MIkä naisia vaivaa, alistutaan vaan ja valitetaan selän takana kun ei jaksa?

Joka päivä täällä on juttuja kuinka äiti on väsynyt, ei jaksa yksin huolehtia kodista ja lapsista samalla kun mies käy töissä ja pelaa tietokoneella/juo kaljaa/makaa sohvalla/harrastaa.

Ja aina sama virsi, "oon yrittänyt puhua miehelle, mut ei se auta. Hetken se ehkä yrittää ja sit taas samaa". Vuosikausia naiset katsoo tätä, valittaa netissä kuinka raskasta elämä on ja kuinka pinna on kireellä kuin viulunkieli. Kotona sit kiltisti pesee niitä miehen kalsareita ja laittaa ruokaa samalla kun kaitsee lapsia.

En jaksa ymmärtää..jos ollaan niin kovin onnettomia niin miksei asialle tehdä jotain? Kun ei ne pelkällä valittamisella muutu, ainakaan jos netissä vinkuu tuntemattomille ihmisille. Mä ymmärrän jos hetkellisesti tuntuu elämä surkeelta, mut vuosikausia kestänyt kestov*tutus, kuka jaksaa sellaisenn kanssa elää??

Vai saako siitä jotain kieroutunutta tyydytystä kun pääsee kertomaan kuinka yksin pyörittää huushollia ja muut mammat taputtaa päätä?

 

Saa ne
Onhan täällä moni myöntänytkin. Tosin ei tällaisessa tilanteessa missä "valo on liian negatiivinen". Marttyyriuden kruunua kantaa moni jopa mielellään. Toiset taas on aidosti niin tyhmiä etteivät osaa tehdä asialle mitään. He uskovat horoskooppeihin ja kohtaloon."Jokaisella meillä on kohtalomme" " Oli kohtalo kohdata tämä mies.. jne "

Ei saa suuttua. Mutta tottahan tuo on. :kieh:

 

Aina ei ole niin helppoa lähteä ja kun siihen viimein kykenee se elämä voi olla monin verroin hankalampaa eron jälkeen jos on narsisti ilkeä exä.
Nimimerkillä kokemusta on.
Toisen elämän voi tehdä helvetiksi eronkin jälkeen.

 

No minä taas olen sitä mieltä, että tälläiset naishenkilöt rakastavat kuitenkin siippaansa kaikesta huolimatta ja toivovat jostain (vaikka täältä) sitä ihmettä, jolla arki alkaisi rullaamaan ja saisi jatkaa parempaa elämää, saati lähteä litomaan lapsilauman kanssa.....

Vaikkakin se on selkeää, että sitä ihmettä ei täältä löydy, mutta toivo on se mikä auttaa jaksamaan ja kestämään.

Sellaisen on vaikea sanoa tähän mitään, joka ei itse ole sitä kokenut tai on nähnyt omaksi vaihtoehdokseen pakata tavaransa ensimmäisessä vastamäessä....

(Ketään sen enempää arvostelematta)

 

Oisko suomalaisilla naisilla niin huono itsetunto?
Oisko suomalaiset naiset vähän yksinkertaisia?
Oisko uskonnollisuus (kaiken se kärsii kaiken se kestää) iskostettu jo lapsuudessa suomalaisten naisten alitajuntaan?
Oisko suomalaiset naiset saaneet kieroutuneen parisuhteen mallin jo kotootaan?

Varmasti löytyy yhtä monta tarinaa kun on naistakin.
Ei muuta kun itseään niskasta kiinni ja hakemaan vaikka ammattiapua, jos ei omin voimin pääse irti alistussuhteesta.

 

No joo, kaikki ei oo narsisteja. Mun pointti oli lähinnä se että helpompaa olisi jos toteuttaisi jomman kumman seuraavista:

-muuttaa elämänsä sellaiseksi missä viihtyy
-tyytyy kohtaloonsa ja lopettaa paremman haikailun ja valittamisen, jos se ei tuota tulosta.

 

Edelliseen tekstiini viitaten, en puhunut KAIKISTA tälläisistä naisista, vaan joistakin, ehkä useimmista.

 

mä joskus valitan, mutta aion tehdä niin kyllä just niin kauan kun lapset on riittävän isoja ja voin jättää mokoman paskan, jos paskana aikoo jatkaa...

 

mä kans kuuntelin tuossa ihan livenä yhden naisen valitusta miehestään, kuinka se ei mitään koskaan tee. käy töissä, harrastaa ja istuu koneella. jos vaimo haluaa käydä jossain niin lapset kyörätään isovanhemmille kun ei mies jaksa niitä katsoa tai sillä on jotain tärkeempää menossa. kuuntelin tän naisen valitusta ja se mies vieläpä kuunteli vieressä huvittuneesti hymyillen kuinka vaimo ruotii sen huonoja puolia. en voinu kun ihmetellä, kuinka on vakka kantensa valinnut eikä mikään koskaan ikinä muutu. aika hiljaiseksihan se veti.

 

Niinhän se on, että asialle pitää tehdä jotain. Se ei ole välttämättä helppoa, mutta ei se valittamalla muille parannu. Tottakait siitäkin asiasta saa valittaa, mutta ei kannata olettaa, että muuta jaksavat olla myötätuntoisia, koska moni meistä on tehnyt itse asialle jotain.

Ja joku puhui erosta, eihän se eronpaikka ole, vaan kyllä se mieskin oppii, jos on pakko ja lapsille löytyy hoitajia, jos oikeasti on tarve. Mulle itsellenikin on ollut aina avun pyytäminen vaikeaa ja ihan vain siksi, koska mun päähän on iskostettu, että itse olen elämäni tähän pisteeseen järjestänyt, niin itse tästä on selvittävä. Onneksi ikä ja kokemus on antanut ja nyt tiedän jo paremmin omat voimavarani ja sen, että jos apua tarvin sitä on mun pyydettävä.

 

Kyllä mä ainakin tunnustan olevani marttyyri...ja sehän se vasta vit...aa, kun mies ei sitä tajua!! Ei se, että se menee, eikä tee kotona mtn, vaan se. ettei se tajua!

 

Kyllä mä ainakin tunnustan olevani marttyyri...ja sehän se vasta vit...aa, kun mies ei sitä tajua!! Ei se, että se menee, eikä tee kotona mtn, vaan se. ettei se tajua!

Kertoisitko miksi näin? Ymmärrän jos haluat tehdä kaikki kotityöt, mutta jos et niin mitä saat irti tästä järjestelystä? Ja mitä se marttyyrius auttaa?