Mikä yllättänyt?

[Jeanie]

Olen jonkunaikaa lueskellut juttuja täältä Vauvahaaveista. Haluaisin kysyä mikä perheenlisäyksessä on ollut yllättävintä ja vaikeinta? Tarkoitan onnistuneen raskautumisen jälkeen, jotain mitä ei osaa etukäteen ajatella? Ihan omakohtaiset kokemukset olisi kivoja kuulla. Ymmärrettävästi täällä paljon puhutaan vauvansaamisen ihanuudesta ja odotuksesta, mutta haluaisin kuulla rehellisiä arvioita nurjemmastakin puolesta..

Oma tarinani on seuraava. Olen 23 ja seurustelusuhteessa. Viime kierto pitkittyi, menkat olivat neljä päivää myöhässä ja testi näytti heikon viivan. Raskausoireita oli, sikäli kun kaikki oireet poikkesivat normaaleista kuukautisista, jotka kuitenki alkoivat viidentenä päivänä (tunnen ovulaation ja siksi voin suht varmasti sanoa koska vuoto alkaa). Vuoto oli tavanomaista runsaampi ja loppuikin nopeammin, rintojen aristus ja turvotus katosi, mielentila normalisoitui (olin tuntenut outoa itsesuojelun tunnetta..). Ehdimme käydä läpi kaikenlaisia tunteita ilosta pelkoon ja epävarmuudesta onneen, ja petyimme tulokseen vaikkei raskaaksi tuloa oltukaan suunniteltu, pelkästään mahdollistettu.

Emme siis varsinaisesti suunnittele tai odota vauvantossut kaapissa raskautta, mutta niin voi käydä ja olisimme siitä iloisia. En tiedä mihin ketjuun tilanteemme sopisi.. mutta toivoisin keskustelua. Tiedän olevani nuori, ikäeroa on 8 vuotta, itse olen vielä koulussakin, mutta ensi kertaa tunnen että vauvalla olisi hyvä paikka syntyä. Vauvakuumeeni alkoi 9-vuotiaana, kun äitini sanoi kuopusta odottaessaan että tämä vauva on viimeinen. En osaa ajatella että lapsi kahlitsisi tai että oma elämä loppuisi, ajattelen että elämä saisi uudenlaiset arvot ja sisällön, mutta yhtälailla sekin olisi omaa elämää. Ja luotan suhteeseemme, vaikkemme ole varsinaisesti kihloissa, häät siintävät tulevaisuudessa.. jos nyt ensin muuttaisimme yhteen. Luotan että elämä kantaa ja lapsi syntyy jos niin haluaa.

Mutta, rehellistä puhetta raskaaksi tulemisen vaikutuksista omaan arkeen, suhteeseen, sukuun, tulevaisuuteen, ajatuksiin.. mihin tahansa. Mihin ette osanneet varautua? Kiitos vastauksista jo etukäteen.

 

[väärä foorumi]

Tällä palstalla suurimmalla osalla ei ole tietoa vauva-arjesta. Täällä vasta haaveillaan siitä ja yritetään raskautua. Sinun varmaan kannattaa kopioida tekstisi ja siirtää se vauvanhoito-puolelle.

 

[Yhden sortin kokemus]

Meillä esikoista ehdittiin tosissaan toivoa ja yrittää n. 7kk ennen tärppiä. Monta pettymystä mahtui jo tuohonkin aikaan, en osaa edes kuvitella miten rankaa se on heille, jotka yrittävät vuodesta toiseen tuloksetta.

Meillä siis vauva oli hyvin toivottu ja odotettu, ja raskausaika ihanaa ja ainutlaatuista. Suhteemme voi hyvin, olemme onnellisia ja tyytyväisiä. Mieheni oli alusta asti aktiivisena mukana neuvolakäynneillä, lääkäreillä, ultrissa ja toki myös synnytyksessä. Meillä raskaus ja vauvan tulo perheeseen on lähentänyt entisestään ja tavallaan "kruunannut" jo ennestään hienon parisuhteen. Emme koe menettäneemme mitään, toki elämä ja arki on muuttunut jonkin verran, varsinkin nyt kun vauva on vielä pieni, ehkä eniten asioiden aikatauluttamista ja vauvan tahtiin menemistä.

