mikähän minussa on vikana

minulla ei ole ikinä ollut kavereita paljoo...en ole ikinä ollut ns. "suosittu"
opettajat ovat aina ottaneet silmätikuiksi ja siten "kiusanneet" -olen kuitenkin ollut ihan rauhallinen oppilas,joten siitäkään ei voi olla kyse...
niitä kavereita ei vaan ikinä ole ollut. käytin ala-asteella kyllä esim. lapsellisia vaatteita,olin vähän pyöreäkin...
mutta kun tämä sama jatkuu nyt kun olen äiti niin ns. "äiti-kavereissa" -kirjottelen esimerkiksi yhdelle suljetulle keskustelupalstalle,sielläkin huomaa sen että olen aika usein "ilmaa" minulle ei kirjoitella,ei vastailla,kommentoida.
esimerkiksi näin. mietin vain, mikä minussa on vikana.

 

ei sussa varmaan ole mitään vikaa,hiljasemmat jää vain usein taka-alalle.

 

mä olen kans ollut oman tieni kulkija,mun lähelle ei niin vaan pääse...
mä viihdyn kyllä yksin,ei ole mulle ongelma,töissä tapaan riittävästi ihmisiä ja lapsi hoidossa..
kaikkea hyvää sinulle

 

Tunnetko itsesi ujoksi? Käyn juuri nyt tällaisia fiiliksiä läpi eli vähän outo olo muiden äitien joukossa. Erilainen on helppo ottaa silmätikuksi valitettavasti. Isäni neuvoi minua joskus sosiaalisia tilanteita varten näin: ihmiset rakastaa kertoa omista asioistaan, ole kiinnostunut muiden elämästä.

 

Tunnetko itsesi ujoksi? Käyn juuri nyt tällaisia fiiliksiä läpi eli vähän outo olo muiden äitien joukossa. Erilainen on helppo ottaa silmätikuksi valitettavasti. Isäni neuvoi minua joskus sosiaalisia tilanteita varten näin: ihmiset rakastaa kertoa omista asioistaan, ole kiinnostunut muiden elämästä.

 

se on kyllä totta,että olen aina ollu sellanen syrjäänvetäytyjä,hiljaisempi joka on voinut ja varmaan onkin voinut vaikuttaa.en ole myöskään hirveän avoin kenellekään...

 

tsemppiä vaan!! Ei varmastikaan vika ole sinussa, ehkä vain omassa ajatusmaailmassasi olet jotenkin "erilainen". Luota itseesi, niin varmasti saat lisää ystäviä. Hymyile, se auttaa usein, takuulla saat hymyn takaisin!

 

Olet hyvä tyyppi, mutta just vähän sillä tavalla epätavallinen, että sen ulkopuolinen huomaa. Muiden "tavallisempien" on vaikea eläytyä ajatusmaailmaasi. Viihtyisitkin varmaan parhaiten kaltaistesi parissa, mutta heitä on valitettavasti harvassa. Voit titysti teeskennellä olevasi jotain muuta ja heittäytyä pinnallisemmaksi, mutta siinä on riskinsä. Voi olla että yrität liikaa, ja muut yleensä huomaavat sen. On parempi hyväksyä erilaisuutensa, koska se on rikkautta. Muutenkin kuin vain fraasitasolla!

 

Tunnetko itsesi ujoksi? Käyn juuri nyt tällaisia fiiliksiä läpi eli vähän outo olo muiden äitien joukossa. Erilainen on helppo ottaa silmätikuksi valitettavasti. Isäni neuvoi minua joskus sosiaalisia tilanteita varten näin: ihmiset rakastaa kertoa omista asioistaan, ole kiinnostunut muiden elämästä.

Tämä on hyvä neuvo. Kysele ja ole kuuntele, ole kiinnostunut. Pyri silti säilyttämään aitoutesi.

 

oman tieni kulkija oon minäkin aina ollut. enää näin vanhemmalla iällä, nelissäkymmenissä, tuo asia ei niin haittaa. silti vaan särähti korvaan, kun päiväkodin vanhempainkeskustelussa tuli esille, kun yksi hoitaja sanoi mulle: "kun sää oot niin kamalan rauhallinen!" . teki mieli sanoa, että rähinäkö tässä pitäiskin järjestää??!

 

minulla täysin samoja kokemuksia. en kaipaa isoa ystävälaumaa mutta yksinäisyydestäkään en välitä. 2 ystävääkin olis ihan kiva

 

minulla täysin samoja kokemuksia. en kaipaa isoa ystävälaumaa mutta yksinäisyydestäkään en välitä. 2 ystävääkin olis ihan kiva

samat fiilikset. ja mäkää en sitä suurta ystävälaumaa halua...