Mikä "ärsyttää" eniten alle kaksi vuotiaassa?

Tarkoitan lähinnä kehityksessä/tavoissa...
Mulla on 1.7v poika ja hän onpi sellainen,että hinaa pikkutuolia koko ajan ja kiipeilee sen avulla kaapille. Ja tosi rasittavaa on se kun tiskaan tai teen ylipäätään jotain tiskialtaan ääressä niin poju tulee tuolinsa kans... Ei siinä mitään,muttta kun laittaa suuhunsa tiskiharjaa,saippuaa tai heittelee astioita esim. multaiseen veteen jos kuorin perunoita... Toinen paikka on vessa missä poju käy imeskelemässä hammasharjoja jos ovi jäänyt auki

Eli tällasta nyt meillä,mut silti poju on niin ihana ku aina "auttamassa"omasta mielestään äitiä! =)

 

Juuri tuo kiipeäminen, mitä hurjempi paikka sen parempi. "Kuumintahottia" on tällä hetkellä syöttötuolissa seisominen ja kielen kaivaminen suusta niin että yökkäyttää. :headwall: Päristely ruoka suussa on aina yhtä mukavaa... :/ Aikansa kutankin, toivottavasti.

 

Kaikkein rasittavinta on tuo, että menee kaapeille ja koskee kaikkeen ja sotkee siellä. Eikä usko kun komennetaan. Ja laittaa suuhunsa kaikea p*skaa.

 

Meillä on periaatteessa kaksi vauvaa kun esikoinen 1v9kk ei osaa kävellä eikä puhua vielä. Se joskus ärsyttää kun on niin tuhannen avuton, raukkasa. Kävely helpottas paljon meidän arkea, kun kahta raahata paikasta toiseen.
:/

 

Se ainainen kiipely ja tavaroiden ottaminen pois kaapeista. tänä iltana tyttö on kaivanu kaksi kertaa kaikki maholliset videot ja dvd tuohon lattille. En oikein viittis kaikkia tavaroita nostella korkeelle, kun lapsen pitää oppia että ei on ei! :headwall:

 

Meillä onneksi tyttö uskoo jos sanoo ei ja vie tavarat paikoilleen jos ottaa jotain.Ärsyttävintä on se kun tyttö saa raivarit jostain eikä ymmärrä vielä täysin puhetta...Tai että mitä sillä puheella tarkoitetaan.Ja siihen vielä tietenkin tuo kiipeily..

 

Kaappien "järjestely" uuteen uskoon. Kenkien heittely eteisestä olohuoneeseen. Videoiden räpeltely. Hellan nappien säätely. Kiipeily ja tippuminen, kun ei usko vaikka sanotaan. Raivarit..... Onhan näitä paljon ärsyttäviä tekijöitä, mutta onneksi välillä on niin ihanan lutunen :hug:

 

Aukoo kaappeja, repii lehtiä ja kuljettelee kaikkea mahdollista kaikkiin mahdollisiin paikkoihin!!!

 

tyttö 1v8kk ja kiljuminen on toisinaan "pikkusen" raivostuttavaa \|O :$ Ei siis sellaset ilonkiljahdukset, vaan kiukuttelu+kiljuminen \|O

 

\

Kaappien "järjestely" uuteen uskoon. Kenkien heittely eteisestä olohuoneeseen. Videoiden räpeltely. Hellan nappien säätely. Kiipeily ja tippuminen, kun ei usko vaikka sanotaan. Raivarit..... Onhan näitä paljon ärsyttäviä tekijöitä, mutta onneksi välillä on niin ihanan lutunen :hug:

Täähän on just ku meiltä =)

 

Aika hassu kysymys! En ole kertaakaan tullut ajatelleeksi lapsestani, et mikä hänessä olis ärsyttävintä. Hän on vain ihana taaperoni ja vaikka ehkä on vaikea uskoa, en ole kertaakaan hermostunut/huutanut ym lapselleni. Minusta kaikki lapsen nerokkaat oivallukset ovat todella ihanaa seurattavaa. Yleensä tulen viereen varmistelemaan, jos neiti kiipeilee jossakin. Aika pian kiinnostus menee ohi. Kun äippä ei tee asiasta numeroa, niin muksukaan ei ole oppinut tekemään mitään "äitiä ärsyttääkseen". Periaatteni on se, että jos lapsi ei viihdy yksin, en minäkään kuori perunoita. Tai sitten lapsi saa touhuta mukana. Perhe pärjätköön sitten vaikka valmisruualla. Tai mies järjestäköön itsensä joko lapsen kaveriksi tai ruuan laittajaksi. on muuten toiminut meillä tosi hyvin! Lapsi saa olla vaikka sylissä päivän, jos se tuntuu hänelle kaikkein tärkeimmältä.

