Mikä vaivaa aikuista, joka ei usko että oma lapsi kiusaa?

[vierailija]

Tässä ei ole mitään henk.koht. tilannetta taustalla, tai mitään tilannetta, vaan ryhdyin näin yleisesti pohtimaan. Kun usein kuulee, että kiusaamistilannetta selvitellessä kiusaajan vanhemmat eivät "hyväksy totuutta" vaan puolustelevat omaa lastaan varauksetta. Tämä on tietysti ensireaktiona ihan ymmärrettävä ja hyväkin, että joku kuuntelee tarinan sen kiusaajan näkökulmasta, mutta sitä en ymmärrä miten joku vanhempi kieltäytyy täysin hyväksymästä sitä vaihtoehtoa että oma lapsi olisi toiminut väärin. Mitä tällaisessa sokeudessa voi olla taustalla? Kun jos se lapsi nyt kuitenkin sittenkin on toiminut väärin, niin onhan se nyt sen lapsen etu että vanhemmat puuttuu ja tukee ja auttaa vähän paremmille urille, kiusaajaKIN tarvitsee apua.

Tarkoitan nyt sellaisia muuten kasvatustehtäväänsä orientoituneita yksilöitä, sitten tietysti jos lapsi on muutenkin jätetty kasvamaan yksin niin silloin ei voi odottaa että tämäkään kiinnostaisi.

 

[Äkäinen Hra Majuri]

Kuspäiset vanhemmat ei usko, että kuritta kasvaneet nulikkansakin olisivat kuspäitä

 

[viisikymppinen isoäiti]

Se ei ehkä ole kovin helppo myöntää itselleen, että oma lapsi on kiusaaja. Ja jotku ei ymmärrä sitä että se oma lapsi voi kirkkain silmin valuuttaa, että ei oo kiusannut. Jotku ei uskalla katsoo totuutta silmiin. Ja joku ei välitä, vaan aattelee etä tehkööt jälkikasvu sitä mitä huvittaa

 

[vierailija]

Kuspäiset vanhemmat ei usko, että kuritta kasvaneet nulikkansakin olisivat kuspäitä

Se on juurikin näin.

 

[.....]

Jos lapsi käyttäytyy eri tavalla kotona ja muualla, on ehkä vaikea uskoa, että se oma kiltti palleroinen kiusaisi ketään.
Tai sitten on vain niin sokea omille ja lapsensa vioille, ettei usko tapahtunutta.
Tai sitten oikeasti se "kiusattu" onkin ollut kiusaamisen aloittaja, ja kun on saanut takaisin, alkaa parkumaan, että häntä kiusataan.

 

[vierailija]

Mä ajattelen, että sen sijaan että annetaan tuomioita kiusatuista ja kiusaajista pyrittäisiin selvittämään ongelmien syitä. Mistä johtuu, että lapseni käyttäytyy kuten käyttäytyy? Tarkoissa selvityksissä kuunnellen molempia osapuolia, tilanne saattaakin kääntyä päinvastoin. Mikä on syy - seuraus. Pienemmillä lapsilla mielestäni nimitys "kiusaaja" on kovin leimaa-antava. Järkevämpää syyllistämisen sijaan olisi keskityttävä käytöksen muuttamiseen ja tuettava oikean käyttäytymisen löytymistä. Se on usein vaikeaa, koska vanhempien rakkaudellinen ota lapsensa, sulkee silmät ongelmilta ja vanhempien voimakkaat tunnereaktiot selvitystilanteissa hankaloittaa tilanteen selvittämistä.

 

[vierailija]

Mä ajattelen, että sen sijaan että annetaan tuomioita kiusatuista ja kiusaajista pyrittäisiin selvittämään ongelmien syitä. Mistä johtuu, että lapseni käyttäytyy kuten käyttäytyy? Tarkoissa selvityksissä kuunnellen molempia osapuolia, tilanne saattaakin kääntyä päinvastoin. Mikä on syy - seuraus. Pienemmillä lapsilla mielestäni nimitys "kiusaaja" on kovin leimaa-antava. Järkevämpää syyllistämisen sijaan olisi keskityttävä käytöksen muuttamiseen ja tuettava oikean käyttäytymisen löytymistä. Se on usein vaikeaa, koska vanhempien rakkaudellinen ota lapsensa, sulkee silmät ongelmilta ja vanhempien voimakkaat tunnereaktiot selvitystilanteissa hankaloittaa tilanteen selvittämistä.

