Mikä sinua estää luomasta tukiverkon ympärillesi?

[FreezeCat]

Hmmm...

Mä miellän itseni sosiaaliseksi ihmiseksi, joka tulee aika helposti toisten kanssa juttuun ja jonka kanssa tulee aika helposti juttuun - näin on mulle jopa oikein kiitelty ja kehuttu.

Mutta - olosuhteiden pakosta asumme sellaisella pienellä paikkakunnalla, mihin ei niin vain mennäkään sisälle piireihin. EI edes useamman vuoden yrittämisellä ja aktiivisuudella. Been there and done that. Omanikäistä seuraa täältä en todellakaan saa, en perhekerhoista, lapsen harrastuksien parista, Mll:n toiminnasta....Lähinnä vastaan hönkii se kylmä yhteisrintama - olet ulkopuolinen ja ulkopuoliseksi jäät. Onneksi omana henkireikänä toimii pari ihanaa, fantastista pitkänmatkan ystävää, joille voin purkautua ja puhua mutta konkreettista tässä ja nyt tukea en tietenkään välimatkan vuoksi heiltä saa - vaikka muutoin ovatkin enkeleitäni :heart:.

Naapurimme ovat kyllä aivan ihania ja herttaisia ihmisisä, joiden kanssa miellä on kirjoittamaton yya- sopimus mitä tulee ulkotöihin kesällä ja talvella yms. mutta koska ovat iäkkäitä ihmisiä, niin en todellakaan laita omia aktiivisia lapsiani heille pitemmäksi ajaksi - se tovi, minkä lapset käyvät kuulumisiaan vaihtamassa ja omien kykyjensä mukaan askareissa auttamassa saa riittää.

Me menemme näillä eväillä siis. Tilanne syö välillä, mutta näillä eväillä mennään. Ja toistaiseksi hätä on keinot keksinyt tässäkin tilanteessa .

 

[viras]

Olen totaalisen onneton sosiaalisesti. Minä en vaan osaa. Jään aina rannalle, enkä edes käsitä, että miksi niin tapahtuu. Esim. aloitin koulussa tammikuussa. Nyt siellä on jo ihmiset toisiinsa tutustuneet ja jopa vapaa-ajallaan osa tavanneet toisiaan. Minä en taas käsitä, että missä välissä ne on ehtineet sen tehdä. Päätin nimittäin, että kun tämä koulu alkaa, niin koetan hankkia sieltä itselleni kaverin. Olen siis jutellut ihmisille, kun meillä on opetusta (koulua on joka toinen viikko) ja sellaista. Mutta kun ei suju :O En vaan osaa.

 

["Piika-äiti"]

En minä ainakaan kehtaa pyytää ketään auttamaan itseäni tai esim. hoitamaan lapsiani. En halua olla vaivaksi. Hävettää pyytää edes omaa äitiäni.

Mummoni opetti, että tyhmän ylpeys on tyhmyyksistä suurimpia.
Tuollainen "ei tahdo olla vaivaksi" on toisaalta itsensä muiden ihmisten yläpuolelle nostamista ja aivan turhaa itsensä ja elämänsä kanssa reuhtomista.

Kun vähän hellittämällä viisas pärjäisi paremmin, ja ehkä sinustakin sitten olisi apua ja iloa jollekin toiselle ihmiselle.

 

["Piika-äiti"]

[QUOTE="vieras";25916538]Kotkat lentävät yksinään, varikset raakkuvat parvissa.[/QUOTE]

Onhan se hankalaa hyväksyä, että ihminen on laumaeläin ja tarvitsee toisia ihmisiä hyvään ja pahaan.

Oletko ajatellut, että lapsesi perivät helposti ajattelumallisi, toimintatapasi ja siinä sivussa yksinäisyytesi?

 

[Horuksen silmä]

Hyvä kysymys. Itse olen toiminut tukiverkkona, mutta välillä tuntuu että toisinpäin se ei vaan oikein ole toiminut.
Onneksi tukiverkko on edes jonkinlainen, vaikka ei vieläkään niin tiheä, jotta voisi kaikki lapset antaa yhteen paikkaan yökylään.

 

["vieras"]

palstalla hengaa näköjään muitakin sosiaalisesti kyvyttömiä, ujoja, omalaatuisia tai muuten vaan erakoita.
Itselläni edellä mainittujen lisäksi ongelma siinä, että löytäisin ihmisiä joiden kanssa olen oikeasti samalla aallonpituudella. Töissä smalltalkki luistaa mutta kun puhutaan kontakteista työn ulkopuolella niin tyhjää on.

