I
Ihmettelenitseäni
Vieras
Mä oon aina ihmetellyt, että mikähän mussa on vikana kun en ole koskaan sopeutunut työelämään enkä oikeastaan opiskeluihinkaan. Olen jo vähän yli 40v joten valitettavasti esim. suht. tyydyttävät urahaaveet voi haudata. Tai ainakin välillä tuntuu siltä.
Kirjoitin aikoinaan hyvillä papereilla ylioppilaaksi ja lähdin kauppakorkeaan opiskelemaan. Syy tähän oli se, että en oikein keksinyt muutakaan. No silloista Helsingin Kauppakorkeakoulua kyllä inhosin. Itse opiskelu olis voinut olla ok, mutta jotenkin en sopeutunut joukkoon. Tulipa sitten mentyä yliopiston puolelle ja opiskeltua kaikennäköistä... missään en oikein edennyt...
Kun en mitään keksinyt, päätin mennä töihin. Tapasin työssäni tulevan mieheni, joten se oli sinällään hyvä. Eipä aikaakaan kun olimme naimisissa, minä raskaana jne. No onneksi mies sai oman alan hommia, joten ihan hyvältä näytti.
Itsekkin tuli sitten opiskeltua hampaat irvessä ekonomiksi. Mies sai hyvän homman kaukaa Helsingin loisteesta ja muutimme maalle. Paikassa me ja lapset viihdymme loistavasti, mutta mitään oman alan duunia en ole oikeastaan tehnyt. Ylikoulutetettuna toimistohommia on tullut pätkäduuneissa väännettyä, mutta vuoden vaihteessa jäin työttömäksi. Lapset on 13v poika ja 7- ja 9-vuotiaat tytöt.
On selvää, että kyllä mä saan täältä semmoista siedettävällä palkalla (2000-2500) toimistohommaa. Muuta tuskin on tarjolla. Nyt sitä vaan miettii, että onko järkeä lähteä opiskelemaan. Ja mitä... Tuntuu että kaikki hommat katoaa. Hoitoala ei kiinnosta (ja palkannousukin olisi minimaalinen). Aineenopettajan hommat yläaste/lukio kiinnostais, mutta valitettavasti taitais vaatia monen vuoden opiskelun... Ei siinä paljon ekonomin paperit auta (+ sitten muutama appro yliopiston puolelta).
Kirjoitin aikoinaan hyvillä papereilla ylioppilaaksi ja lähdin kauppakorkeaan opiskelemaan. Syy tähän oli se, että en oikein keksinyt muutakaan. No silloista Helsingin Kauppakorkeakoulua kyllä inhosin. Itse opiskelu olis voinut olla ok, mutta jotenkin en sopeutunut joukkoon. Tulipa sitten mentyä yliopiston puolelle ja opiskeltua kaikennäköistä... missään en oikein edennyt...
Kun en mitään keksinyt, päätin mennä töihin. Tapasin työssäni tulevan mieheni, joten se oli sinällään hyvä. Eipä aikaakaan kun olimme naimisissa, minä raskaana jne. No onneksi mies sai oman alan hommia, joten ihan hyvältä näytti.
Itsekkin tuli sitten opiskeltua hampaat irvessä ekonomiksi. Mies sai hyvän homman kaukaa Helsingin loisteesta ja muutimme maalle. Paikassa me ja lapset viihdymme loistavasti, mutta mitään oman alan duunia en ole oikeastaan tehnyt. Ylikoulutetettuna toimistohommia on tullut pätkäduuneissa väännettyä, mutta vuoden vaihteessa jäin työttömäksi. Lapset on 13v poika ja 7- ja 9-vuotiaat tytöt.
On selvää, että kyllä mä saan täältä semmoista siedettävällä palkalla (2000-2500) toimistohommaa. Muuta tuskin on tarjolla. Nyt sitä vaan miettii, että onko järkeä lähteä opiskelemaan. Ja mitä... Tuntuu että kaikki hommat katoaa. Hoitoala ei kiinnosta (ja palkannousukin olisi minimaalinen). Aineenopettajan hommat yläaste/lukio kiinnostais, mutta valitettavasti taitais vaatia monen vuoden opiskelun... Ei siinä paljon ekonomin paperit auta (+ sitten muutama appro yliopiston puolelta).