Mikä on vikana?

En tiedä onko muilla yhtä ikäviä kokemuksia ystävistä ja sukulaisista, jotka eivät voi ilmoittaa suoraan minulle, että saavat vauvan. Minua ei mikään muu inhota enempää kuin se, että minulle joka kärsin lapsettomuudesta, ei ilmeisesti uskalleta kertoa asiaa vaan kuulen aina äidiltäni muiden raskausuutiset. Äitini ymmärtää ja tukee minua kaikin tavoin, mutta en kehtaa aina itkeä hänellekään, joten odotan kun olemme mieheni kanssa kahden ja sitten huudan ja itkeä parun mieheni sylissä omaa surkettani ja kateellisuuttani. Minulle vaan olisi jotenkin helpompi niellä asia kun minulle sanottaisiin se suoraan siltä taholta joka vauvan saa. Ja se, että minulle ei kerrota vaan huomaan sen sitten muuten. (ja minähän huomaan, katseeni on oikein perehtynyt näkemään kuka on raskaana.) Kälyni raskauden huomasin omissa häissäni, että se oli kaiken huippu siitä kertomisesta jättämisestä. :'(
Jaksamista kaikille lapsettomuuden kanssa kamppaileville. :hug:

 

Itseäni on kohdannut vain yksi tälläinen tapaus, kaverini oli varonut kertomasta vauvauutistaan minulle siinä pelossa, että pahoittaisin mieleni. Onneksi kuitenkin hän itse kertoi raskaudestaan, paljon pahemmat fiilikset ois ollut mulla jos oisin kuullut muualta tai huomannut vasta kasvaneesta vatsasta, ja tämän kaverille sanoinkin. Ehkä tässä oli kyse siitä, että kaveri ei ollut tullut ajatelleeksi miten paljon enemmän kertomatta jättäminen olisi loukannut.

Ymmärrän kyllä hyvin fiiliksesi! Jaksamista! :hug:

 

Mä olen palstalla lukenut monesti että lapsettomuudesta kärsivät loukkaantuvat jos heille hehkuttaa vauvansaantia. Se on sen verran ilouutinen ettei sitä oikein voin vain tokaista ilman ilakointia: "Me saadaan vauva. Piste.". Sen haluaa kertoa sillä tunteella mikä on aito ja sisällä.

Ikävää kuulla että siitä( kin ) voi loukkaantua jos ei kerro . Voisin kuvitella että he halusivat sinun huomaavan sen itse. Ehkä ajattelivat että se olisi hienovarainen tapa? Niin kuin se tavallaan onkin jos se on tarkoituksenmukaista.

 

Ei minun mielestäni siinä ole mitään ristiriitaa, että a) lapsettomuudesta kärsivät eivät halua, että heille hehkutetaan raskautta ja b) lapsettomuudesta kärsivät eivät halua, että heiltä salataan asia.

Minä en kertakaikkiaan ymmärrä, mikä siinä on niin vaikeaa. Miten niin asiaa ei voi kertoa ilman hehkutusta? On ymmärrettävää, että iloitsee vauvasta, mutta sitä asiaa voi hehkuttaa muille ihmisille - maailma on täynnä niitä ihmisiä, joille sitä voi täysin riemuin hehkuttaa! Tottakai sitä haluaisi aina kertoa asiasta riemuiten, koska on niin onnellinen, mutta joskus on hyvä pysähtyä ajattelemaan myös sen toisen ihmisen tunteita.

Minä olen jotenkin ollut todella onnellisessa asemassa, sillä minun ystäväni ja lähipiirini ovat aina löytäneet sen keskitien näissä asioissa : kertoneet varovaisesti. Yhden ystävän kanssa sovimme jo etukäteen, että hän ilmoittaa minulle mahdollisesta raskaudestaan ensin tekstiviestillä.

Itse olen nyt kolmen vuoden lapsettomuustaipaleen jälkeen raskaana, joten olen nähnyt asian molemmat puolet. Nyt minulla on yksi ystävä, joka näyttäisi joutuvan tälle samalle kivikkoiselle tielle. Kerroin hänelle raskaudestani (PISTE-tyylillä...), nyt puhumme hänen kanssaan asiasta yleensä vain silloin, kun hän itse siitä jotain kysyy.

Tsemppiä ja jaksamista kaikille!

 

Pakko kommentoida tuota äitiyslomalaisen ajattelutapaa. Joillekin ei vaan ole luotu lahjoja ottaa toisen tunteita huomioon. Tässäkään asiassa ei siis tasan käy onnenlahjat.

 

Pakko kommentoida tuota äitiyslomalaisen ajattelutapaa. Joillekin ei vaan ole luotu lahjoja ottaa toisen tunteita huomioon. Tässäkään asiassa ei siis tasan käy onnenlahjat.

Aina jäkättämässä .. Ei ihme ettet huomaa toisten tunteita kun hyökkäät noin aina Mites miehes tykkää?

 

Kannattaiskohan sun pysyä tältä puolelta pois, ei tarvi tulla kuunteleen kenenkään jäkätystä. Ei muuta kommentoitavaa. Soleil sanoi kaiken mitä tähän asiaan minulla on enää sanottavaa.

 

Kyllä se hienotunteisesti kertominen on taitolaji. Toki läheiset saavat olla onnellisia siitä mitä heidän elämässään tapahtuu, mutta on ihmisiä, jotka pystyvät olemaan kääntämättä veistä haavassa.

Mä arvostin lapsettomuusaikana hurjasti läheisiä, jotka laittoivat uutisen tekstarilla. Näin varmistivat, ettei minun tarvitse "pitää naamiota" tai "menettää kasvoja". Sain hetken puida katkeruuttani itsekseni ja koota itseni. Sitten soitin ja onnittelin lämpimästi. Kyllä onnittelukin tuli sydämestä tällä tavalla.

Oltiin aika avoimia lapsettomuuden suhteen. Kerran työkaveri, jonka lapsettomuudesta en tiennyt tuli huoneeseeni, veti oven kiinni ja sanoi, että "Olen raskaana. Halusin tulla kertomaan sen sinulle koska olen kärsinyt lapsettomuudesta vuosia. Halusin kertoa sinulle ennenkuin läväytän uutisen kahvipöydässä ensi viikolla". Oli helppoa olla aidosti iloinen toisen puolesta ja itkeä tirauttaa yhdessä.