positiivisesti yllätti se, että mulla ei oo ollutkaan pinna niin kireellä lapsen kanssa kun pelkäsin (yleensä hermostun aika helposti pikku asioista, jotka ei suju heti helposti ja nopeesti)kaikesta valvomisesta huolimatta. positiivisesti yllätti myös se, että lapsi ja äiti taitaa olla perusluonteeltaan samanlaisia. Tällasena mietiskelijä tyyppinä pelkäsin sitä, että jos lapsesta tuleekin "ikiliikkuja" miten jaksan.
Positiivinen yllätys oli myös se, että kaipaan "omia juttuja" vähemmän kun ennen lapsen syntymää ajattelin.Positiivinen juttu on kanssa toi vanhemmuuteen kasvaminen yhdessä miehen kanssa (tuntuu tosi hyvältä ja luonnolliselta)ja sellanen tunne, että joku tyhjä paikka (nimetön kaipuu) elämässä on nyt täyttynyt, joku sellanen syvällä oleva tyytyväisyys-onnellisuus.
Vaikeinta on ehdottomasti se, että joutuu tulemaan vähällä unella toimeen. Mulla on ollu aina aika iso unen tarve (8-10 tuntia vrk)ja oon kestänyt huonosti univelkaa/valvomista. Se just yllätti, että nää rikkonaiset yöt kestää näin pitkään. Jotenkin sitä oli varautunut valvomaan pari-kolme kuukautta.