Oman kokemukseni mukaan vauvan/lapsen kanssa eläminen on asennekysymys. Toisille on selvää että haluaa lapsia, haluaa elää lapsentahtisesti ja kokee äitiyden tärkeänä osana omaa elämää. Sitten on toisessa ääripäässä ne, jotka tekevät lapsia koska niitä kuuluu tehdä, ja toivoo vaan saavansa lapset pian isoksi jotta pääsee "jatkamaan" omaa elämää siitä mihin se ennen lapsia jäi. Ja tietysti noiden ihmistyyppien väliin mahtuu monenlaisia äitejä ja perhemalleja.

En ole missään vaiheessa kokenut vauva-aikaa erityisen rankaksi, kiitos hyvin sujuvan arjen ja perustyytyväisen vauvan. Vaikka vauvoissakin on eroja, niin uskon osaltaan myös siihen, että vauva reagoi perheen yleiseen ilmapiiriin, ja hyvässä, vakaassa ilmapiirissä myös vauva voi osaltaan paremmin. Tästä erotettakoon tietysti jostain syystä johtuvat vaikeudet, koliikki, allergiat ym. joihin ei juurikaan voi itse vaikuttaa, edes kodin ilmapiirillä.

Erääseen kummalliseen seikkaan olen kuitenkin kaikessa tässä törmännyt, kateuteen. Vaikka yritän olla kovasti hehkuttamatta ihanaa ja onnellista raskaus- ja vauva-aikaa niille jotka eivät siitä kysele, törmään kuitenkin suoraan sanottuna v*ttuiluun siitä, miten me emme tiedä "oikeasta" vauva-arjesta mitään, kun meillä on niin "helppo lapsi" ja ivalliseen sävyyn kommentointiin siitä että vauva nukkuu yöt ja viihtyy hyvin päivät. Onko se kateutta, sitä en sen enempää analysoi, mutta jos joku osaa kertoa niin kuuntelen mielelläni.

Toivottavasti tässä oli edes jotain liittyen alkuperäiseen aiheeseen..

 

[Jeanie]

Kiitos rohkaisevasta vastauksesta. Luulen kuuluvani tuohon lapsentahtisten-ryhmään, en ole osannut ajatella lapsen muuttavan oman elämäni (muutoin kuin hyvällä tavalla), sehän riippuu millaista elämää viettää.. Ehkä se tosiaan on vain asennekysymys, siihen uskon elämässä muutenkin.

Kyllä uskon täältä löytyvän vauva-arkisia. Haaveet toteutuu toisinaan.. Ja kyselin ajasta jo ennen synnytystäkin.

Jos jollakulla on antaa neuvoja, sellaisia joita itse ehkä olisi aikanaan tarvinnut, kuuntelen mielelläni. En osaa liittyä mihinkään ketjuun, koska "yrityksemme" on täysin teoreettista, sillä erotuksella että raskaus voi olla todellisuutta hyvinkin pian. Se aiheuttaa näitä ajatuksia ja pohdintoja.. Olen aina ollut sellainen pohdiskelija joka ei yllätyksiä ole kohdannut perusteellisen etukäteisvalmistautumisen tähden, mutta nyt olen heittäytymässä.. ja se pohdituttaa.

 

[mam77]

Mullakin on vain ja ainoastaan positiivista sanottavaa lapsensaamisesta!
Raskauteni sujui hyvin, synnytyksestä selvisin (vaikka se on ollut vauvanhankinnassa ehdottomasti kovin paikka) ja elämä vauvan ja nykyään 1-vuotiaan taaperon kanssa on ollut ihanaa. Meilläkin on "helppo" lapsi, on nukkunut yönsä hyvin ja on enimmäkseen tyytyväinen. Vauva-aika oli melkein helppoa verrattuna nykyiseen touhotukseen: kun lapsi oppii kävelemään on hän repimässä kaikkea alas ja menee joka paikkaan.. sanoisin, että taaperovaiheessa vasta näkee, mitä on lapsiperheen elämä.
Mutta itse olen ollut lähinnä yllättynyt siitä, miten ihanaa ja helppoa kaikki on ollut! Olimme niin varautuneita yövalvomisiin, koliikkiin, itkuihin yms.

Paljon onnea ja tsemppiä tulevaan koitokseen, toivottavasti tärppää pian!
Ja niin kliseiseltä kuin se kuulostaakin, lapsi on suuri taivaan lahja... En rakasta mitään niin paljon kuin lastani enkä ole mistään niin kiitollinen.

