Mikähän mulla on?

["tiskirätti"]

En saa työtä. Opintoja en saa loppuun suoritettua. Oikeastaan mikään ei huvita eikä kiinnosta mutta kuitenkin haluaisin jonkun mukavan työn ja opinnot pois vaivaamasta yms. Mutta silti en saa niitä tehtyä vaikka kuinka yrittäisin.

Mä olen ihan hirveän näköinen nykyään. En meinaa tunnistaa itseäni peilistä enää. Oikeasti noinko pahasti mä olen rappeutunut?

Parisuhde on hirveässä tilassa... Välillä en edes tajua miksen vaan eroa. Mutta ei sekään ole niin yksinkertaista jos mä teenkin virhepäätöksen koska mulla on joku henkilökohtainen kriisi.

En meinaa jaksaa hyväksyä että täytän pian 28v.

olen jatkuvasti väsynyt vaikka nukun pitkiä yö unia, tosin välillä on kyllä hetkiä päivässä että saan energia potkun ja jaksan tehdä enemmän. Mutta mieliala on kuitenkin miinuksen puolella.

Jotain on pakko pian muuttuua/tapahtua muuten mä menetän itseni ja koko elämäni menee hukkaan.

Joku varmaan ehdottaa puhumista jollekkin mutta mulla ei ole ystäviä jolle voisin puhua, miehellekään ei voi puhua ja oma äiti ei ota puheitani edes vakavasti. Se luulee että tämä asia paranee jollakin "käy saunassa ja syö leivos se piristää ei sulla mitään vikaa oo kuvittelet vaan oot vaan vähän laiska ja saamaton"...

Mihinkään ammattilaiselle en ole ainakaan vielä uskaltanut mennä. Vaikka ajatusta mielessäni olenkin pyöritellyt.

Tai no olen mä jollekin ammattilaiselle puhunut perheneuvolassa kun oma lapseni kävi sielä oppimisvaikeuksien takia. Eihän sielä tullu käsiteltyä kun vaan pintaa hipoen parisuhdetta ja sitä että minua kiusattiin lähes koko koulu ajan.

Mutta sielä aikalailla kaunistelin asioita...

 

["Vieras"]

Laiska ja saamaton..

 

["jooh"]

Älä huoli, et ole ainoa jota masentaa kaikki. Minulla melkein sama tilanne kuin sinulla paitsi että en ole edes opiskelemassa vielä.

Minun mielestäni kyse kohdallamme ei ole laiskuudesta ja saamattomuudesta, vaan pikemminkin masennuksesta ja siitä, että ei ole selvää päämäärää/ elää epätietoisuudessa asioiden suhteen. Parisuhde on täälläkin niin kuralla kuin olla ja voi. Mies ei ole pitkään aikaan osoittanut hellyyttä ja tästä meidän suhteen huononeminen alkoikin. Tunnen itseni arvottomaksi kotona.

 

["alkup."]

Mullakin tuo arvottomuuden tunne vaivaa kovasti.. Opiskelu sujuu niin tautisen hitaasti ja kokoajan ilmenee kaikenmaailman esteitä ja hankaluuksia.

 

[jooh.]

Minä mielelläni jäädyttäisin itseni ja tunteeni kokonaan, jotta saisin pakolliset asiat tehtyä, mutta ei se ole niin helppoa. Ammatittomana vaeltelukaan ei herkkua ole ja jos kouluun meinaan päästä niiin vaivaa pitää senkin eteen nähdä ja lukea kunnolla.

En jaksa olla ystävieni kanssakaan tekemisissä. Haluaisin vain käpertyä itseeni. Aivan kuin odottaen että asiat hoituisivat itsestään vaikka tiedän että eivät todellakaan hoidu jos minä itse en niiden eteen jotain tee.

 

["alkup."]

mä taas ajattelen että jos vaan lopettais tsemppaamisen jäis vaan sänkyyn eikä enää nousis. sais läheiset sitte tehä mitä lystäävät vaikka kiikuttaa mut johonki pöpilään tms. Antais vaan periks antais kaiken vaan mennä pilalle. Ku ei vaan jaksa aina tsempata ja palkkioks saa vaan tyhjää käteen...

mä vaan odottelen jotain merkkiä jostain/joltain joka vois tavallaan antaa jotain suuntaa siihen mitä mun pitäis tehdä... jos olisin uskossa odottaisin jumalan näyttävän tietä mitä tehdä...

 

[entinen koulukiusattu]

Tee jotain eli laita ensin itsesi ulkoisesti kuntoon saatat jo siitä piristyä ja saada voimaa muihin tehtäviin! Vaikka opiskelu olisi kuinka pakkopullaa niin aloita ne jostain HETI, sillä vain siten voit saattaa ne aikanaan loppuun ja päästä töihin! Jos et millään saa mitään aikaiseksi, niin tartu edes luuriin ja soita apua joltain ammattiauttajalta! Tsemppiä

 

[Minni:)]

Jos nyt ei ole ihan oikeesta masennuksesta kyse niin tee kunnon suunnitelma sekä opiskelujen, ittes ja parisuhteen eteen ja ala elää sen mukaan. Mulla ollut sellasta saamattomuutta, joka ehkä osittain johtuu ajattelutavasta et "onhan tässä vielä aikaa, eikä mikään kiire mihinkään". Oon jotenkin onnistunut tuudittautumaan tohon täysin ja yhtäkkiä heränny siihen et eihän tässä nyt loputtomasti aikaa olekaan. Päätin valmistua tänä vuonna, vaihtoehtoja ei ole, pakko. Selkeä suunnitelma ja sitä vaan on noudatettava. Sama juttu itteni suhteen. Pakko alkaa kattomaan mitä suuhun mätän ja liikkumaan enempi ja samaten pidettävä parempaa huolta itsestään ulkoisesti. Loppu haahuilu kulahtaneissa verkkareissa ja hupparissa ja likasessa tukassa. Yritän tehä pieniä juttuja et tuntisin olevani naisellisempi, se antaa itseluottamusta ja piristää. Ja jos tuntuu et parisuhde ei oikeasti toimi ja on vaan yks iso energiasyöppö ja masennustekijä niin ero on hyvä ratkaisu jos todella siltä tuntuu. Itse erosin 1,5v sitten ja auttoi kummasti. Opinnot lähti etenemään ja fiilikset paranemaan.

Tsemppiä! Sä pystyt siihen! :hug: