Mikä ihmeen isyyspakkaus?

Aivan. Heti haukutaan kateelliseksi jos ei itse älyä noitten isyyspakkausten päälle =) Mutta toisaalta isyyspakkausten tekijät sitten olevinaan ovat lapsellisia. Jotkut tekee, jotkut ei. Ei siihen tarvita kateutta eikä lapsellisuutta,ihmiset on erilaisia.
 
No löytyihän täältä muutama joka on samaakin mieltä kanssani. Ei tässä kateellisuuden aihetta olekaan. Just siksi kun meillä huomioidaan toista yleensäkin, ei tartte mitään pakkauksia rakkauden osoittamiseen. Mies ymmärtää aikuisena ihmisenä, ettei voi mitenkään olla odotusaikana samalla tavalla osallinen kuin äiti. Pakkaus ei asiaa miksikään muuta.

Senkin jo kertaalleen selitin, miksi isä pitää loman vasta mun ja vauvan kotiin tullessa. Jos isä saa olla sairaalassa, niin se on, mutta jos ei , niin lomaa pitää kun päästään kotiin. Itte ukko on sitä mieltä, että mitä hän yksin kotonakaan tekee.
T. rouva jonka mies töihin lähtiessä kielsi vaimoa tekemästä mitään raskasta.
 
hahhaha
\
Alkuperäinen kirjoittaja 24.05.2007 klo 07:34 vartooja kirjoitti:
Täällä sitä taas ja ihan hyvällä tuulella. Saahan sitä kai ihmetellä teidän ihme pakkauksianne.
Mä en tartte miestä tekemään mulle jotain kivaa, että tulisin hyvälle päälle. Ukko on joka päivä niin mukava, etten mäkään mitään erityishuomiota tarvitse. Olin sitten raskaana tai en.
Ja ukko tuntee itsensä yhtä tärkeäksi ilman erityishuomionosoituksia, se on mulle joka päivä tärkeä ja huomioitu. Meillä siis molemmat tulee huomatuksi ilman lahjoja. Meillä lahjat ostetaan sillon kun jotain mukavaa löytyy, eikä siitä sen suurempaa meteliä tartte pitää, ja täällä kysellä "mitä annatte tulevalle isälle?"
Me siis olemme pari siinäkin mielessä, että tämä on yhteinen juttu. Näkyy täällä palstoilla semmosiakin, jotka joutuu houkuttelemaan ja suostuttelemaan miestään vauvantekoon jopa itkun voimin.
Pitääkö teidän miehet isyyslomaa jo heti kun vauva syntyy? Mun ukko haluaa olla mun ja vauvan kanssa mahdollisimman paljon kotona, eli se pitää lomansa sitten kun me päästään sairaalasta. Ehtiihän se töitten jälkeenkin sairaalaan meitä katsomaan. Eri asia on jos saadaan taas perhehuone, niin sitten mies tulee sinne.
t. Aikuinen nainen
Tuu sitte samalla nimimerkillä kertomaan erosta kunhan se tulee (ei mene kauan). Ehkä suhde jonkin aikaa toimii ilman toisen huomiointia, mutta ei todellakaan kauaa. Olet todella typerä tullessasi tänne haukkumaan tasapainoisessa suhteessa olevia toisensa huomioivia tulevia vanhempia. Viestisi suorastaan katkerasti kirkuvat "Ei mieskään minua muista joten miksi minäkään miestäni!".
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 24.05.2007 klo 09:07 vieras kirjoitti:
Pitääkö huomioimiseen olla muka aina jotain materiaa?? Haloo!!
Peesi.
Toi sua edeltävä kirjoittaja on taas lukenu mun sanomisia sieltä täältä. Mun mielestä on aika lailla huomiointia se, ettei mies edes odota mun rehkivän, vaikka olen kotona päivän. Mun tehtäviiin kuuluu kuulemma nyt vaan vaavin kasvattaminen ja siinä on kuulemma mulle ihan tarpeeksi hommia. Mua huomioidaan just tollasilla asioilla. Mä ostan mieluummin itte ittelleni mitä tarvitsen. Vaikka mies haluaisi jotain ostaa, mä en yleensä suostu. Esim. kukkien ostaminen on ihan turhaa. Mä kasvatan niitä pihalla!
 