Minusta on outoa että niin monelle suomalaiselle äidille kodinhoito ym on niin tärkeää, että lapset koetaan riesaksi/häiriöksi ainkin sillä hetkellä. Eihän koti/pölynimuri/peruna voi olla lasta ja omaa lepoa tärkeämpi.
Kärjistin nyt vähän tietoisesti, mutta tältä minusta aina välillä tahtoo näyttää.

 

\

Aika hassu kysymys! En ole kertaakaan tullut ajatelleeksi lapsestani, et mikä hänessä olis ärsyttävintä. Hän on vain ihana taaperoni ja vaikka ehkä on vaikea uskoa, en ole kertaakaan hermostunut/huutanut ym lapselleni. Minusta kaikki lapsen nerokkaat oivallukset ovat todella ihanaa seurattavaa. Yleensä tulen viereen varmistelemaan, jos neiti kiipeilee jossakin. Aika pian kiinnostus menee ohi. Kun äippä ei tee asiasta numeroa, niin muksukaan ei ole oppinut tekemään mitään "äitiä ärsyttääkseen". Periaatteni on se, että jos lapsi ei viihdy yksin, en minäkään kuori perunoita. Tai sitten lapsi saa touhuta mukana. Perhe pärjätköön sitten vaikka valmisruualla. Tai mies järjestäköön itsensä joko lapsen kaveriksi tai ruuan laittajaksi. on muuten toiminut meillä tosi hyvin! Lapsi saa olla vaikka sylissä päivän, jos se tuntuu hänelle kaikkein tärkeimmältä.

Minusta on outoa että niin monelle suomalaiselle äidille kodinhoito ym on niin tärkeää, että lapset koetaan riesaksi/häiriöksi ainkin sillä hetkellä. Eihän koti/pölynimuri/peruna voi olla lasta ja omaa lepoa tärkeämpi.
Kärjistin nyt vähän tietoisesti, mutta tältä minusta aina välillä tahtoo näyttää.

Toimii joo ekan lapsen kohdalla, mutta annas kun siihen tulee se toinen. Mitäs teet kun esikko on opetettu, että äiti on 100 % aikaa hänen käytössään eikä lapsi sitten osaa yhtään leikkiä itsekseen ja äitin pitäisikin yhtäkkiä vaikka hoidella sitä pienempää. Vai aiotko laittaa lapset tärkeysjärjestykseen, että esikko saa edelleen kaikki heti kun haluaa eikä yhtään tartte odottaa ja vauva saa siinä sitten rääkyä nälkäänsä tai kakkavaippojaan kun äiti nyt pitää sitä esikkoa koko päivän sylissään!

Ja mitä sitten kun koko perhe on syönyt 2 vuotta pelkkää mikroruokaa kun äiti ei ikinä ehdi perunoita kuoria kun pitää hyysätä sitä lasta.

Joo, kärjistän minäkin, mutta pointti on siis se, että on ihan tervettä lapselle opetella olemaan hetkittäin yksinkin. Meillä kasvatusperiaatteena on se, että aikuiset tekee aikuisten juttuja ja lapset pyörii helmoissa mukana minkä taitavat ja muuten leikkivät keskenään.

 

Minä kun tämän kysymyksen kerran alotin niin lisään vielä selvyydeksi,että se ÄRSYTTÄÄ sana oli sitaateissa! Eli ei mua nyt hermoiluun saakka poikani touhut ärsytä,mutta pakko sitä ruokaakin on tehdä. Ja vanhin poika huutaa nälkäänsä viimestään klo 14 eli annanko sille mieluummin mikrohampurilaista päivästä toiseen kuin oikeaa ruokaa????!!!!!!
Minä oon opettanu /yritän opettaa muksuilleni,että kun mulla joku kotityö kesken niin haluan sen tehdä loppuun. Eli en ala sylittelemään kesken jauhelihan ruskistamisen...

 

\

Toimii joo ekan lapsen kohdalla, mutta annas kun siihen tulee se toinen. Mitäs teet kun esikko on opetettu, että äiti on 100 % aikaa hänen käytössään eikä lapsi sitten osaa yhtään leikkiä itsekseen ja äitin pitäisikin yhtäkkiä vaikka hoidella sitä pienempää. Vai aiotko laittaa lapset tärkeysjärjestykseen, että esikko saa edelleen kaikki heti kun haluaa eikä yhtään tartte odottaa ja vauva saa siinä sitten rääkyä nälkäänsä tai kakkavaippojaan kun äiti nyt pitää sitä esikkoa koko päivän sylissään!

