Mikähän vikana

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja BloodyEnd
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti

BloodyEnd

Jäsen
01.10.2009
650
1
16
Ihmetyttää ja kummastuttaa. Tässä nyt puolitoista viikkoa suunnilleen ollut aluksi satunnaisia viiltäviä/pistäviä alavatsakipuja, jotka ovat nyt viime päivinä vaihtuneet sitten pidempikestoisiin jomotuksiin. Tänään esimerkiksi alavatsani, juurikin kohdun seudulta oli niin kipeä, että oli pakko taittua kippuraan, jolloin kipu tuntui vähän pienemmältä. Kipu on vaihtunut piiltävästä ja pistävästä polttavaan, vähän niin kuin menkkakipuihin. Lisäksi myös vatsan sisään vetäminen tuntuu kipeältä, vaikkei näin normaalisti olekaan ollut, koskaan.
Rinnat tuntuvat olevan turvoksissa ja ajoittain hyvinkin kipeät. Esimerkiksi eilen rintaliivit riisuessa molempia rintoja vaivasi repivä kipu jonkin aikaa, meni kuitenkin ohi melko nopeasti.
Virtsaamisen tarve on myös normaalia suurempi ja virtsan väri on lievästi samea/vihertävä, vaikka olen juonut normaalisti vettä ja syönytkin ihan perusterveellisesti. Tänään huomasin sitten vielä kaiken lisäksi että valkovuotoa oli tullut hirvittävän paljon, pöksyt märkänä ja vuodon joukossa oli valkoisia, limaisia klimppejä, joita sitten tulikin paljon emättimestä, kun sormella tarkistin.
Lievää pahoinvointia oli viime viikolla ja jotenkin tuntui, että jotain häikkää on jossain, pahoinvointi on kuitenkin nyt mennyt enimmäkseen ohi.

Missä kummassa vika?
 
Ovis tai raskaana...

Ovulaatio kivut tunnistan kyllä, eivätkä ole koskaan olleet mistään päin tätä luokkaa. Pientä nippailua ja muutama viilto, mutta ei näin pahoja kipuja. Eikä myöskään tuota klimppimäistä valkovuotoa ole tullut, vain kirkasta, sitkeää limaa.

Unetkin ovat muuttuneet, monena yönä nähnyt paljon normaalia todentuntuisempia unia. Jos esimerkiksi unessa laitan suuhuni jotain, saatan maistaa sen herätessäni jne.
 
Odotat siis, että kuvailemillasi raskausoireilla muut tulevat sanomaan sinulle, että olet raskaana?

A) osta testi, tee se ja katso tulos. Se kertoo paljon enemmän kun kaksplus
B) varaa lääkäriin aika, mistä ihmeestä muut voi tietää mikä sinua vaivaa.
 
  • Tykkää
Reactions: Criminal Mind
raskaus
ovulaatio
tulehdus

tai sitten tolla kivulla ja noilla eritteillä ei ole mitään yhteyttä ja kyseessä onkin vain eksynyt pieru, kokemuksella voin sanoa sellainenkin voi sattua aivan helvetisti...
 
Ovulaatio meni muutama päivä sitten, mutta siis nuo kivut eivät ole minulle normaaleja ovulaation aikanakaan ja sekin meni jo ohi.
Ja MarieHos en odota kuulevani, että olen raskaana. Siihen olisi hyvin pieni mahdollisuus, viimeisin yhdyntä tapahtunut vajaa kaksi viikkoa ennen kuukautisten alkua, jotka tulivat siis aivan normaalisti. Vaikka yhdyntä ilman ehkäisyä tapahtuikin, niin ovulaationi ei ole noin lähellä kuukautisiani. Ei ainakaan aiemmin ole ollut.
Tulehdus voi mahdollisesti olla joo, maanantaina varailemaan lääkäriaikaa, ihan vain varmuuden vuoksi.
Nyt vain kyselin täällä, kun tuo asia todella vaivaa ja meinaa jo viedä yöunetkin.
 

Kuumimmat

Yhteistyössä