yllärintekijä
\
Alkuperäinen kirjoittaja 24.05.2007 klo 09:16 Vartooja kirjoitti:
\
Alkuperäinen kirjoittaja 24.05.2007 klo 09:07 vieras kirjoitti:
Pitääkö huomioimiseen olla muka aina jotain materiaa?? Haloo!!
Peesi.
Toi sua edeltävä kirjoittaja on taas lukenu mun sanomisia sieltä täältä. Mun mielestä on aika lailla huomiointia se, ettei mies edes odota mun rehkivän, vaikka olen kotona päivän. Mun tehtäviiin kuuluu kuulemma nyt vaan vaavin kasvattaminen ja siinä on kuulemma mulle ihan tarpeeksi hommia. Mua huomioidaan just tollasilla asioilla. Mä ostan mieluummin itte ittelleni mitä tarvitsen. Vaikka mies haluaisi jotain ostaa, mä en yleensä suostu. Esim. kukkien ostaminen on ihan turhaa. Mä kasvatan niitä pihalla!
"Ostakoon ukko mulle pakkauksen!"

niin että mites se olikaan....
etpä taida itsekkään tietää mitä olet kirjotellu...

ole asiasta jotain mieltä ja pisä se.

Täällä on ihme porukkaa. Jos joku haluaa antaa miehelle lahjan niin sitä pidetään outona.

Jos olette tuota mieltä niin muistakaa olla äitienpäivänä, synttäreinä jne. haluamatta lahjaa. kun ettehän te tarvi sellaista huomiota.

Voi hyvänen aika ku kateuspaistaa noista kirjoituksista ja pahasti!
jos joku tykkää tehä tehä yllätyksiä niin siinä nyt sitten jotain väärää, no ei voi sanoa muutaku et kateus se on joka puhuu ja pahasti!
 
En tiedä miksi vieläkin otan osaa tähän keskusteluun. On mennyt ihan syyttelyksi puolin ja toisin :kieh:

Minusta ei ole paikallaan haukkua isyyspakkauksen tekijöitä lapsellisiksi ja materiafanaatikoiksi. Isyyspakkauksen tekijät varmaan kaikki tietää, että parisuhteensa pysyisi kasassa ilman pakkaustakin MUTTA KUN SITÄ ON VAAN NIIN HIMPUTIN KIVA SUUNNITELLA JA KASATA!

Ei ole myöskään paikallaan haukkua isyyspakkauksen ihmettelijöitä. Uskon, että heillä on oikein rakastava parisuhde, vaikka eivät toisilleen lahjoja annakaan.

Lahjat on lahjoja vaan. Niistä tulee hyvä mieli.
Miksi pitää tapella tästä aiheesta? Joku tuossa jo aiemmin ihmettelikin, kun herneitä vedetään nenään ihan palkokaupalla. Ei oo tarpeellista.<br><br>
 


"Ostakoon ukko mulle pakkauksen!"

niin että mites se olikaan....
etpä taida itsekkään tietää mitä olet kirjotellu...

ole asiasta jotain mieltä ja pisä se.

Täällä on ihme porukkaa. Jos joku haluaa antaa miehelle lahjan niin sitä pidetään outona.

Jos olette tuota mieltä niin muistakaa olla äitienpäivänä, synttäreinä jne. haluamatta lahjaa. kun ettehän te tarvi sellaista huomiota.

Voi hyvänen aika ku kateuspaistaa noista kirjoituksista ja pahasti!
jos joku tykkää tehä tehä yllätyksiä niin siinä nyt sitten jotain väärää, no ei voi sanoa muutaku et kateus se on joka puhuu ja pahasti!
[/quote]

