Mikä on kun en enää saa tätä elämää mieluisammaksi?

En oikein osaa kovin tarkasti selittää miltä minusta tuntuu. Jotain puuttuu ja ikään kuin tämä maailma olisi ihan muutaman vuoden sisällä muuttunut. On jotenkin niin paljon pahaa liikkeellä. Ihmisiltä on kadonnut empatian kyky, välittäminen.

Noh mutta itseasiaan.. Tulevaisuus huolestuttaa, on jotenkin turvaton olo, huolestuttaa. On vaikea nauttia, rentoutua ja iloita. On yksinäistä. Vaikka hakeutuisinkin ihmisten pariin tunnen itseni silti yksinäiseksi. Kukaan ei tunnu ajattelevan samoin kun minä.

 

Maailma ei tällä hetkellä suosi inhimillisyyttä ja rajoja vaan prosesseja ja rajattomuutta. Siksi ihailenkin ihmisiä - jollainen pyrin myös itse olemaan - jotka ovat inhimillisiä julkisesti. Et varmastikaan ole ainoa, joka voi huonosti tässä ajassa, useimmat vain salaavat sen, tukahduttavat, tai sitten ulkoistavat nämä teemat jollekin byrokraatille, jolla on "oikeat vastaukset" (esim. en ihmettelisi jos saisit neuvon mennä psykologille).

Tsemppiä!

 

Heh, täällä heti yksi, joka neuvoisi menemään juttelee terapeutille! sitä ajattelee, et siit ei ole mitään hyötyä, mut oikeesti on.

Ja tollasii ajanjaksoja tulee, et tuntuu tolta.Pitää vaan yrittää ajatella positiivisesti ja ajatella, et mitä kaikkee sulla nyt on ja yrittää nauttii ja iloita pienistäkin asioista. Sitä usein vaan hautautuu murheellisiin ajatuksiin, jos ei yritä edes ajatella positiivisesti. Onko sulla yhtäkään kelle jutella?

Jos haluut jutella ni mulle voi aina laittaa viestiä, tosin silloin sun pitää vissii rekisteröityä tänne

 

Toki terapeutista voi olla apua, mutta mun mielestä on huolestuttavaa, että normaalia tunne-elämää ulkoistetaan, kuten mies1 sanoi, ammattiauttajille. Maailmasta ei tule parempaa paikkaa, jos "toisinajattelijoiden" pitää purkaa toiveensa ja huolensa jonnekin psykologin vastaanotolle, minne ne myös jäävät.
Olen alkanut inhota arkisuuden palvontaa, sitä, että ihmisen pitäisi tyytyä niihin pieniin asioihin. Elämässä pitää olla jotain mieltä ylentävää ja tunteen paloa. Sekin voi tosin löytyä suht pienistä asioista, mutta elämän skaalaa voi aina laajentaa, esimerkiksi menemällä vapaaehtoistyöhön tai kuuntelemalla vaikka oopperaa. Pieniä muutoksia nekin, mutta jotain vastamyrkkyä tasapaksuudelle ja maailman kyynisyydelle

 

[QUOTE="sssss";30304421]En oikein osaa kovin tarkasti selittää miltä minusta tuntuu. Jotain puuttuu ja ikään kuin tämä maailma olisi ihan muutaman vuoden sisällä muuttunut. On jotenkin niin paljon pahaa liikkeellä. Ihmisiltä on kadonnut empatian kyky, välittäminen.

Noh mutta itseasiaan.. Tulevaisuus huolestuttaa, on jotenkin turvaton olo, huolestuttaa. On vaikea nauttia, rentoutua ja iloita. On yksinäistä. Vaikka hakeutuisinkin ihmisten pariin tunnen itseni silti yksinäiseksi. Kukaan ei tunnu ajattelevan samoin kun minä.[/QUOTE]

Maailmakin on toki muuttunut, mutta ei varmaankaan nyt ihan muutamassa vuodessa noin paljoa. Sinä itse olet muuttunut? Saatko kiinni tästä: milloin, miten, miksi tämä tapahtui?

Mullakin on ollut samanmoisia tunteita, mutta ne liittyivät pitkälti omiin sisäisiin juttuihini, jotka saivat katsomaan ja ymmärtämään maailmaa eri tavalla kuin ennen - ei se maailma itsessään ollutkaan niin hurjan erilainen, vaan sitä olin minä itse.

