Ciraf on näemmä nostanut hintojaan ihan hurjasti. Se on aiemmin myynyt todella edullisia ja mielestäni melko huonolaatuisia lastenvaatteita. Joten ei liene ihme, jos moni pitää sitä halpismerkkinä.
Ei se kyllä niihin kalleimpiin kuulu vieläkään, vaan hintataso lienee ihan perus markettivaatteen verran...ei taida enää Lassienkaan pukuja saada 35 eurolla, kuten sai aikoinaan, kun esikoiseni oli pieni. On tainnut siis kaikissa merkeissä hinnat pompsahtaa.
Siskoni on muutamaan otteeseen ostanut Cirafin vaatteita lapselleen ja aina se jotenkin särähtää korvaani. Ei siksi, ettäkö "halpismerkin" ostamisessa olisi jotakin vikaa, vaan siksi, että olen aina mieltänyt ko. merkin heikkolaatuiseksi. Ja melko rumiakin ne vaatteet ovat.
Mutta viimeaikaiset kokemukseni ko. merkistä itse ovat osoittaneet sen, että jos on hinta noussut, niin kyllä on myös laatu parantunut. Kuin myös ulkonäkö.
Mutta kyllä pitää myöntää, että kun aikoinaan olen Cirafin vaatteen nähneet halpoina markettirätteinä, se statuksen nostatus ajatuksissani ei näemmä onnistu ihan hetkessä. Vaikka taitaisi ollakin sen jo ansainnut.