Tarkoitan, että jos joku tässä enemmän tarttis pakkausta, se olisin minä. Mutta en minä sellaista halua enkä oikeasti tarvitse.
Synttärit mulla muuten oli just, enkä saanu lahjaa!!!!! Koska en tienny, mitä haluan. Joten kielsin ostamasta mitään. Mä en halua rakkautta tavarana. Joka ihmisellähän synttärit on, mitäs erikoista siinä on. Ainakin mun mielestä on turha semmosia "viettää". Vietetään sitten, kun prinsessa tulee taloon. Se on enemmän lasten juttu.
Mulle on kyllä ihan sama, vaikka ostelette ukoille lahjuksia. ihmettelen vaan, että miksi, jos kerran teillä menee niin hyvin, että toista huomioidaan muutenkin aina.
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 24.05.2007 klo 09:37 Vartooja kirjoitti:
Mulle on kyllä ihan sama, vaikka ostelette ukoille lahjuksia. ihmettelen vaan, että miksi, jos kerran teillä menee niin hyvin, että toista huomioidaan muutenkin aina.
Provosoitko sä tahallasi? Meillä isyyspakkaus ei ole lahjus!

*nyt meni hermo*

Joo, vedin herneen nenään, ei voi mitään... :ashamed: <br><br>
 
yllärintekijä
\
Alkuperäinen kirjoittaja 24.05.2007 klo 09:37 Vartooja kirjoitti:
"Ostakoon ukko mulle pakkauksen!"

niin että mites se olikaan....
etpä taida itsekkään tietää mitä olet kirjotellu...

ole asiasta jotain mieltä ja pisä se.

Täällä on ihme porukkaa. Jos joku haluaa antaa miehelle lahjan niin sitä pidetään outona.

Jos olette tuota mieltä niin muistakaa olla äitienpäivänä, synttäreinä jne. haluamatta lahjaa. kun ettehän te tarvi sellaista huomiota.

Voi hyvänen aika ku kateuspaistaa noista kirjoituksista ja pahasti!
jos joku tykkää tehä tehä yllätyksiä niin siinä nyt sitten jotain väärää, no ei voi sanoa muutaku et kateus se on joka puhuu ja pahasti!
Tarkoitan, että jos joku tässä enemmän tarttis pakkausta, se olisin minä. Mutta en minä sellaista halua enkä oikeasti tarvitse.
Synttärit mulla muuten oli just, enkä saanu lahjaa!!!!! Koska en tienny, mitä haluan. Joten kielsin ostamasta mitään. Mä en halua rakkautta tavarana. Joka ihmisellähän synttärit on, mitäs erikoista siinä on. Ainakin mun mielestä on turha semmosia "viettää". Vietetään sitten, kun prinsessa tulee taloon. Se on enemmän lasten juttu.
Mulle on kyllä ihan sama, vaikka ostelette ukoille lahjuksia. ihmettelen vaan, että miksi, jos kerran teillä menee niin hyvin, että toista huomioidaan muutenkin aina.

[/quote]

ymmärrän sun kannan, että ette ostele lahjoja ei sitten vissiin edes äitien päivänä jne. Mut jos ajattelet niitä lahjuksina niin miksi lahjot tulevaa lastasi?

Ymmärrän toki että synttärit ja joulu jne. on joka vuosi ja mekin lähinnä ostetaan toisille tarpeellista tavaraa eli mitä pitäisi muutenkin ostaa.

Mutta jos itse olet tota mieltä niin on todella lapsellista syytellä ihmisiä jotka haluaa ostaa lahjoja. Jos haluaa ilahduttaa läheisiä sillä että tekee jonkun yllärin ei siis tarvi edes olla tavaraa ja vaikka olisi niin ei se tokikaan ole lahjus. Sulla on kyllä tosi väärä käsitys.
Kun kasvaa aikuiseksi niin EHKÄ jotkut oppii katsomaan asioita muidenkin kannalta eikä ole niin mustavalkoinen ja ymmärtää että maailmassa monia tapoja eikä ole aina yhtä oikeaa ja väärää.

Mutta kuten sanoin yleensä kasvunmyötä nuo tapahtuu siis että oppii katsomaan maailmaa nenänvarttansa pitemmälle.

meiläl ei muuten ole kumpikaan parempi eli toinen ei tarvi toista enemmän pakkausta, kun eikös se olut niin että rakkautta näytetään muuten?
Anteex vaan mut pakko sanoo että tuo sun kirjotus taas on tosi ristiriitanen ja tuntuu että on kateutta pelissä.
Mutta mistäs minä sen tiedän kun en tunne teitä. Mutta ristiin puhut ja olisi sun aika katsoo asioita muiltakin kannalta.
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 24.05.2007 klo 09:37 Vartooja kirjoitti:
"Ostakoon ukko mulle pakkauksen!"

niin että mites se olikaan....
etpä taida itsekkään tietää mitä olet kirjotellu...

ole asiasta jotain mieltä ja pisä se.

