Mikä minua vaivaa ?

Asiani ovat ihan hyvin mutta silti minusta tuntuu siltä että pillahdan itkuun mutta kuitenkaan itkua ei tule :ashamed: minulla on kolme lasta vanhin on 3v poika ja sitten 2v tyttö ja 3kk poika. Olen kotiäitinä ja mies käy päivä työssä. Ystäviä minulla ei ole kuin yksi tässä naapurissa jota en kyl näe kovin usein. Ei kait tää oo mitää masennust ? :/
 
toi voi olla synnytyksen jälkeistä masennusta... kuulostaa niin tutulle.. itsekin koin sen toisen lapsen syntymän jälkeen hänen ollessa myös n.3kk:n paikkeilla. ota puheeksi neuvolassa, tai hanki jotain kivaa puuhaa teille päivisin kun miehesi on töissä,esim että menette läheiseen puistoon jossa on muitakin äitejä. se piristää kummasti kun saa jutella jonkun aikuisen kanssa päivisin eikä "vain" omien lasten kanssa. Ja toinen asia jonka huomasin, että jos liikaa stressaa kodin hoitamisesta ja siisteydestä päivät, niin ei ole ihme jos väsyy. En tiiä onko apua näistä... mut toivottavasti sun olo kohenee!! :hug:
 
Vähän samanlainen tilanne paitsi että lapsia vain kaksi ja niistä nuorempikin jo liki vuoden. Vanhempi on edelleen nuoremmasta mustasukkainen. Eivät kahta sekunttia voi olla samassa paikassa ennenkuin nuorempi alkaa huutamaan, koska isoveli on töninyt, pökkinyt, kaatanut tms. Lisäksi isoveli on uhmaiässä eikä oikein tahdo sopia naapurin lasten kanssa samoihin leikkeihin. Koko menneen vuoden olen ajatellut, että tämä on ohimenevää, että kyllä se tästä. Mutta nyt on alannut tuntumaan, että en kertakaikkiaan jaksa enää tätä jatkuvaa vääntämistä ja takkuamista. Lisäksi tuntuu, että päivät täällä kotona ovat yhtä juoksemista. Jos hetkeksi istahdan niin heti tulee kymmenen asiaa mieleen, jotka pitäis tehdä. Enkä siltikään ole mikään siivousintoilija, joten kämppä ei todellakaan ole tiptop.
Ja sitten sitä tietysti tuntee syyllisyyttä siitä, että ei nauti tästä ihanasta kotiajasta kun lapset ovat pieniä, enkä ehdi leikkimään tarpeeksi vanhemman lapsen kanssa, enkä seurustele tarpeeksi nuoremman lapsen kanssa. Ja sitten tunnen syyllisyyttä siitä että tunnen syyllisyyttä. Itkeä ei voi kuin iltaisin kun lapset ovat menneet nukkumaan ettei tartte taas tuntea syyllisyyttä siitäkin....
No joo ja kaiken tämän lisäksi koen itseni turhasta valittajaksi joka ei helvetti soikoon osaa nauttia elämästä vaikka juuri tätä ja noita lapsukaisia monta vuotta toivoin!
 
Samoja tuntemuksia täälläkin. Lapsia on vaan yksi, 13kk ikäinen kiltti tytöntyllerö. Ja se onkin suurin piirtein ainoa kunnollinen asia tällä hetkellä. Olen taas töistä 3 pv sairaslomalla, vaikka ei ole edes kunnolla kuumetta. Tuntuu siltä, etten osaa edes kunnolla sairastaa.
 
Sama juttu, sillä erolla että minä oikeasti pillahdan itkuun vähänväliä.. Milloin mistäkin syystä :whistle: Välillä vaan tuntuu niin raskaalta tää elämä, kun aina vaan on tätä samaa eikä kukaan koskaan hoida edes vähän aikaa meidän lapsia että saatais jossain miehen kanssa käydä tai edes nukkua kunnolla :'( Ehkä hoitais ja auttais jos ensin kysyttäis joltain ja sitten ressattais että miten se onnistuu ja millon ja missä.. Mutta kun en edes halua kysyä sukulaisilta joita ei selvästi vähääkään kiinnosta! En halua, että joku tulee pakosta noita hoitamaan vaan oikeasta auttamisenhalusta :ashamed: Sori tää purkautuminen, mutta mua suorastaan v***** tuo itsekeskeinen suku joka meillä valitettavasti on. Ja täähän helpotti :) Lapset on kaikki mitä mulla on ja kaikki pyörii niiden ympärillä :heart: Niin ihanaa, mutta niin väsyttävää välillä..
 

Yhteistyössä