 

[Ax]

Ihan oikeasti (eikä missään tapauksessa millään pahalla!) saisit varmaan enemmän varsinaiseen kysymykseesi liittyviä vastauksia odotuspuolella, ainakin tuohon odotusaikaan liittyen.
Kumpa voisinkin kertoa sinulle raskaaksi tulemisesta ja ajatuksistani siitä. Itselläni vaan on menossa tilanne, että vauvaa on toivottu, haaveiltu, suorastaan rukoiltu meidän täysin valmiiseen kahden aikuisen perheeseen jo kohta 3 vuotta. Hoidoissa käydään mutta ei sitä taivaan lahjaa taideta meille suoda...

 

[I agree]

Samaa mieltä edellisen kanssa. Vaikka tältäkin palstalta vauva-arkisia lötyy, lähinnä täällä on vasta haaveilijoita. Olen notkunut tällä palstalla parisen vuotta ja nyt siirtymässä tuonne Lapsettomuus-palstalle. Odotuspalstalta saisit konkreettisempia vastauksia etkä ärsyttäisi meitä.

 

[Yhden sortin kokemus]

Odotuspalstalta saisit konkreettisempia vastauksia etkä ärsyttäisi meitä.

Ärsyttäisi?! Omista hermoista saa vikaa etsiä jos tämmöinen asia ärsyttää. *pyörittää silmiä*

Tällä en halua olla ilkeä, vaan ihan kaikessa ystävällisyydessä saada ihmiset miettimään että mikä rooli elämässä tällä palstalla on. Hieman liikaa tuntuu olevan sellaista isojen ihmisten hiekkalaatikko -meininkiä, että tietyissä osioissa ja tietyissä ketjuissa saa puhua vain siitä mikä muita miellyttää ja mihin aktiivisimmat keskustelijat "antavat luvan"...

Itse ymmärrän tämän aiheen täällä haaveilupuolella, onhan kirjoittaja itsekin haaveilija, samoin kuin varmasti moni vastaajakin, itseni mukaanlukien. Vai onko tämä haaveilupuoli pyhitetty ainoastaan esikoisestaan haaveileville?

Aiheen aloittajalta pyydän anteeksi että puutuin tähän yksityiskohtaan ja vein keskustelun aivan sivuraiteelle..

 

[sacha]

Perustakaa te hermoheikot ja muut pahantuuliset kiukuttelijat ihan omat ketjunne ja vaikka palstanne, joilla saatte sitten pahaa oloanne purkaa ja levittää muihin niin paljon kuin sielu sietää, mutta merkitkääkin ne niin tarkoin, ettei sinne vahingossakaan eksytä kirjoittamaan mitään ei-pahansuopaa saatika hyväntuulista.

 

[kyyneleitä,]

Minut yllätti vauva-arjessa se että osaan tosiaan hoitaa lastani! . Minulla ei ollut oikein mitään kokemusta lapsista tai vauvoista ja eniten pelkäsin miten pärjään. Kaikkialla hoettiin, että kyllä se äidinvaisto ohjaa ja niin se on tehnyt! Meillä oli pitkä yritysaika (6 vuotta), joten lapsi oli todellakin toivottu. Minut yllätti myös se, että syntymähetkellä en odotuksista huolimatta itkenyt ilosta tai tuntenut heti ylitsepursuavaa äitiyttä. Se tunne kasvoi vauvan myötä. Olin aika pettynyt itseeni siinä, että se rakkaus mitä tunsin raskausaikana vauvaani kohtaan ei heti sillä sekunnilla siirtynyt vauvaan, vaan kesti hetken, ennen kun se tunne tuli. Mutta kun se kolahtaa niin se todellakin kolahtaa. Nyt ei tarvitse kuin ajatella vauvalleni sattuvan jotain, kyyneleet tulee silmään. Tai vain kun katson hänen nukkuvan tai itkun läpi pyytävän syliin ja rauhottuu, saa kyyneleet valumaan. Päivääkään en vaihtaisi pois.
Mikä muu tuli yllärinä, oli se, että imetys ei ollutkaan niiiiin helppoa ja että rinnat olivat arat ensimmäiset kaksi viikkoa sekä se, että imetys alussa vei melkein koko päivän (noin 40min kerralla). Muuten ei oo mikään tullut yllätyksenä.

 

[hfjdksl]

Eihän sille mitään voi et jotkut katkeroituu ja kenelläkään ei saisi olla lapsia jos ei MINULLAKAAN ole tärpännyt, huh huh! Tottakai täällä saa haaveilija kysyä muutakin kuin että syötkö clomeja vai teroja! Haloo!!