Täällä on ihme porukkaa. Jos joku haluaa antaa miehelle lahjan niin sitä pidetään outona.

Jos olette tuota mieltä niin muistakaa olla äitienpäivänä, synttäreinä jne. haluamatta lahjaa. kun ettehän te tarvi sellaista huomiota.

Voi hyvänen aika ku kateuspaistaa noista kirjoituksista ja pahasti!
jos joku tykkää tehä tehä yllätyksiä niin siinä nyt sitten jotain väärää, no ei voi sanoa muutaku et kateus se on joka puhuu ja pahasti!
Tarkoitan, että jos joku tässä enemmän tarttis pakkausta, se olisin minä. Mutta en minä sellaista halua enkä oikeasti tarvitse.
Synttärit mulla muuten oli just, enkä saanu lahjaa!!!!! Koska en tienny, mitä haluan. Joten kielsin ostamasta mitään. Mä en halua rakkautta tavarana. Joka ihmisellähän synttärit on, mitäs erikoista siinä on. Ainakin mun mielestä on turha semmosia "viettää". Vietetään sitten, kun prinsessa tulee taloon. Se on enemmän lasten juttu.
Mulle on kyllä ihan sama, vaikka ostelette ukoille lahjuksia. ihmettelen vaan, että miksi, jos kerran teillä menee niin hyvin, että toista huomioidaan muutenkin aina.

[/quote]

Voi hyvänen aika, nyt alkaa mennä jo aika älyttömäksi :D
Melkein loukkaannun niiden puolesta, jotka näitä "lahjuksia" ostavat. Meillä ei myöskään osteta synttäri, joulu, äitienpäivä eikä isänpäivälahjoja, mutta muuten kyllä annetaan "lahjuksia" ;)toisillemme paljonkin. Eikä se tosiaan sitä tarkoita, etteivätkö muut saisi näitä perinteisiä lahjoja ostella. Toista voi huomioida kyllä muutenkin kun lahjoilla, mutta lahjat ovat kiva lisä siihen huomioimiseen. Me ollaan molemmat miehen kanssa sellaisia, että tykätään antaa lahjoja, ihan muillekin ihmisille. Mut me vaan ei vietetä noita perinteisiä juhlia, koska munkin mielestä ne on turhia ja lahjoja voi antaa muutenkin. Mut se ,että antaa ja saa lahjoja, ei tarkoita, etteikö sitä rakkautta muutenkin olisi..Ja toki sekin on ihan normaalia, jos ei jossain perheessä ostella yhtään mitään lahjoja, eihän se kenellekään kuulu ja rakkautta tuskin vähemmän tai enemmän on juuri sen asian takia.
Aikuinen ihminen osaa ajatella, että me kaikki emme ole samanlaisia. :flower:
 
Pakko vielä suomentaa; sana lahjus on mun murteessa sama kun lahja, ei siis sananmukaisesti lahjus.
Ja kuka tässä syyttelee? Johan mä sanoin et ostelkaa vaan rauhassa niitä lahjuksianne, mutta mä otan "lahjani" tänäänkin suukkona ja halauksena kun mies tulee. Ja samat ukolle!
Ne jotka ostaa tavaraa, syyttelee sitten meitä jotka ei tavaraa enempää haluta! Minusta se vaan on teennäistä välittämistä. Mekin joskus harvoin kyllä ostellaan tavaraa toisillemme, mutta ihan ilman mitään seremonioita ja vaan ihan tarpeellista. Ei niitä pikkuostoksia "lahjoina" pidetä. Ja eikös täällä monet kertoneetkin saavansa huomiota mieheltään? Miksi sitten vielä "lahjoja" kaivataan?
 
Guuguu
ap:lle...