 

["vieras"]

[QUOTE="Piika-äiti";25917075]Onhan se hankalaa hyväksyä, että ihminen on laumaeläin ja tarvitsee toisia ihmisiä hyvään ja pahaan.

Oletko ajatellut, että lapsesi perivät helposti ajattelumallisi, toimintatapasi ja siinä sivussa yksinäisyytesi?[/QUOTE]

Varikset ovat yksinäisiä yksin, kotkat eivät ole.

 

[Lilii lisänimetön]

[QUOTE="Piika-äiti";25917075]
Oletko ajatellut, että lapsesi perivät helposti ajattelumallisi, toimintatapasi ja siinä sivussa yksinäisyytesi?[/QUOTE]

Tuo on aika vaikea pala itselleni, mutta en voi olla muuta kuin mitä olen: semierakko. Ja kyllä, äitini ja isänikin ovat melko samanlaisia, ystäviä on vähän ja verkko on harva. Mutta silti he ovat minun rakkaat vanhempani ja tehneet parhaansa, saman teen minä. Aivan yksin ei meistä kukaan ole.

En ryhdy väkisin sosiaaliseksi vain siksi, että sosiaalisuus koetaan suurempana hyveenä kuin yksinäisyys.

 

["tiude"]

Olen epäsosiaalinen lisäki minulla on Paniikkihäiriö.Olen ollut aikanaan koulukiusattu,joten luotto ihmisiin mennyt.En tutustu uusiin ihmisiin,olen sulkeutunut.Olen myös kasvanut siihen että omat asiat pidetään omina,ja ne myös hoidetaan itse.

 

[Lilii lisänimetön]

[QUOTE="vieras";25917095]palstalla hengaa näköjään muitakin sosiaalisesti kyvyttömiä, ujoja, omalaatuisia tai muuten vaan erakoita.
Itselläni edellä mainittujen lisäksi ongelma siinä, että löytäisin ihmisiä joiden kanssa olen oikeasti samalla aallonpituudella. Töissä smalltalkki luistaa mutta kun puhutaan kontakteista työn ulkopuolella niin tyhjää on.[/QUOTE]

Näin juuri minullakin, pärjään hyvin työympyröissä, muualla aalto yleensä katkeaa heti...

 

["Piika-äiti"]

Tiedän. Meillä toisen lapsen hoitaminen vaatii jonkin verran harjoittelua, eikä kukaan ole toistaiseksi osoittanut tähän kiinnostusta vaan hoitotoimet ovat kirvoittaneet ainoastaan kauhistuneita kommentteja tyyliin "mä en voi katsoa, hui!".

Tuntuisi tosi itsekkäältä pyytää jotakuta vartavasten opettelemaan hoitamaan minun lapsiani, varsinkin (lähes)ilmaiseksi.

Itse mielelläni tarjoan apua aina kun vähänkin löydän tilaisuuden. Suurimmalla osalla kavereistani on kuitenkin jo niin hyvät tukiverkot (lapset isällä ja isovanhemmilla viikonloput läpeensä) ettei oikeastaan ole tarvetta avulleni.

pakko pehmentää vähän. On totta, että perheen erityislapsi ja hänen hoitonsa ovat kinkkisiä. Omassa tuttavapiirissäni muistan oikeasti sen perheenäidin ilmeen kun lupasin opetella holding-otteet ja ottaa heidän ADHD-lapsen joka perjantai neljäksi tunniksi hoitoon...

 

[Horuksen silmä]

[QUOTE="Piika-äiti";25917136]pakko pehmentää vähän. On totta, että perheen erityislapsi ja hänen hoitonsa ovat kinkkisiä. Omassa tuttavapiirissäni muistan oikeasti sen perheenäidin ilmeen kun lupasin opetella holding-otteet ja ottaa heidän ADHD-lapsen joka perjantai neljäksi tunniksi hoitoon...[/QUOTE]

Entäs jos tuttavapiirissä ei vain ole aikuisia, jotka jaksaisivat toimia tukiverkkona joka perjantai? Mulla on kavereita ja ystäviäkin. Silti niitä tukiverkkoja ei niin vaan rakenneta. Tässä selkeästi syyllistetään vanhempia siitä, ettei heillä ole tukiverkkoja.

 

["Piika-äiti"]

En mä osaa sanoa, mä olen alkanut näkemään ihmiset eri tavalla ja mahdollisuuksia siellä missä en niitä ajatellut olevankaan. Oma asenne lienee se tärkein tässäkin jutussa!

Jotenkin noin sen täytyy mennä, sanoit sen hyvin. Ystäviä, kavereita, tukiverkon aineksia löytyy monesta paikasta, josta niitä ei yleensä niin vain huomaa.

