Mikä tuota 16v poikaa vaivaa?

[Loukattu isä.]

Haluaisin viettää poikani kanssa mahdollisimman paljon aikaa yhdessä, koska hän on sentään oma poikani ja rakastan häntä mutta poika asettaa kaiken muun etusijalle. Hänelle esimerkiksi koulu, urheilu, ystävät, tietokoneet ja monet muut asiat ovat tärkeämpiä kuin minä. Pahinta on se, että hän on nyt löytänyt tyttöystävän ja viettää aikaa tämän kanssa sen sijaan, että viettäisi aikaa minun kanssani. Haluaisin olla poikani paras kaveri ja saisin helliä, hemmotella ja halia häntä kovasti mutta aina kun hän tulee kotiin, niin hän menee suoraa huoneeseensa ja lukitsee oven sisäpuolelta. Sitten kun menen oven taakse koputtelemaan ja pyytämään poikaa kanssani tekemään jotain kivaa, niin hän huutaa, että "Painu pois sieltä, minulla on läksyjä". Tänään poika sanoi äidilleen minuun viitaten, että "Minä en kestä, kun tuo isä on tuollainen kyylä" ja kun minä kysyin, että "Miksi sinä olet noin julma? Mitä pahaa minä olen sinulle tehnyt", niin poikani sanoi, että "Väkisin menee hermot, kun sinä roikut koko ajan melkein perseessä kiinni etkä anna hetken rauhaa" ja vaimonikin totesi, että minun suhteeni poikaan on epäterve ja muistuttaa jo melkein insestiä vaikka minä haluaisin vain antaa pojalleni aikaani, mitä en ehtinyt hänelle hänen lapsuudessaan antamaan :-(

 

["ccc"]

Miehenä itse sanon että. Yksikään mies ei kirjoita tuolla tavalla...

 

["niin"]

En tiedä, onko tämä nyt provo vai ei, mutta näin voisi todella tapahtua. Vanhempi ei anna lapselle aikaa ja läheisyyttä silloin, kun tämä on pieni. Elämätöntä elämää yritetään toteuttaa sitten, kun se on liian myöhäistä.

Itselleni kävi ehkä näin. Vanhempani tarrautuivat minuun siinä vaiheessa, kun yritin itsenäistyä. Tämä aiheutti minulle hirveää vahinkoa. Ensin olin hylkiö, en mikään. Sitten, kun heidän olisi pitänyt tukea minua itsenäistymisessäni, he takertuivat minuun. Tunsin itseni syylliseksi johonkin, mutta en tiennyt mihin. Tunsin vain hirveää syyllisyyttä siitä, että aiheutin vanhemmilleni pahaa mieltä, kun yritin itsenäistyä. Jäin ilman mitään tukea ja turvaa. Nyt ymmärrän, että vanhempani eivät halunneet päästää irti, koska tiesivät tehneensä paljon pahoja virheitä lapsuudessani. Olisivat halunneet alkaa hyvitellä niitä siinä vaiheessa, kun olin 23v viimein uskaltautunut hankkia oman asuntoni. Lopulta riuhtaisin itseni heistä täysin irti. En vielä tänäkään päivänä, melkein nelikymppisenä, siedä vanhempiani ja heidän takertumistaan ja mielistelyään. Olisivat ilmaisseet hellyydenosoituksensa niiden vuosien aikana, kun olin pieni.

Hyvä ap, sinun on nyt päästettävä irti lapsestasi ja tuettava häntä itsenäistymis prosessissaan!!

 

[._.]

olet luuseri jos et keksinyt parempaa juttua mutta myös jos et naisenakaan tajua ettei poikasi halua lääpintääsi