Kun kirjoitat tyyliin "ostelkaa te vaan niitä lahjuksia ukoillenne", "meidät ukko ei ainakaan lähde vauvan synnyttyä ryyppäämään mutta teidän ukot vissiin kaikki lähtee", "teennäistä välittämistä" niin vähemmästäkin tulee loukattu olo. Ole ihan mitä mieltä haluat mutta voisit ees muotoilla sanas kauniimmin.
 
Pistänpä minäkin kauhani tähän varsinaiseen soppaan.
Minäkään en odota mieheltäni mitään lahjoja. Eikä mies minulta. Ihan tavallinen huomio riittää.
Asiaa sivuten; miehen suku on aina järjestämässä nimppareita ja synttäreitä ihan urakalla. Munkin on sitte pakko pitää omani, kun anoppi ja miehen serkut jne. "kutsuu itsensä" juhliin muistuttelemalla etukäteen: "teiilähän on sitte seuraavana viikonloppuna kai synttärit?". Muuten ihan kiva, mutta surullista vaan, ettei ne ikinä tule kylään muuten kuin just synttäreille, vaikka aina niille sanotaan, että voi meille tulla muutenkin. Anoppikin tuo aina lahjan, vaikka tiedän satavarmasti, ettei se edes tykkää musta! (Toinen miniänsä on kertonut anopilla kuulemiaan mua koskevia keskusteluja).
Eli ihan tavallinen huomio olisi minusta kivempaa, kuin saada lahjoja jonkin "syyn" takia. Joka-aamuisessa miehen iloisessa hymyssä ja aamupusussa ja kun se morjestaa töihin mennessä vielä vauvalle mahassakin, on mulle lahjaa koko päiväksi!
 
En jaksa enään väitellä asiasta mutta joku kysy/sanos et taitaa lahjojen hankkijat olla teinejä jotain 20 vuotiaita. Pistän oman kommentin että kyllä täälä ollaan yli 30 eli sori vaan et haluan muistaa miestäni jollain sellasella lahjalla mitä hän on jo kauan haaveillut.
En tee mitään tavallista isyyspakkausta koska tää muksu on jo meil toinen vaan ylipäätänsä haluan hemmotella miestäni niikuin mieheni hemmottelee minua =)
Kyllä jokainen kaipaa hellyyttä oli se tavaraa tai jokin muu tapa osoittaa :heart:
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 24.05.2007 klo 12:05 puolukka kirjoitti:
En jaksa enään väitellä asiasta mutta joku kysy/sanos et taitaa lahjojen hankkijat olla teinejä jotain 20 vuotiaita. Pistän oman kommentin että kyllä täälä ollaan yli 30 eli sori vaan et haluan muistaa miestäni jollain sellasella lahjalla mitä hän on jo kauan haaveillut.
En tee mitään tavallista isyyspakkausta koska tää muksu on jo meil toinen vaan ylipäätänsä haluan hemmotella miestäni niikuin mieheni hemmottelee minua =)
Kyllä jokainen kaipaa hellyyttä oli se tavaraa tai jokin muu tapa osoittaa :heart:
Väärin, siinä sanottiin että nuo isyyspakkauksen kokoajat taitavat olla parikymppisiä, luepas uudelleen. Kyllähän nyt lahjoja normaalisti antaa kaiken ikäiset ja puolisoaan hemmottelee, kyse tässä oli vain isyyspakkauksista!!
 
kolmas tulossa
Voi pyhä sylvi! Hyvät naiset lopettakaa jo tuo tyhmä riitely. Itse olen kolmevitonen, odotan kolmatta lastamme ja olen nyt koonnut elämäni ensimmäisen isyyspakkauksen. Tämän olen tehnyt vain koska nautin suuresti ajatuksesta mieheni yllättämisestä, hän ei todellakaan osaa aavistaa mitään, kasvatan rakkaan mieheni kanssa jo kahta ihanaa lasta ja nyt tämä kolmas, todennäköisesti kuopukseksemme jäävä tulossa. En koe uhrautuvani mitenkään synnyttäessäni lapsia, he antavat elämälle sisältöä ja tarkoitusta, ja kun on vielä hieno mies rinnalla, niin mikäs siinä. Lahjan antaminenhan on tietenkin vain yksi pienen pieni tapa osoittaa rakkauttaan ja arvostustaan, ei mitenkään tärkein, mutta kiva kuitenkin. Kun harvoin tulee mitään ostettua, se on sitäkin kivempaa. Älkää hyvät ihmiset tuomitko ja olko katkeria, eläkää ja antakaa toisten elää!!!
 