Itselleni hämmästyttävän tärkeä oli 11-vuotias kaverinkaverin tytär, joka alkoi koulusta kotoa tullessaan piipahtaa minun ja kolmen pienen pojan luona, aluksi vartin, jossain vaiheessa säännöllisesti tunnin-pari. Siitä kasvoi hyvin kaunis, tänäkin päivänä voimassa oleva ystävyys.

Myöhemmin olen ymmärtänyt, että kun tytön kotona oli silloin alkamassa vanhempien erokriisi, niin meillä hän sai ruokaa, juomaa, seuraa, lämpimän ja rauhallisen ajanviettopaikan ja meillä häntä odotti 3 pientä, joille hän oli tärkeä isosiskonkaltainen ihminen. Kotona hän oli kokenut olevansa vaan tiellä.

Minulle se aika, kun hän leikitti pieniä, merkitsi hetkeä, jolloin saatoin laittaa ruuan, siivota, laittaa pyykkiä ja hoitaa kotia ja jo se oli paljon siinä vaiheessa kun lapset olivat 8 kk, 2 v ja 4 v.

 

["Piika-äiti"]

Entäs jos tuttavapiirissä ei vain ole aikuisia, jotka jaksaisivat toimia tukiverkkona joka perjantai? Mulla on kavereita ja ystäviäkin. Silti niitä tukiverkkoja ei niin vaan rakenneta. Tässä selkeästi syyllistetään vanhempia siitä, ettei heillä ole tukiverkkoja.

Kyllä minä sitä ihmettelen, koska olen toista mieltä. Tukiverkko on rakennettavissa, jos sen haluaa tehdä. Tuttavapiiriä pitää laajentaa ja kasvattaa, jos se ei nykytilassa riitä.

Ihmettelen kovasti, miksi aikuinen ihminen ei näe vähän vaivaa ja luo itselleen jonkinlaista tuttavapiiriä oman mielenterveytensä ja perheensä jaksamisen tueksi.

Jos siitä ihmettelystä syyllistyy, niin siitä vaan.

 

["vieras"]

joskus on niin, että lähellä on ihmisiä, jotka eivät tarvitse tukiverkkoa, heillä on se ennestään sukulaisissa ja vanhoissa ystävissä. Kovin monta kertaa en halua sellaista ihmistä vaivata, joka ei tarvitse tai halua minulta vastapalveluksia.

 

["vieras"]

[QUOTE="Piika-äiti";25917255]

Ihmettelen kovasti, miksi aikuinen ihminen ei näe vähän vaivaa ja luo itselleen jonkinlaista tuttavapiiriä oman mielenterveytensä ja perheensä jaksamisen tueksi. .[/QUOTE]

Minä taas ihmettelen, miten aikuinen työssäkäyvä ihminen pystyy erikseen hankkimaan tukiverkkoa, millä ajalla?

 

["Piika-äiti"]

[QUOTE="vieras";25917284]joskus on niin, että lähellä on ihmisiä, jotka eivät tarvitse tukiverkkoa, heillä on se ennestään sukulaisissa ja vanhoissa ystävissä. Kovin monta kertaa en halua sellaista ihmistä vaivata, joka ei tarvitse tai halua minulta vastapalveluksia.[/QUOTE]

Oletko katsellut naapurin eläkeläispariskuntaa sillä silmällä? On paljon, jossa sinä voisist auttaa heitä ja paljon, jossa he voisivat auttaa sinua. Tukiverkon ei tarvitse koostua pelkistä lapsiperheistä.

Itse olen löytänyt mummoista ystäviä itselleni ja perheellemme.

 

["vieras"]

[QUOTE="Piika-äiti";25917136]pakko pehmentää vähän. On totta, että perheen erityislapsi ja hänen hoitonsa ovat kinkkisiä. Omassa tuttavapiirissäni muistan oikeasti sen perheenäidin ilmeen kun lupasin opetella holding-otteet ja ottaa heidän ADHD-lapsen joka perjantai neljäksi tunniksi hoitoon...[/QUOTE]

Tosi hienoa, minulta tuo ei kovin monta kertaa ystävän lapsen kanssa onnistunut, hankalaa oli varata tietty aika niin että keskittyi vain vieraaseen lapseen ja jätti omat lapset melkein huomiotta ja kaikki kotityöt tekemättä.

 

["Piika-äiti"]

[QUOTE="vieras";25917302]Minä taas ihmettelen, miten aikuinen työssäkäyvä ihminen pystyy erikseen hankkimaan tukiverkkoa, millä ajalla?[/QUOTE]

Eikö töissä ole luonnostaan työyhteisöt, joissa on paljon monenlaisia ihmisiä.
Joku heistä voi olla teidän perheen tuleva luottoihminen. Uskallatko alkaa katsella heitä sillä silmällä?

