V
vierailija
Vieras
Lihasvoiman kehittäminen ei ole ainakaan ajasta kiinni. Mikä on oma tekosyysi, ettet kasvata lihasvoimaasi?
Jo 3 sekunnin lihastreeni tuo tuloksia, havaitsi tutkimus: "Koko kehon treenin voisi tehdä alle 30 sekunnissa"
www.mtvuutiset.fi
Tutkijoiden mukaan jopa minimaalinen treeniponnistus toi etuja.
Sinulla ei kenties ole aikaa tunnin treenille, mutta liikenisikö edes sekunteja? Edith Cowanin yliopiston tutkimuksen mukaan jopa sekuntien panostus voisi tuottaa etuja, kertoo ABC.
Tutkijoiden mukaan jopa kolmen sekunnin painotreeni päivittäin voisi parantaa lihasvoimaa. Selvitys julkaistiin Scandinavian Journal of Medicine and Science in Sports -lehdessä.
Treenasivat maksimiteholla kolmen sekunnin ajan
Pieneen tutkimukseen osallistui 39 yliopisto-opiskelijaa, jotka kokeessa tekivät heille määrättyä lihasharjoitetta niin tehokkaasti kuin mahdollista, mutta vain kolmen sekunnin ajan.
Treeniä tehtiin viisi päivää viikossa neljän viikon ajan. Harjoitteet olivat konsetrisiä, eksentrisiä ja isometrisiä.
Mukana oli myös 13 opiskelijaa, jotka eivät tehneet mitään treeniä. Kokeen aluksi ja lopuksi kaikki opiskelijat mitattiin ja lihastehoa arvioitiin.
Lihasvoima lisääntyi yli kymmenen prosenttia
Tutkimuksen tarkoituksena oli havainnoida, mikä olisi minimaalisin ärsyke, jolla tuloksia voisi saada.
Kävi ilmi, että jopa kolmen sekunnin työllä saa tuloksia: yhteenlaskettu lihasvoima lisääntyi yli kymmenen prosenttia ryhmällä, joka teki eksentrisiä hauiskääntöjä.
Muut treenimuodot toivat pienemmän tuloksen. Ryhmällä, joka ei tehnyt treeniä, lihakset eivät kasvaneet.
Lisätutkimuksia luonnollisesti tarvitaan, mutta Nosaka toivoo tuloksista apua ikääntyville kansalaisille.
– Emme ole vielä tutkineet muita lihaksia, mutta jos havaitsemme, että kolmen sekunnin sääntö pätee muihinkin lihaksiin, koko kehon treenin voisi tehdä alle 30 sekunnissa, hän kuvailee.
– Lisäksi yhden maksimitehon rutistuksen tekeminen päivässä merkitsisi, etteivät lihakset kipeydy jälkikäteen.

Sinulla ei kenties ole aikaa tunnin treenille, mutta liikenisikö edes sekunteja?
Tutkijoiden mukaan jopa minimaalinen treeniponnistus toi etuja.
Sinulla ei kenties ole aikaa tunnin treenille, mutta liikenisikö edes sekunteja? Edith Cowanin yliopiston tutkimuksen mukaan jopa sekuntien panostus voisi tuottaa etuja, kertoo ABC.
Tutkijoiden mukaan jopa kolmen sekunnin painotreeni päivittäin voisi parantaa lihasvoimaa. Selvitys julkaistiin Scandinavian Journal of Medicine and Science in Sports -lehdessä.
Treenasivat maksimiteholla kolmen sekunnin ajan
Pieneen tutkimukseen osallistui 39 yliopisto-opiskelijaa, jotka kokeessa tekivät heille määrättyä lihasharjoitetta niin tehokkaasti kuin mahdollista, mutta vain kolmen sekunnin ajan.
Treeniä tehtiin viisi päivää viikossa neljän viikon ajan. Harjoitteet olivat konsetrisiä, eksentrisiä ja isometrisiä.
Konsentrisessa treenissä lihaksen pituus lyhenee lihassupistuksen aikana; eksentrisessä treenissä lihas taas venyy. Hauiskäännössä esimerkiksi käsipainon nosto ylös on konsentristä, vienti alas samalla jarrutellen taas eksentristä lihastyötä. Isometrisessä treenissä lihaksen pituus ei muutu ja lihas on staattisessa jännityksessä. Esimerkiksi käsipainon pitäminen kädessä paikallaan seisten olisi isometristä treeniä.