 

[pkfjjgngkdj]

Haloo haloo, kuka siellä?

 

[Lumikukka'']

Kiinnostava aihe, toivottavasti tulee asiallisia vastauksiakin enemmän! Minustakin on vähän kummallista, että heti tullaan sanomaan, ettei kuulu tänne... Voihan sitä jättää kommentoimatta/lukematta, jos ei aihe miellytä.

 

[Kolmen Äippä, kirjautumati]

Aika kattavasti saat vastauksia kysymyksiisi,
jos katsot sarjaa " meille tuli vauva" - tulee Neloselta,
muistaakseni aina arkiaamupäivisin.

Tänään siinä oli perhe, jossa poikakaksoset ( kuten meilläkin )
ja sitten syntyi vielä yksi poika ( meillä tyttö )
Ja hektistä arkea elettiin.
Siinä tietenkin ( jenkkiohjelma kun on ) tulee aina puoli sukua auttamaan,
meillä suomessa se taitaa olla harvinaisempaa.
TAi ainakaan meitä ei sukulaiset ole auttaneet , itse on pärjättävä.

Mutta siitä saa jo jonkinlaisen kuvan vauva-arjesta ja sen ongelmista ja iloista.

 

[Jeanie]

Kiitos vastauksistanne. Täytyy sanoa että olin jo vaihtamassa kaistaa, koska en tunne sopivani monen vuoden yrittämisestä katkeroituneiden porukkaan, enkä edes voi ymmärtää "ärsytystä" jota kysymykseni aiheuttaa.. onneksi ei kaikissa. Mutta olen vasta haaveilija, ja kysyin heiltä jotka haaveilevat lisää lapsia.

Minustakin lapsi on taivaan lahja, ja onkin kummallista että lahjaa "vaaditaan". Lapsettomuuteen on enemmän syitä kuin niitä tunnetaan. En halua vaikuttaa tunteettomalta lapsettomia kohtaan (siis itsekin olen sellainen), voin kuvitella miten se sattuu.. elämän koko sisältö on turhaa, sisällä elää valtava kaipaus ja odotus ja rakkaus, mutta lasta ei kuulu. Tiedän että on turhaa puhua tästä, se vasta ärsyttääkin. Mutta keskustellaanko täällä rehellisesti tästä aiheesta?

Nimimerkille Kyyneleitä, sydäntä lämmittää lauseesi että huomasit osaavasi hoitaa lastasi. Suurin osa odottajista ja haaveilijoista todennäköisesti vähän pelkää sitä. Kunnioitettavan rehellistä puhetta syntymähetken "tunteettomuudestasi". Koko asia on niin täynnä odotuksia ja kaavoja, hassua ettei nykyaikanakaan vielä puhuta asiaa. Joskus tuntuu että äidit ovat aika omillaan, jossei isoäidit ym. ole opastamassa.. tiedä sitä. Ehkä äidinvaisto on liian pyhä tutkittavaksi. Naiset joilla sitä ei synny, ovat sen sijaan kummajaisia .

Toisaalta, syntymä on kuoleman ohella maailman luonnollisimpia asioita. Ainakin luonnolliselle ihmiselle. Älkääkä ärsyyntykö suotta hyväntahtoiselle..

 

[vauva-arki ihanaa...]

Mun mielestä vauva-arki oli ihanaa (kun oli vain se vauva, ei muita lapsia vielä hoidettavana). Meidän molemmat lapset ovat olleet todella helppoja vauvoja, eivät ole sairastelleet, nukkuneet hyvin, eivät ole vaatineet viihdytystä, itkeskelleet max 5min putkeen jne. Mutta täytyy rehellisyyden nimissä sanoa että kaksi lasta joista toinen on 1v temperamenttinen taaperotyttö ja pahimmassa uhmaiässä oleva isoveli (3v) niin haastavaa on ollut, välillä erittäin haastavaa . Mutta ehkä sitten joskus muutaman vuoden päästä saadaan syödä esim aamupala rauhassa miehen kanssa ilman mitään keskeytyksiä, se olisi todellista luksusta

 

[Kannattaa katsoa!]

Joo kannattaa tosiaan katsoa tuota 'meille tuli vauva'-ohjelmaa! Siinä on realistista asiaa ja kokemuksia vauva-arjesta. Ei mitään vaaleanpunaista höttöä mitä pelkästään melkein näkee mediassa. Tulee muistaakseni ma, ti ja ke 9.30 ja uusintana 13.00.