Antoisa itsesi ja maailman tutkiskelua: muutos on myös kasvun mahdollisuus!

 

Ne asiat, mistä puhut terapeutilla, ehkä jäävät terapeutille, mutta häneltä saa neuvoja ja ymmärrystä elämälle. Se ei ole vain sitä että suoltaa paskan päästään ulos.

Ja eikö oopperassa käyminen/oopperan kuunteleminen ole elämän pieniä iloja? Just sayin'.

 

Maailmakin on toki muuttunut, mutta ei varmaankaan nyt ihan muutamassa vuodessa noin paljoa. Sinä itse olet muuttunut? Saatko kiinni tästä: milloin, miten, miksi tämä tapahtui?

Mullakin on ollut samanmoisia tunteita, mutta ne liittyivät pitkälti omiin sisäisiin juttuihini, jotka saivat katsomaan ja ymmärtämään maailmaa eri tavalla kuin ennen - ei se maailma itsessään ollutkaan niin hurjan erilainen, vaan sitä olin minä itse.

Antoisa itsesi ja maailman tutkiskelua: muutos on myös kasvun mahdollisuus!

Kai sitä itsekin on muuttunut. Eniten ehkä elämäntilanteet on muuttunut. Lapset on yhtäkkiä isoja ja edessä on paljon uudenlaisia ongelmia/asioita. Paljon uusia asioita, esim työttömyys. Koskaan ei ole työttömyys koskettanut näin monta läheistäni ja itseäni. Minä jouduin työttömäksi, veljeni, isäni ja pian anoppikin työtön. Tulee jotenkin sellainen toivottomuuden tunne. Eikä tämä maaseudun ympäristö ole kauhean piristävä.
Huomaan usein kaipaavani taksisin menneisyyteen. Ennen sitä suunnitteli tulevaisuutta ja haaveili siitä. Nyt toivoo vain että vois kääntää ajan taaksepäin ja elää sen uudestaan koska silloin oli kaikki niin hyvin.

 

Pohdi filosofiaa, se voi auttaa:

"Se on onnellinen, joka ei sure sitä mitä hänestä puuttuu, vaan iloitsee siitä mitä hänellä on. (Demokritos 460-371 eKr.) "

"Ken on totisesti rakastanut tietoa ja ajatellut tosia ajatuksia ja harjoittanut itseään niiden parissa, hänen ajatuksensa ovat varmasti kuolemattomia ja jumalallisia siltä osin kuin hän on saanut kosketuksen totuuteen. Sikäli kuin ihmisluonnolle ihmisluonnolle yleensä on mahdollista päästä osalliseksi kuolemattomuudesta, ei häneltä totisesti sitä tule missään suhteessa puuttumaan. Ja koska hän aina on hoivannut ja kasvattanut itsessään asuvaa jumalallista osaa, daimonia, hän on ehdottomasti erittäin onnellinen ihminen, (Platon 427-347 eKr.) "

"Onnellinen elämä rakentuu mielenrauhasta. (Cicero 106-43 eKr)"

 

Kai sitä itsekin on muuttunut. Eniten ehkä elämäntilanteet on muuttunut. Lapset on yhtäkkiä isoja ja edessä on paljon uudenlaisia ongelmia/asioita. Paljon uusia asioita, esim työttömyys. Koskaan ei ole työttömyys koskettanut näin monta läheistäni ja itseäni. Minä jouduin työttömäksi, veljeni, isäni ja pian anoppikin työtön. Tulee jotenkin sellainen toivottomuuden tunne. Eikä tämä maaseudun ympäristö ole kauhean piristävä.
Huomaan usein kaipaavani taksisin menneisyyteen. Ennen sitä suunnitteli tulevaisuutta ja haaveili siitä. Nyt toivoo vain että vois kääntää ajan taaksepäin ja elää sen uudestaan koska silloin oli kaikki niin hyvin.