Tästä oon kyllä samaa mieltä. Silti oli kätevämpi kirjoittaa "kiusaaja" kuin "henkilö joka toistuvasti ja oletettavasti tarkoituksellisesti on toiminnallaan aiheuttanut toiselle pahaa mieltä toistaiseksi tuntemattomin motiivein". Voi olla, että tilanne ei ole lainkaan niin yksioikoinen kun lähdetään juttelemaan, mutta juttelemaan ei päästä jos vanhemman reaktio on täydellinen kieltäminen, ei ole mitään juteltavaa.

Kiusaamisesta käsitteenä puhun kyllä omille pienillekin lapsille, vaikka en ehkä kiusaajasta/kiusatusta. Kiusaaminen on hirveän kätevä yleistermi jonka avulla leikki-ikäisenkin saa käsittämään että kyse ei ole niinkään siitä että MITÄ teet vaan MILTÄ TOISESTA TUNTUU se mitä teet. Esim. nauraminen voi olla kiusaamista tai sitten ei.

 

[vierailija]

Mielenkiinnolla olen kuunnellut erään äidin papatuksia siitä miten oma piltti joutuu aina kiusatuksi. Kyllästymiseen asti syyllistää muiden lapsia kiusaamisesta ja näiden vanhempia päivästä toiseen. Oma poikansa on todella rasittava ADHD tapaus joka provosoi toisten lapsia ja esittää uhria kun kaverit puolustaa itseään. Miksi vanhemmat sitten tekevät noin, ainakin nämä vanhemmat on työttömänä kotona joten mitä sellaisilta voi odottaa. Koko elämä on yhtä uhriutumista kun lapsella sattuu olemaan ADHD, ei vanhemmatkaan edes kykene töihin kun on niin raskasta. Varmasti toisinaan onkin raskasta mutta toisten lasten syyttely ja heidän äitiensä aliarviointi kuulostaa jatkuvasti saarnattuna rasittavalta.

 

[vierailijatttrrrr]

Jotkut myös vaan tykkää heittäytyä uhreiksi. Kaikkialla on kiusaajia ja narsisteja yms ja itse ollaan niin viattomia uhreja. Jotkut vaan tykkää heittäytyä tuollaisiksi ja opettaa samanlaisen uhriutumisen lapsilleenkin. Ei oteta omaa vastuuta vaan syytellään muita.

 

[vierailija]

Uskoisin itse, tällainen aikuinen on itse kehittymätön siinä mielessä, ettei ole omaa kokemusta kiusatuksi tulemisesta, eli ei voi samaistua uhriin mitenkään ja näin ollen ei kykene asiaa ottamaan tilanteen vaatimalla vakavuudella vaan pelkää enemmänkin vaikkapa oman maineensa puolesta.
Toinen on juuri se syy, että lapsi on oppinut olemaan pikkuenkeli aikuisen silmän valvoessa ja kun aikuista ei näy, tämä lapsi heittäytyykin hirviöksi. Näitä on nykyisin todella paljon ja se on sääli, koska kukaan aikuinen ei voi uskoa.
Itse aikoinaan en myöskään uskonut, en ennenkuin oli videokuvaa todisteena lapsesta aikuisen ollessa läsnä ja sitten siitä kun aikuinen poistuu. Se muutos lapsessa oli kuin yö ja päivä. Ja sitten tähän tulee tietysti se valehtelu, joka on jo niin rutiininomaista lapselle ja lapsi tosiaan luottaa, että aikuinen uskoo.
Lapsi myös itse oli ohjeistanut toista lasta, että kun valehtelee, niin pääsee paljon helpommalla tilanteista.
Nämä lapset vaativat tietysti sen, että jäävät kiinni itseteosta.

 

[vierailija]

Mä olen ollut noissa keskusteluissa. Ne on aina sana sanaa vastaan ja joku noin ja joku toinen näki eri tavalla. Kertaakaan ei oo ollut video kuvaa todisteena. Jos mun tyttö sanoo että ei oo tehnyt mitään sellasta mistä sitä jotkut syyttää niin on siinä se ero että mä tunnen sen niin täysin mutta sitä toista tai ketään siitä koulusta mä en tunne. En tunne opettajia enkä mä tunne rehtoria. Ne on mulle ihan tuntemattomia ihmisiä ja jos tuntemattomat ihmiset syyttää ja se jonka mä taas tunnen täysin niin sanoo että ei pidä paikkaansa. Se on mun oma lapsi ja äiti puolustaa aina omaa lastaan. Jos mä en edes puolusta niin kuka sitten puolustaa?? Ihan samalla lailla mä ajattelun mun kavereitten kanssa. Mä tunnen ne mutta mä en tunne jotain ihan tuntematonta ja koska mä tunnen niin tietekin mä olen samalla puolella.