Jostain syystä tuntu, että pitää jotain sanoa minunkin. Itse odotan kolmatta lasta. Ja tykkään kovasti kaikenlaisesta näpertelystä ja askartelusta, joten innostuin myös tekemään isyyspakkauksen tämän lapsen kohdalla. Aikaisemmin en ole siitä kuullutkaan ja se nyt vain oli minusta hauska idea yllättää isukki.

"Ja totta sekin, että ehkä kaikki miehet eivät pidä jostain tuteista ym. mutta luulisi, että jokainen olisi iloinen itse tehdystä ja suunnitellusta yllätyksestä. Eihän "isyyspakkauksen" tarvitse olla täynnä tavaraa, aivan yhtä hyvin se "kiitosyllätys" voi olla vaikka omatekoinen lahjakortti jostain miehen lempiruuasta tai hieronnasta, kävelyretki metsään, makkaranpaisto nuotiolla tms.... Eli ei aina tarvitse olla materiaa, ideoita kehiin ihan isän mieltymysten/harrastusten/tapojen jne. mukaan.

Uskallan tosiaan väittää, että isä varmasti ilahtuu tuollaisesta yllätyksestä :D "


Hyvin sanottu, olen samaa mieltä.
Itse laitoin siihen mieheni tärkeään harrastukseen liittyvää tavaraa ja näpersin lahjakortin nautinnollisiin hetkiin sille ajalle, kun perinteistä seksiä ei voi harrastaa eli siis tyydytän rakkaan mieheni muulla tavoin kuin perinteisesti. ;) Olen ennenkin harrastanut noita lahjakortteja ja aina on mieheni ollut erittäin iloinen sellaisen saadessaan. ;) Aina ne eivät liity kuitenkaan seksiin.

Kaikkihan eivät tykkää samoista asioista, tylsäähän se olisikin. Minusta tämä isyyspakkaus oli kuitenkin tosi kiva idea ja miehenikin tykkäsi kovasti. =) :heart:

Erittäin mukavaa kesää kaikille masumammoille ja äideille sekä tottakai myös tuleville isille! Ja onnea tuleviin koitoksiin. =)
 
Pakko viel vastata yhelle vieraalle joka kommentois mun kirjotusta:
Siis olen tehnyt miehelleni "isyyspakkauksen " vaikka ei olekkaan samanlainen kun kaikilla muilla. Onhan isyyspakkauksia erillaisia. Meillä siihen kuuluu energiajuomaa,makeisia,lahjakortti syömään ja miehen haaveilema lahja. Eli lueppa ite tarinani uudestaan alusta alkaen :) On hienoa että vaimot muistavat miehiäänkin jollain tavalla niinkuin miehet muistavat vaimojaan. Tai näin ainakin meillä ja aika monessa muissakin perheessä :D Aina ei tosiaan tarvita tavaraa jolla sitä näyttää mutta onhan se kiva joskus ostella miehelle jotain mitä on pitkään haaveillut. Meillä muuten sai mies paketin ja 1v poikamme myös. Oikein mukavaa odotusta jokaiselle vaikka onkin kovat helteet ja tukalat oltavat. Itselläni toivottavasti odotus pian ohi =)
 
Alkuperäinen kirjoittaja mamix3:
Mä olen kanssa aina ihmetellyt noita isyyspakkauksia. Ei kukaan mun tuttavapiiristä moisia tee, harvalla edes riittää aikaa kerätä ja näperrellä sitä sälää kokoon. Mulla on sellainen fiilis että näiden pakkausten antajat odottavat esikoistaan ja ovat aika nuoria äitejä, parinkympin huitamilla. Korjatkaa jos olen ihan väärässä?
Täällä 25v toista odottava, joka kokoaa isyys- ja sisaruspakkausta. :wave:

Enkä tee sitä siksi että saisin miehen innostumaan raskaudesta, sillä jo yrityksen aloituksesta on ollut täysillä mukana ja yhtä lailla kauhulla odotellut alkaako menkat taas. Siitä siis ei ole kyse, etteikö mies lahjomatta olisi mukana. Esikkoa odottaessa en tehnyt pakkausta...

