Mika voi olla syyna? (vuokralaisten haadosta)

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "muua"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
M

"muua"

Vieras
Eli haettiin puolisen vuotta sitten haatoa kun vuokraa ei oltu maksettu useaan kuukauteen. Vuokralaiset riitauttivat taman ja siita syysta piti jarjestaa oikeusistunto. Viikko ennen istuntoa vuokralaiset kuitenkin poistuivat asunnosta vapaaehtoisesti ja me vedimme kanteen takaisin- tiesin ettei rahoja kuitenkaan tule saamaan takaisin ja kun olivat kerran poistuneet, halusin unohtaa asian ja ajatkaa eteenpain.
Nyt minulle kuitenkin ilmoitettiin karajaoikeudesta, etta kosta olimme ehtineet kanteen nostaa ja vuokralaiset vastustivat sita, on heilla oikeus vaatia etta tapaus ratkaistaan karajaoikeudessa joka tapauksessa. Ja nyt he sita vaativat.
En voi kasittaa miksi ihmeessa?? Kuitenkin on paivanselvaa, etta eivat olleet maksaneet vuokria ja siksi haettiin haatoa (joka siis heidan mielestaan oli alunalkaenkin perusteeton)
Tuleeko kenellekaan mieleen mika voi olla syy??
 
Kiusantekoa. Jos ei ole varoja, niin lisäkustannuksiakaan ei voi tulla. Toisaalta, voihan ne haluta virallisen käsittelyn varattomuudestaan ja odottavat sosiaalihuollon pelastavan heidät.
 
[QUOTE="vierailija";29708837]Kiusantekoa. Jos ei ole varoja, niin lisäkustannuksiakaan ei voi tulla. Toisaalta, voihan ne haluta virallisen käsittelyn varattomuudestaan ja odottavat sosiaalihuollon pelastavan heidät.[/QUOTE]

Tuo voi muuten olla totta! Siis sossujuttu. Toki tuo kiusantekokin tuli mieleen. Mutta kiitos, nyt sain vahan mielenrauhaa kun vaan olen miettinyt paani puhku etta ollaanko ME tehty jotain vaarin...
 
Jotain sekopäitä. Vuokrarästeistä johtuvat häädöt ovat yksinkertaisia juttuja yleensä, jos ei mitään ihmeellistä ilmene. Ehkä tosiaan haluavat sossuun soittaa, että "me saadaan häätö eikä oo mitään paikkaa".
 
Jotain sekopäitä. Vuokrarästeistä johtuvat häädöt ovat yksinkertaisia juttuja yleensä, jos ei mitään ihmeellistä ilmene. Ehkä tosiaan haluavat sossuun soittaa, että "me saadaan häätö eikä oo mitään paikkaa".

Nain taitaa olla. Tosin sita haatoa ei voi enaa suorittaa kun ovat jo poistuneetkin. Varattomia tosin ovat, tyhma olin kun en luottotietoja tarrkistanut. Mutta siis niita vuokrarasteja ei tulla saamaan. Voikohan siihen liittya etta haluavat nayttaa sossulle etta lissaa rastia on??
 
[QUOTE="muua";29716825] Voikohan siihen liittya etta haluavat nayttaa sossulle etta lissaa rastia on??[/QUOTE]
Jos ovat tyhmiä. Täysin tarpeetontahan tuo on.
Ehkä vaan haluavat olla hankalia. Tai sitten luulevat voivansa voittaa.
 
Jos ovat tyhmiä. Täysin tarpeetontahan tuo on.
Ehkä vaan haluavat olla hankalia. Tai sitten luulevat voivansa voittaa.

Ovat alusta alkaen vaittaneet ettei ole syyta purkaa vuokrasopimusta.
Purin sen, kun oli kaksi vuokraa maksamatta ja useita myohastymisia.
Kieltaytyivat poistumasta ja silloin hain sitten tuota haatoa.

Itse vaan tulee mietittya etta olenko sittenkin toiminut vaarin?

Vaan tuskinpa. Yhteensa elelivat sitten 4kk maksamatta vuokraa senttiakaan.
 

Similar threads

E
Viestiä
0
Luettu
363
Perhe-elämä
Erofiilikset
E

Yhteistyössä