Itselleni isoin haaste oli pieni pohjoiskarjalainen kunta, jossa nimenomaan työpaikalta, työkavereiden perheistä löytyi ensimmäiset tuttavat.

 

["vieras"]

[QUOTE="Piika-äiti";25917319]Oletko katsellut naapurin eläkeläispariskuntaa sillä silmällä? On paljon, jossa sinä voisist auttaa heitä ja paljon, jossa he voisivat auttaa sinua. Tukiverkon ei tarvitse koostua pelkistä lapsiperheistä.

Itse olen löytänyt mummoista ystäviä itselleni ja perheellemme.[/QUOTE]

Ovat niin eläväisiä ja vauhdikkaita nuo eläkeläiset, ettei heidän kanssaan juuri ehdi jutella.

 

["vieras"]

[QUOTE="Piika-äiti";25916355]Olen itse tehnyt sen kolme kertaa ja täysin tyhjästä muuttojen yhteydessä.

Mikä sinua estää luomasta turvaverkkoa itsesi ja lapsiesi tueksi? Ihmettelen aivan valtavasti tätä asiaa melkein joka päivä, sillä itse en voisi hyvin ilman kavereita, naapureita ja näitä ympärilläni olevia ihmisiä.

Voisitko oikesti arvioida missä on syy? Mikä estää sinua?[/QUOTE]

Melkein kaikki on lopulta osoittautunut paskiaisiksi. En luota enää, kun omat lapsuudenperheen jäsenet (osa siitä) on karvaasti pettänyt ja osa niistä "kavereista" tavalla tai toisella, niin enpä viitsi enää vaivautua kovin helpolla.

 

[§]

Meidän perheen esteet:

- olemme 20 vuotta vanhempia kuin muut esim. leikkipuistoissa tai perhekerhoissa kävijät
- vanhempamme ovat sairaita vanhuksia ja sinkkusisarustani ei voisi vähempää kiinnostaa lapsemme, miehellä ei sisaruksia
- iltatähtemme kummipariskunta on eronnut
- vuorotyö - meidän elämä sijoittuu usein sellaisiin aikoihin, että toisissa perheissä nukutaan jo
- pärjäämme pariskuntana - meillä on elämänkokemusta jo aikaisemmista liitoistamme (lapsia meillä on yhteensä seitsemän, osa jo aikuisia)

 

["Piika-äiti"]

[QUOTE="vieras";25917342]Ovat niin eläväisiä ja vauhdikkaita nuo eläkeläiset, ettei heidän kanssaan juuri ehdi jutella.[/QUOTE]

No sekin on kyllä totta! Virkeitä kuin mitkä ovat nykyajan eläkeläiset.

Yritä silti, erityisesti jos löydät kiitäjämummon, jonka omat laspenlapset ovat kaukana maailmalla ja hän kaipaisi paikallista lasta joskus hoidettavaksi.

 

[Orion-]

Minä itse estän. Kun ei osaa mennä jutteleen tuntemattomille tai muutenkaan avautua. Ja en mä tiedä missä niitä ihmisiä kohtais.
On täälä parina päivänä perhekerhoa ja perhekahvilaa, mut ne on niin aikasin että en oo sen takia viitsiny aikasemmin herättää typyä.

 

["Piika-äiti"]

Meidän perheen esteet:

- olemme 20 vuotta vanhempia kuin muut esim. leikkipuistoissa tai perhekerhoissa kävijät
- vanhempamme ovat sairaita vanhuksia ja sinkkusisarustani ei voisi vähempää kiinnostaa lapsemme, miehellä ei sisaruksia
- iltatähtemme kummipariskunta on eronnut
- vuorotyö - meidän elämä sijoittuu usein sellaisiin aikoihin, että toisissa perheissä nukutaan jo
- pärjäämme pariskuntana - meillä on elämänkokemusta jo aikaisemmista liitoistamme (lapsia meillä on yhteensä seitsemän, osa jo aikuisia)

Mikä näistä estää teitä luomasta ihan uuden turvaverkon uusista ihmisistä, joihin tutustutte? Tässähän on hieno liuta syitä luoda uusi turvaverkko!

Ja jos itse erotat ikäerollasi itsesi muista perhekerholaisista, niin se on sinun omituinen valinta. Minäkin olen iäkkäämpi kuin monet perhekerholaiset, osa heistä voisi olla lapsiani, mutta en ole kokenut sitä hankalana.