J
jadal
Vieras
JÄrjestin miehelle yllätys synttärit, ja tarkoituksena oli viettää hauska ilta meillä pienellä porukalla,saunoen ja syöden hyvin.
Kyllähän tuo miesväki saunoikin, ja eväätkin tekivät kauppaansa, ja taisi kaikilla olla kivaakin. Se puoli siis oli onnistunut.
Mutta. Yllätys yllätys, porukka alkoikin ryyppäämään, ja lähti tuosta juuri baariin, ja minä jäin yksin mahani ja kuopuksen kanssa kotiin.
Olin myös vähän ajattellut, että olisi testattu miehen kanssa vieraiden poistuttua miehen lahjaa seksikaupasta
se jää nyt sitten toiseen kertaan.
mutta jäi vähän harmittamaan, etteivät ihmiset osaa pitää hauskaa selvinpäin, ja se joka ei juo, jätetään sitten yksin, ilman, että kenellekään tuli mieleenkään kysyä haittaako mua jäädä tänne yksin.
ja ennen kuin kukaan ehtii sanoa mitään lasten lähettyvillä ryyppäämisestä, niin lapset olivat mummolassa, kuopuksen kun kävin hakemessa kotiin, oli sillä aikaa porukka humaltunut. Ja tyttö nukkui kun tuli kotiin, joten ei joutunut näkemään humalaisia!