 

[vierailija]

Mä olen ollut noissa keskusteluissa. Ne on aina sana sanaa vastaan ja joku noin ja joku toinen näki eri tavalla. Kertaakaan ei oo ollut video kuvaa todisteena. Jos mun tyttö sanoo että ei oo tehnyt mitään sellasta mistä sitä jotkut syyttää niin on siinä se ero että mä tunnen sen niin täysin mutta sitä toista tai ketään siitä koulusta mä en tunne. En tunne opettajia enkä mä tunne rehtoria. Ne on mulle ihan tuntemattomia ihmisiä ja jos tuntemattomat ihmiset syyttää ja se jonka mä taas tunnen täysin niin sanoo että ei pidä paikkaansa. Se on mun oma lapsi ja äiti puolustaa aina omaa lastaan. Jos mä en edes puolusta niin kuka sitten puolustaa?? Ihan samalla lailla mä ajattelun mun kavereitten kanssa. Mä tunnen ne mutta mä en tunne jotain ihan tuntematonta ja koska mä tunnen niin tietekin mä olen samalla puolella.

Tän mä ymmärrän täysin ja olen samaa mieltä. Aina joku joutuu silmätikuksi ja tahallisten väärinymmärrysten uhriksi ja joskus kiusaaminen on juuri toisen kiusaajaksi lavastamista. Syytön on syytön kunnes toisin todistetaan ja vanhemman tehtävä on ensisijaisesti olla lapsensa puolella, että hän saa oikeudenmukaisen kohtelun (ja JOS lapsi on kiusannut, on reilu kohtelu sitä että kiusaamiseen puututaan) eikä noitavainoa. Mutta aloituksessa tarkoitin tilannetta, jossa aikuisen mieli ei ole sen vertaa avoin sille mahdollisuudelle, että istuisi sen oman lapsensa kanssa asiasta aidosti keskustelemaan, tai pystyisi sanomaan asian puheeksi ottavalle taholle että minäpä kysäisen, palataan asiaan. Jos ensimmäinen ja viimeinen reaktio on "Ei. Ei meidän Pekka. Ei tästä sen enempää."

 

[vierailija]

Tän mä ymmärrän täysin ja olen samaa mieltä. Aina joku joutuu silmätikuksi ja tahallisten väärinymmärrysten uhriksi ja joskus kiusaaminen on juuri toisen kiusaajaksi lavastamista. Syytön on syytön kunnes toisin todistetaan ja vanhemman tehtävä on ensisijaisesti olla lapsensa puolella, että hän saa oikeudenmukaisen kohtelun (ja JOS lapsi on kiusannut, on reilu kohtelu sitä että kiusaamiseen puututaan) eikä noitavainoa. Mutta aloituksessa tarkoitin tilannetta, jossa aikuisen mieli ei ole sen vertaa avoin sille mahdollisuudelle, että istuisi sen oman lapsensa kanssa asiasta aidosti keskustelemaan, tai pystyisi sanomaan asian puheeksi ottavalle taholle että minäpä kysäisen, palataan asiaan. Jos ensimmäinen ja viimeinen reaktio on "Ei. Ei meidän Pekka. Ei tästä sen enempää."

Jos syytetään kiusaamisesta niin mun määräys on pysyä erossa siitä toisesta. Mä olen kysynyt koulun jälkeen että pysyit sä erossa siitä. No sitten kouluissa on pakotettuja ryhmiä ja kun se opettaja on tyhmä niin se laittaa ne samaan jolloin sitä pysty välttämään. Mulla on ollut silmät koulussa kun on useampi lapsi ja toiset kattoo perään mitä touhuaa ja saa oikeudet vaikka rangaista jos ei mene jakeluun tai kertoo mulle. Kaiken kiusaamisen pystyisi opettajat lopettamaan jos niitä oikeasti kiinnostais. Sitten ne äidit joita ei kiinnosta se mitä niitten lapset tekee on niitä teiän ihailemia uraäitejä. Narkkarit ja juopot on sitten kanssa mahdollinen kun ne ei välitä edes omista lapsista.