Ja mitä sitten kun koko perhe on syönyt 2 vuotta pelkkää mikroruokaa kun äiti ei ikinä ehdi perunoita kuoria kun pitää hyysätä sitä lasta.

Joo, kärjistän minäkin, mutta pointti on siis se, että on ihan tervettä lapselle opetella olemaan hetkittäin yksinkin. Meillä kasvatusperiaatteena on se, että aikuiset tekee aikuisten juttuja ja lapset pyörii helmoissa mukana minkä taitavat ja muuten leikkivät keskenään.

sama tuli meikäläisellekin mieleen.. Ja vielä kärjistetysti: suurimmasta osasta näistä hyysätyistä lapsista tulee sellaisia että kuvittelevat olevansa "maailman napoja".

 

Minä taas myönnän suoraan että saan välillä hepulit itsekin JATKUVASTA pöydille ja tuoleille ja jokapaikkaan kiipeämisistä ja puukkojen ja kuumien kahvinkeittimien ja kattiloiden ja silmälasien tavoittelusta Olen jopa niin itsekäs äiti että haluaisin joskus lukea lehden tai katsoa uutiset ilman että Sirkus Finlandia esiintyy meillä keittiön pöydällä. Mutta nauratti vietävästi kun poitsu 1v9kk tuli vessasta ja oli pyöritellyt tummanharmaata luomiväria leukaansa ja nenän alle..ihan vaikutti kuin olisi parta alkanut kasvaa. Mutta aina ei naurta, tulee joskus korotettua ääntäkin ihan kunnolla...että meitä on moneksi, myönnetään. Mutta eipähän kiristä sädekehä päätä..joku muu vanne saattaa tosin joskus puristaa. :saint:

 

Lohdullista lukea, että on muitakin äitejä, jotka tunnistavat tunteensa! (voi tosiaan ärsyttää) sen pikkumurun touhuilut jne. Ärsyyntyminen ja uupuminen ovat varsin luonnollisia tuntemuksia mun mielestä pikkulapsen vanhempana. Ja olen samaa mieltä siinä, ettei lapsi voi aina saada kaikkea mitä tahtoo, ei edes syliä aina. Äidillä voi olla joku semmoinen homma kesken, ettei syliin juuri sillä hetkellä voi päästä, vaan voi joutua odottamaan hetken. Samallahan lapsi oppii odottamista ja malttia turvallisessa ja rakastavassa ympäristössä. Ja kyllä kotihommiakin joutuu tekemään, ei tosiaan voi paria vuotta olla valmispöperöissä vain siksi, ettei lapsi anna laittaa ruokaa. Siinähän se muruliini opii sitä normaalia eloa, kun touhutaan niitä arkiaskareita. Normaaali järki käteen lasten kanssa!

 

Moi! =)

Kyllähän se niin on, että aktiviteettia riittää taaperoiden vanhemmilla.
Ja sitten on niitä "pahoja päiviä", ainakin suurimmalla osalla meistä, jolloin ne touhut jossain vaiheessa alkaa kiristää pinnaa.
Myös meillä kiipeillään, paljon. Ruualla sotkeminen, kun ei enää maistu. Vessanpöntössä läträäminen. (Apua, onneks pääsee tapahtumaan tosi harvoin.) Lattiakaivo kiinnostaa (teipattu kiinni). Halutessaan tyhjentää itse pottansa vessanpyttyyn kaataa pissat lattialle ja joskus päälleen... Riittäähän noita. "Silmät saa olla selässäkin." Ja näähän pääsee tapahtumaan silloin, kun olet kiinni toisen lapsen hoidossa...
Ja sitten ne uhmasta, sisaruskateudesta, huomionkipeydestä johtuvat kiukut ja parkumiset, puntissa roikkumiset, jotka kyllä joskus pakostakin osuu huonoon ajankohtaan -useimmissa perheissä.
Onneks enemmän on vielä kuitenkin niitä hyviä hetkiä. Ja onpahan sitten kerrottavaa ja keskusteltavaa toisten äitien kanssa.
Terkkuja teille aktiivisten taaperoiden äideille ja tietty niille taaperoillekin! =)

 

Mua hermostuttaa eniten ruokapöydässä sählääminen. Mulla ruokahetki on usein päivän ainoa hetki jolloin ehdin kunnolla istahtaa alas. Lisäksi mieheni tekee ihanaa ruokaa, ja haluaisin todella nauttia ruuastani.