Niin no. Tämä nykyinen taloustilanne ja töiden katoaminen ovat kyllä jotain sellaista, mille ei itse paljoakaan voi. Ei kumma, että hallinnan tunne menee, jos taloudelta viedään pohja pois eikä valoa näy millään suunnalla. Tuohon lisäksi ne muut muutokset (jotka eivät ilmeisesti ole toivottuja?) niin ei ihme, jos ei ole kovin suuri luottamus tulevaisuuteen.

Mutta eteenpäin sanoi mummo lumessa: Edelleenkin väitän, että vanhoissa kliseissä piilee viisauden siemen. Eli paistaa se päivä risukasaankin. Ei niin paljon pahaa ettei jotain hyvääkin. Kun yksi ovi sulkeutuu, jossain avautuu toinen, ja kenties johonkin parempaan. Eteenpäin on elävän mieli... (Nyt en keksi enää muuta kuin "leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä", mutta se ei taida olla riittävän kannustava tähän tilanteeseen. )

Välillä saa ja pitääkin rypeä itsesäälin suossa ja surkeudessa, mutta sieltä on hyvä yrittää rämpiä ylös ennen kuin on uponnut korviaan myöten. Paljon valoisia ajatuksia sinulle!

 

Ne asiat, mistä puhut terapeutilla, ehkä jäävät terapeutille, mutta häneltä saa neuvoja ja ymmärrystä elämälle. Se ei ole vain sitä että suoltaa paskan päästään ulos.

Ja eikö oopperassa käyminen/oopperan kuunteleminen ole elämän pieniä iloja? Just sayin'.

On toki (eikä ollut muuten tarkoitus sinun vastaustasi mitenkään ryöpyttää!), tarkoitin lähinnä sitä, että liian usein neuvotaan ottamaan ilo irti arjesta ja elämän perusasioista ts. siitä, ettei elä kehitysmaassa, näin kärjistetysti. Eihän se oopperaharrastus tms. työttömyyttä poista, mutta henkinen köyhyys voi masentaa, vaikka perusturva olisikin kunnossa.
Yhteisöllisyys ja inhimillisyys ei lisäänny sillä, että elämään kuuluvat murheet käsitellään pelkästään ammatti-ihmisen kanssa.

 

Ne asiat, mistä puhut terapeutilla, ehkä jäävät terapeutille, mutta häneltä saa neuvoja ja ymmärrystä elämälle. Se ei ole vain sitä että suoltaa paskan päästään ulos.

Ja eikö oopperassa käyminen/oopperan kuunteleminen ole elämän pieniä iloja? Just sayin'.

ihan noinkaan jossain tapauksissa "potilas" kyselee psygologilta ja psygologi vastailee

Niin ite tuntee suurta lämpöä ihmisten keskuudessa mulla on taas hymypoika päivät tulee vihanen vastaan nih jotenkin hymyilyttää sekin rakstaminen itsessään on rakkautta toisessa uskaltaa olla tunteineen kaikkinenn saa rauhaa sydämmeen. kävely esim ihmisten ilmoilla musat korvilla voi tuoda fanfaarisia elämyksiä jos otat vaikka kohtaukset elokuvan puitteissa. siis esim jos joku ihminen tulee vastaan niin voit luoda vähän mielikuvissasi sitä romanttisempaan suuntaan tai ihan mihin haluat
toki aina muistaa mielikuvien ja todellisuuden ero mut harjoittelemalla sitä elämästä voi tulla monisävyisempää ja raikkaampaa / uskallusta kohdata myös tuntematon alastomuudessa et se on samanlainen sisimissään kuin sinä. rauhottaa sydän pois ajatuksesta on tärkeää ja pelko lakkaa ja pystyt runoudessa ihan mihin vaan eikä katse väisty vaan se tuo rauhaa myös...

siis se tuo itelle paljon pelkkä se kävely ihmisten luona ja ne jotka katsoo silmiin.
siis toi psygologi homma mitä nähnyt monet niistä vissiin aika ylikuormitettuja?

siis että ei oo sitä paloa keskuteluissa vvaan se on sitä pakollista ja siksi ei välttämättä aina paras vaihtoehto? jos keskutelun syventämisellä haluaa saada itselleen työkaluja? elämänmyönteisempään ja positiivisempaan sunntaan?


Moni on valitettavasti kääntänyt katseensa lattiaan vaikka murheet häviäis puhumalla. Kiire kiire lisää ongelmia aina .