pysty käsittelemään niitä tunteita. Meillä ei pitkään saanut laittaa mitään musiikkia soimaan ja kamala huuto alkoi erityisesti jos jossain kuuli mollivoittoisempaa musiikkia.

 

[3v:n äiti]

jaa-a... minusta käytös ei vaikuta "normaalilta". Hankala sanoa tietysti, kun en ole lastasi koskaan nähnytkään, mutta jos ykskaks jotain pitää sanoa, niin vaikuttaa olevan jotenkin autistisia piirteitä pojallasi..? Onko elämäntilanteessa tapahtunut yhtäkkiä isoja muutoksia, joka voisi aiheuttaa reagointia lapsessa?

 

[äitiminäkin]

miten ootte saaneet kitkettyä pois nuo tönimiset ja huitomiset?

 

["suvi"]

meillä 4-vuotias joko on joko tosi reipas tai tosi ujo ja uhmakas, varsinkin joulujuhlat ym. erityistilanteet menevät pipariksi...3-vuotias taas yrittää purra kun turhautuu eikä vielä jaksa tai osaa selittää mikä suututtaa tms.
luota omaan vaistoosi tilanteen suhteen, älä pelkästään päiväkodin. ja piirtämisestä: eli meillä 3-vee piirtää täysin suttua vielä, rakentaa kuitenkin taitavasti palapelejä ja pitää muovailemisesta.

 

["silja"]

Minulla on serkkutyttö, joka oli pienempänä arka ja aistiherkkä, eikä osannut leikkiä muiden lasten kanssa. Hän ei saanut mitään virallista diagnoosia, mutta kunta järjesti hänelle puolipäiväisen avustajan tarhaan (sama avustaja teki toisen puolikkaan toiselle lapselle, oli siis tarhassa valmiiksi) ja meni 0-luokalle ennen ekaluokkaa. Tyttö alkoi vuosien kuluessa vähitellen sosiaalistua ja on nyt älykäs ja taiteellinen yläastelainen, edelleen hyvin herkkä ja pikkuisen jäykkä käytökseltään, mutta huumorintajua löytyy nykyään, kavereita on ja pärjäilee hienosti. Edelleen tuntuu siltä, että hänessä on jokin pieni erikoisuus, mutta ei se diagnoosin saaminen tekisi varmaan hänestä yhtään sen onnellisempaa. Selvittäköön aikuisena jos kiinnostaa...

Toivotaan että teidän poikanne alkaa vähitellen sosiaalistua ja vapautua ja kaikki menee hyvin.

 

["silja"]

Niin, tuolla serkkutytöllä oli kanssa ongelmia surullisen musiikin kanssa, sitä ei kestänyt kuunella yhtään. Jotenkin tunteet olivat liian voimakkaita aina (itki monesti kavereidenkin puolesta), mutta se on tasaantunut iän myötä.

 

["Jenis"]

jaa-a... minusta käytös ei vaikuta "normaalilta". Hankala sanoa tietysti, kun en ole lastasi koskaan nähnytkään, mutta jos ykskaks jotain pitää sanoa, niin vaikuttaa olevan jotenkin autistisia piirteitä pojallasi..? Onko elämäntilanteessa tapahtunut yhtäkkiä isoja muutoksia, joka voisi aiheuttaa reagointia lapsessa?

Onko autismi sun mielestä "reagointia" muutoksiin, vai mikä oli tän viestin pointti? Erinäisiä kolmivuotiaita seuranneena voisin sanoa, että kaikki ap:n listan asiat on aika normikauraa, paitsi jos kaikki tuo tapahtuu ihan joka päivä

 

[juuh]

Tässä on ehkä kaksi puolta...
On ihan "normaalia" että 3-vuotias ei piirrä, laula tai leiki kovasti muiden kanssa. Mutta stressaaminen, agressiivisuus, aistiyliherkkyydet ja kiusaamisen kohteeksi joutuminen (tätä lausetta ihmettelin) päiväkotiryhmässä ovat jo merkkejä siitä, että käytöksessä on seurattavaa.
Kyse voi kuitenkin olla vaan tempperamentista, jonka kanssa "oppii elämään" kun hieman kasvaa. Älä vaadi lasta asettumaan tiettyihin normeihin, älä maanittele aulamaan tai piirtämään tai leikkimään muiden kanssa. Anna tehdä just niinkuin tekee ja haluaa. Tietysti puremisen ym. kiellät ja opetat vaihtoehtoisia tapoja ilmaista tunteitaan.
Iltalukemiseksi voisit ottaa vaikkapa Liisa Keltikangas-Järvisen Agression portaat tai jonkin hänen tempperamentteja käsittelevän kirjansa, ne on ihan silmiä avaavia lukukokemuksia
Ja jos olet huolissasi, ole sinnikäs noiden psykologien ym. suhteen. Varhainen ja riittävä tuki on aina parasta, niin vanhempien kuin lapsenkin kannalta, jos vanhemmat ovat huolestuneita lapsen kehityksestä.

 

[juuh]

tai siis temperamentti on sanan oikea kirjoitusmuoto

 

["vieras"]

Kannattaa vielä lukaista aspergerin syndroomasta, jossa tätä aistiyliherkkyyttä ja muuta tuollaista esiintyy. Toisaalta kyllä siihen sitten ammattilaiset olisivat jo huomiota varmasti kiinnittäneet. Tsemppiä teille, toivottavasti tilanne korjaantuu pikkuhiljaa.