MIkä väsyttää?????????

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja äiti kolmelle
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Ä

äiti kolmelle

Vieras
Aaargh. En jaksa enää tätä väsymystä. Olen nukkunut n 8 tuntia viime yönä. Kahvia juonut, kirkasvalolamppua tuijotellut. Ulkona käynyt ja ruokaa syönyt. Silti väsyttää tässä neljän jälkeen niin, että on pakko seistä että pysyn hereillä. Nukahtaa en voi, kun toi parivuotias tarvii jatkuvaa vahtimista. Näin on usein. En myöskään saa aikaiseksi mitään. Alkaa tulla mitta täyteen tätä. Miljoona asiaa pitäis tehdä, mutta hyvä kun hereillä pysyn. Joskus vuosia sitten oli samanlaista väsymystä, ja silloin jotkut kilpirauhasarvot ym katsottiin, eikä mitään löytynyt.

Onko jollain vastaavaa? Ja etenkin onko joku saanut apua jostain luontaistuotteesta joka nostais vireystasoa?
 
Mä kävin vastaavien oireiden takia työpaikkalääkärillä ja tarkastettiin veriarvot. Hemoglobiini oli alhaalla, tosin vielä normaalin rajalla. Syyksi epäiltiin punasolujen määrä, joka oli alle viitearvojen. Rautakuurille jouduin ja tuntuu, että olisi tää ehkä vähän auttanut?
 
Mulla oli tuommoista väsymystä alkuraskaudessa. Entäs sinulla?

No nytkin olen tosi väsynyt, vaikken raskaana olekaan. Se johtuu varmasti siitä, että kuntoni on kuluneen vuoden aikana rupsahtanut ihan olemattomiin. Pitäisi alkaa harrastaa liikuntaa ja syödä terveellisemmin, mutta kun ei jaksa... Mitenköhän tästä kierteestä pääsisi eroon.
 
Otin heti annoksen D-vitamiinia ja C-vitamiinia. Pitäis tota Beetä varmaan hakea. Ulkona oon tänään ollut kyllä runsaasti. Hemoglobiinia ei oo pikiin aikoihin mitattu, mut on yleensä ollu aika hyvä. Liikunta kyllä auttaa ihan akuutistikin, mutta vain hikiliikunta, eikä noiden lasten kanssa oikein sitä pääse harrastamaan ennenku mies tulee kotiin. On vieläkin töissä. Pari kertaa viikossa ehdin liikkumaan kunnolla. ongelma tosiaan kun ei meinaa hereillä pysyä. Hormoneilla voi tietty olla osansa. Ei oo nyt hormonaalista ehkäisyä, mutta onhan kierrolla eri vaiheita, ehkä just nyt sit on taas pahempi vaihe.
 

Yhteistyössä