Ykkösinhokkini on syöttötuolista ylös kampeaminen, hyvänä kakkosena ruoan heitto lattialle, ja löytyyhän niitä. Pikkuveikko on ilmeisesti arvannut tämän, sillä nyt hän on keksinyt kaikenlaisia hassuja ilmeitä, joilla hän yrittää saada minut nauramaan tehtyään ensiksi jotain päätöntä. Ja kyllä se nauru minultakin sitten loppujen lopuksi irtoaa, vaikkakin joskus huokauksen kera...

 

\

Mua hermostuttaa eniten ruokapöydässä sählääminen. Mulla ruokahetki on usein päivän ainoa hetki jolloin ehdin kunnolla istahtaa alas. Lisäksi mieheni tekee ihanaa ruokaa, ja haluaisin todella nauttia ruuastani.

Ykkösinhokkini on syöttötuolista ylös kampeaminen, hyvänä kakkosena ruoan heitto lattialle, ja löytyyhän niitä. Pikkuveikko on ilmeisesti arvannut tämän, sillä nyt hän on keksinyt kaikenlaisia hassuja ilmeitä, joilla hän yrittää saada minut nauramaan tehtyään ensiksi jotain päätöntä. Ja kyllä se nauru minultakin sitten loppujen lopuksi irtoaa, vaikkakin joskus huokauksen kera...

Mä olen niin ikävä, että köytän tarvittaessa neidin kiinni syöttötuoliinsa kaulaliinalla...

 

\

Kaikkein rasittavinta on tuo, että menee kaapeille ja koskee kaikkeen ja sotkee siellä. Eikä usko kun komennetaan.

samat touhut meilläkin.Ja kaikkein ärsyttävimpää on se, että yltyy vaan kun kielletään (ja nauraen vaan jatkaa ilkitöitään) ja sitten saa raivarit, kun tajuaa, että äiti/isä onkin tosissaan... :headwall:

 

Täytyy sanoa ettei ole mitään mikä vallan ärsyttäisi pojassani,1,5v.Aina ei tietenkään ole niin kauhean innokas itse selittelemään asioita miljoonaan kertaan,mutta ei siinäkään ole kysymys ärsytyksestä.

 

Kyllä meillä lapsi leikkii ihan hienosti itsekseenkin. Ruokaa laitetaan ja siivottukin on. Tarkoitinpa sitä, että lapsi on oppinut, että jos todella tarvitsee äitiä niin äiti on läsnä ja ruoka saa odottaa. Joskus äidin lähellä nyhvätään paljon, toisinaan leikit vie mennessään pitkiksi ajoiksi. Vaikuttaa siltä, että näin likka kehittyy oikein itsenäiseksi. Kun vanhemmat saa vierelleen niin usein kuin tahtoo, luottamus kasvaa ja pärjää itsekseenkin. Tällaista lasta sitten kestää joskus tarpeen vaatiessa pytää odottamaakin vuoroaan ja raivareita ei tule. Lapsella on niin vankka luottamus vanhempien tukeen. Eipä muuten sitten napsahda äidinkään päässä ja tarvidse ihmetellä lapsen rasittavuutta.

itsenäiseksi ei ihmistä kasvateta yksin jättämällä vaan yhdessä olemalla. Kyllä se lapsi osaa karistaa vanhemmat kannoiltaan kun haluaa tehdä itse. Meillä ainakin kaksivuotiaan "minä-ite" alkaa jo hyvinkin olla huomattavissa.

 

Hei,

Olen edellisen vastaajan kanssa hieman eri mieltä siitä että kasvatus vaikuttaisi itsenäistymiseen noin paljon noin varhaisessa vaiheessa.

Ensinnäkin leikkitaidot ja keskittyminen tulevat lapsille kovin eri-ikäisinä. Toiset voivat leikkiä hyvinkin pitkiä aikoja itsekseen - koska osaavat! Toiset tarvitsevat leikkiinkin tukea vielä pitkään, koska omat taidot ja keskittymien eivät vielä riitä.

Toisaalta toiset ovat luonteeltan, jo lapsena, ulospäin suuntautuneita ja toiset yksin puurtajia. Tälläkin hetkellä esikoiseni on ylhäällä omassa huoneessa lukemassa, keskimmäinen värittää tuossa vieressäni ja kertoilee samalla kaikkien päiväkotikavereidensa sukunimiä. Pikkuinen nukkuu, ja herättyään todennäköisesti pitelee minua lahkeesta seuraavan tunnin kkun yritän laittaa ruokaa. Seuralliselle ihmiselle oli hän sitten pieni tai iso, yksinolo on kauhistus ja parhaimpia leikkejä sellaiset joissa on paljon porukkaa.