mikä sinua ja puolisoasi yhdistää?

Samanlainen ajatusmaailma, siinä osin, että usein ehdotetaan asioista sitä mitä toinenkin miettinyt. Tästä osakseen johtuen myös riidellään todella harvoin, pientä kinaa päivittäin.
Ollaan molemmat enempi koti-ihmisiä eikä bilehileitä.
Mies on tollanen rauhallisempi tapaus, kummasti jaksaa kuunnella mun puhetta aamusta iltaan.
Tietysti myös lapset yhdistää. :heart:
 
samallainen ajatusmaailma on välillä kummallakin, ja sekin yhdistää et kumpikaan ei malta pysyä paikoilaan vaan pitää aina jonnekkin mennä,
autolla ajetaan aika paljon. mut myös se yhdistää ettei kumpikaan meistä polta eikä juoda. sit myös noi kaksi ihanaa lasta =) :heart:
 
Mekin ollaan toistemme vastakohtia, minä puhelias ja äänekäs ja aktiivinen, mies rauhallinen ja omissa oloissaan viihtyvä, vetäytyväkin. En kuitenkaan voisi edes kuvitella eläväni itseni kaltaisen otuksen kanssa, en kestäisi päivääkään! Eli juuri näin on hyvä, itse pidän meteliä ja olen sosiaalinen, mies tehköön just niinkuin haluaa. Ollaan jo niin kauan oltu, että tiedän minkälaisista tilanteista toinen nauttii ja minkälaisista ei. Jos hänkään ei yritä muuttaa mua, niin minäkin annan toisen olla. Tämä on kantapään kautta opittu viisaus.

Meitä yhdistää kohta kolmen lapsen lisäksi yhteiset kokemukset (miehen pitkä työttömyys) ja muistot opiskeluajoilta, samanlainen huumorintaju ja yhteinen haaveemme omakotitalosta mettän keskellä. Ainakin.

Tällä hetkellä (kun sitä kolmatta nyt odotellaan) ei kyllä joka ilta tunnu kovinkaan yhtenäiseltä - lapset vievät kaiken huomion, eikä kahdenkeskistä aikaa ole niin paljon kuin Romanttinen Vaimo tahtoisi:) Kaikesta selvitään, kun toiseen luottaa ja muistaa itsekin huomioida.
 
Meillä yhdistää intohimo blackmetalliin ja muuhun raskaaseen musiikkiin, samanlainen mustahuumori,meillä on ihan omia kahden keskisiä juttuja joille kaksistaan nauretaan, eikä muut tajua =) Se tuntuu kivalta. .Me tykätään samanlaisesta seksistä :p On meillä yksi yhteinen harrastuskin, oman kodin remontointi..Ja sitten se kultanuppunen, isin ja äidin rakkain, miltei kaksi vuotias poika :heart:
 
Minua ja aviomiestäni yhdistää usko Jeesukseen. Meillä on myös yhteinen pieni poika. Pidämme myös samanlaisista musiikkityylistä. Meitä yhdistää kanssa rakkaus toisiimme, jota ei sammuta mikään. Välillä voi olla vaikeaa mutta rakkaus kestää.
 
Meitä yhdistää:sama synttäripäivä:),ihana lapsemme,rakkaus,luonteet ovat aika samanlaisia, samoin musa maku,molemmat liikutaan tosi paljon,tykätään hirmu paljon samanlaisista ruuista, tietty erinlaisiakin on.Asuntolaina:/, muutenkin raha-asiat on yhteisiä.Pervo huumorintajumme:)Ei olla mitään baari-ihmisiä, enemmän vietetään aikaa kotosalla.Riidellään todella harvoin.Joskus tietty pientä kinaa on, mutta sehän kuuluu suhteeseen.
Ollaan molemmat onnellisessa parisuhteessa.Mitäpä sitä valittamaan.
 
Olemme täysin vastakohtia toisillemme, joka ikisessä asiassa.

Olemme kuitenkin kuin parhaat kaverit, meillä on aina hauskaa ja koskaan ei tarvitse pelätä. Tai tarvitsee, sitä että jossain vaiheessa toisen menettää esim. onnettomuudessa tms. :x Olemme kuin paita ja peppu, aina yhdessä -joka paikassa.
 
Samanlainen ahkeruuden, tunnollisuuden ja velvollisuuden tunne, arvot ja elämän suuret linjaukset, äkkipikaisuus, periksiantamattomuus, kovat riidat ja raju rakkaus, kaksi samanlaista koulutusta takana ja samanlainen työ edessä, liikuntahulluus (minulla ehkä vielä voimakkaampi), teevee ja elokuvat, uusi yhteinen koti velvollisuuksineen ja etuisuuksineen, viihtyminen hyvin pitkälti kotona, joskin tarvitsemme molemmat omaa ja yhteistä aikaa arjesta irtiottona. Tämmöisiä tuli ainakin mieleen, yhteisen lapsen lisäksi, tietenkin.
 
Yhdistää samanlainen huumorintaju ja elämänasenne, samat tavoitteet ja tulevaisuuden haaveet =) Ja tottakai rakkaus toisia kohtaa, sehän nyt on selvä.

Lisäksi itse ainakin koen, että tämän tulevan lapsemme odotus on hitsannut meitä entistä enemmän tiimiksi. Olemme yhdessä saaneet aikaan jotain uskomatonta joka nyt tuolla äitin mahassa koittaa puskea itseään kylkiluiden läpi :LOL:
 
Lapsi tietenkin. Uskallus uusiin asioihin, kumpikaan ei pidättele jos jostain innostutaan (esim muutettiin kaupungista tänne pikku kylään), tehdään asioita ekstemporee kun siltä tuntuu. Molemmat tietyllä lailla itsekkäitä, mitä olis ehkä jonkun muun vaikea ymmärtää. Yhdessä on selvitty hankalistakin ajoista, semmoinen tunne että tämä seikkailu yhdessä on vasta alussa, vuosien myötä kasvetaan ja toivottavasti lähemmäs toisiamme niinkuin tähän asti. Periaatteessa hyvinkin erilaisia, mut täydennetään toisiamme hyvin.
 
meitä yhdistää monikin asia ollaan toisten parhaat ystävät molemmat tykätään romantiikasta ja hemmotelusta,ollaan uskossa,meillä on samanlaisia ajatuksia tykätään luonnosta,mökkeilystä,kalastuksesta ym...ja meillä on samanlainen huumorintaju meillä on hirveen hauskaa toistemme kanssa.Mieheni osaa kuunnella,on sympaattinen ja ihanan aito mies!
 

Yhteistyössä