En lukenut kaikki juttuja vielä, mutta kerron miksi teen pakkauksen:
*Tykkään välillä antaa rakkaille lahjoja ilman suurempaa syytä. Se voi olla kortti tai itse kirjoitettu kirje. Vaikka mies tietää että on rakas, onhan siitä välillä kiva "mustuttaa" muutenkin kuin sanoilla. :heart:
*Isäntä ja esikko saa omat pakkauksensa hakea kun olen laitoksella; siinä on sitten isälle ja tyttärelle kahdenkeskista erilaista puuhaa. En tarkoita, etteikö ilman pakkausta tekemistä keksisi. ;)

Olkoon vaan muiden mielestä typerää ja tarpeetonta, mä teen pakkauksen koska haluan ilahduttaa yllätyksellä. :heart: Vaikka toki miehelle lahjaa ja yllätystä tärkeämpää on vauva, joka ei jää minkään lahjan varjoon. :heart:

Lisäämpä vielä kaikki jutut luettuani: Mä en kokoa pakkausta siksi, että saisin jostain tsemppiä synnytykseen, esikon kohdalla en sitä kamalaksi katsonut, vaikka jokainen synnytys on erilainen.

Ja mun pakkauksen kokoaminen alkoi reilu vuosi sitten kun olin raskaana. Se meni kesken ja homma jäi hetkeksi. Olen aina ostanut kun vastaan tullut ennalta suunniteltua tavaraa, joten kerralla aikaa ja rahaa ei juuri kulu. hiljaa hyvä tulee. :D

Muoks. vielä. Täälläkin raskaudesta yhdessä onnellinen pari, vaikka pakkausta teenkin. :D
 
DG
Nyt on toinen raskaus meneillään ja mä mietin ns. isyyspakkausta jälleen, mitä keksisin tällä kertaa.

Ensimmäisen lapsen johdosta ostin harvinaisen viskipullon (joka on tosin kuulemma hirveän pahaa ja haisee kuin rutto ja vieläkin juomatta, eikä ihme) ja isukki-paidan. Eli just toi isukki-paita oli siis meillä hirveän hyvä ostos, synnäriltä lähtien sitä sitten on pidetty erittäin ahkerasti ja on ylpeä siitä. Eli siis paidan sai jo synnärillä, kun lapsi syntyi. Se oli meidän paketti. On totta, että monet ei halua ostella mitään, ja ihan ok. Itse ostin noi, kun halusin huomioida sitä, että hänestä tuli ensimmäistä kertaa silloin isä. Se on kuitenkin iso juttu. Ja eihän se synnytys tietty naisen näkökulmastakaan ole mikään ihan läpihuuto juttu, mutta kyllä meillä mieskin joutui tekemään töitä siinä. Milloin haki märkää rättiä otsalle, milloin hieroi. Ja kyllä mä sain paljon kukkia kun esikoinen lapsi syntyi ja mua huomioitiin paljon sen jälkeen. Joten siksi on hyvä, että joku muistaa huomioida sitä isääkin. Tietty kyllähän meillä isääkin onniteltiin, äiti hukutettiin kukkasiin ja lapsi pieniin vaatteisiin, mutta ei meillä isä saanut mitään muuta kuin onnitteluja, enkä mä nyt sano, että pakko sen tavaraa olla. Joten siksi musta on hyvä äidin huomioida isäkin.

Kuten jo sanoin nyt toinen lapsen raskaus on loppusuoralla ja taas mietin, mikä olisi sopiva ylläri, koska tiedän, että tulen saamaan jälleen niitä kukkia ainakin mieheltäni. Ja ai niin, mäkin olen melkein kolmekymppinen, että ei ne kaikki oo niitä parikymppisiä kun ostelee.
 

Yhteistyössä