Toggle sidebar

Mikä on teidän kasvatus"tyyli"?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja PinkLily
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Vastaa
PinkLily

PinkLily

Aktiivinen jäsen
25.04.2010
10 166
0
36
primalucecats.blogspot.com
+ muutama muu kysymys.

Mä asetan lapsille ihan pienestä pitäen selkeät rajat, joiden yli ei hypitä. Sääntöjen rikkomisesta tulee rangaistus jota muunnellaan lapsen kasvaessa.

Jos lapsi esimerkiksi kahden huomauttamisen jälkeen vielä rikkoo jotain sääntöä on käytössä jäähy joka määräytyy lapsen iän mukaan ja alkaa joka kerta alusta, jos lapsi lähtee jäähypaikalta pois. Ja seuraavilla kerroilla se on kerrasta jäähy.

Mikä teillä tuottaa suurinta päänvaivaa sääntöjen noudattamisessa?

Meillä se on ruokailu. Ruokapöydässä herkästi lähtee show käyntiin. Ja monesti siitä ruoka pöydästä sitten mennään jäähylle ja joudutaan rangaistukseksi syömään yksin.
Välilllä kaikki menee niin mallikkaasti että äiti saa olla lapsistaan ylpeä.

Miten palkitsette hyvästä käytöksestä?
Meillä on yhteinen pelihetki tai pillimehu. Näitä sovelletaan kiltin käytöksen keston mukaan.
 
En ole sen tarkemmin koskaan miettinyt. Maalaisjärjellä mennään ja oman esimerkin voimalla. Rajat nyt tietenkin on päivänselvä asia ja se että vanhemmat on ne jotka määrittää perheen toiminnan. Lapsia kuunnellaan, mutta päätäntä valta ja vastuu on vanhemmilla. Rajojen rikkomuksilla on seuraukset kuten myös niillä hyvilläkin teoilla. Niin ja lapsille puhutaan ja kerrotaan asioista. Lapsella on selvä oma paikka perheessä ja omat oikeudet - kunten vanhemmillakin. Lapsi ei määritä perheen kaikkea tekemistä. Lapsi on osa perhettä, ei perheen pää.
 
Maalaisjärki. Rajoja mutta ei mitään armeijakuria. Eletään elämää, välillä ihanan "löysästi" (mässytetään karkkia, löhötään sohvilla, pidetään yöppäripäiviä, "syödään väärinpäin=jälkkäri ensin ja sitten muut... ).
 
Lapsia ohjaava ja kasvattava, mutta silti lempeä ja joustava. Rajoja on eri tasoisia, joista vahvimmista ei neuvotella, kun taas osassa lapsi saa vaikutusvaltaa. Lasta kannustetaan perustelemaan miksi haluaa jotain tai jos kokee säännön epäoikeudenmukaiseksi. Nuoremmilla lapsilla on vähemmän vaikutusvaltaa jo siitä syystä että he eivät pysty antamaan järkeviä perusteluja. Vanhempi voi kyllä joustaa joistakin säännöistä, kun jo pelkkä lapsen tunteen purkaus laittaa vanhemman ajattelemaan asiaa eri kantilta.
 
Joo, meillä on tietyt säännöt joita noudatetaan, me kaikki.
Jäähypenkki oli pojalla aikoinaan käytössä, samoin periaattein kuin ap:lläkin. Ja toki ikä huomioiden näitä jäähyjä asetetaan.
Me kyllä paljon mielummin palkitaan kuin rangaistaan ja se onkin toiminut paremmin etenkin pojan kanssa, tosin nyt kun ikää on päälle 7v niin eipä ole tarvinnut juuri mistään vääntää enää aikoihin.:)
Hyviä ja kauniita käytöstapoja painotetaan tietysti myös, esim. ruokaillessa kaikkea maistetaan ja se mitä lautasella on, syödään pois. Meillä ei pakoteta tai rangaista syömisasioissa, syömisen tulis mun mielestä olla kuitenkin mukavaa (vaikkei aina kaikesta niin pitäiskään).
 
Hyvin pitkälti maalaisjärki, meillä ei jaella rangaistuksia. Vierastan jotenkin ajatusta, että kyttäämällä kyttäisin milloin joku rikkoo minun laatimiani sääntöjä ja pääsisin ylimpänä tuomarina langettamaan rikkomuksesta tuomion.
Meillä keskustellaan lasten kanssa ja jos tulee joku häröilyhetki esim ruokapöydässä, siitä ei tehdä showta vaan (vaikkapa kiukkuinen taapero) poistuu hetkeksi rauhoittumaan, tai koitetaan saada pöydässä rauhoittumaan yhdessä koko perheen kanssa.

Yksi sääntö meillä on: kotiin pitää tulla hengissä, muuten äiti suuttuu.
 
No, vanhemmat määrää ja tekee päätökset, lapsia kuunnellaan sen verta et oisko mahdollisuutta toteuttaa heidän toiveensa nyt tai joku toinen kerta tai muunneltuna tms.

Vanhemmat ei ole pääsääntöisesti leikkikavereita, mutta läsnä ollaan ja yhdessä tehdään asioita sekä ollaan.

Suurimpia päänvaivoja tuottaa ruokailu myös, jösses mitä säätöä välillä ja sit semmoset "koko poppoon pitäisi lähteä nyt ulos ja jonnekkin, siis nyt eikä tunnin päästä"-jutut ovat väliilä myös haasteellisia...

Jäähy on käytössä.

Hyvästä käytöksestä kehutaan, paljon ja ollaan ylpeitä!
 
Tää tuli mulla mieleen kun oon nyt lähiaikoina lukenut paljon joka puolelta (en siis vaan täältä) että kuinka moni antaakaan lapsen hyppiä silmille ja elämä on lapsen mukaan mentävä. Kaikki tehdään lapsen ehdoilla ja sitä lasta puolustetaan henkeen ja vereen vaikka lapsi olisi tehnyt mitä.
Ja vielä kielletään se fakta. Esimerkiksi lapsi on varastanut kaupasta kaljaa ja vanhemmille soitetaan kuinka se nico- petteri jäi rysänpäältä kiinni, niin äiti huutaa ensimmäisenä luuriin: Ei meidän Nico tekis ikipäivänä mitään tuollasta, te ootte väärässä. Musta se on jotenkin outoa vai oonko ainoo? (tiedän siis tämän kyseisen henkilön jolle kävi näin.)
Tiedän myös perheen, jossa lapseen kulutetaan ihan tolkuttomia määriä kuukaudessa leluihin ja pelikonsoleihin (mitä ei osaa vielä edes käyttää) puhutaan sadoista, ellei tuhansista kuukaudessa. Mitä vaan kullannupulle jos kullannuppu niin kovasti tahtoo. Kullannuppu on muuten reilusti ylipainoinen koska syö lounaaksi sipsejä ja kokista. :( Ja siis muutenkin syövät paljon herkkuja. Äiti ja isä syö terveellisesti mutta jos lapsi haluaa mussuttaa sipsejä niin sehän sitten saa mussuttaa sipsejä. Eli ei mitään rajoja. : /
 
Alkuperäinen kirjoittaja Jätkä;23024643:
Hyvin pitkälti maalaisjärki, meillä ei jaella rangaistuksia. Vierastan jotenkin ajatusta, että kyttäämällä kyttäisin milloin joku rikkoo minun laatimiani sääntöjä ja pääsisin ylimpänä tuomarina langettamaan rikkomuksesta tuomion.
Meillä keskustellaan lasten kanssa ja jos tulee joku häröilyhetki esim ruokapöydässä, siitä ei tehdä showta vaan (vaikkapa kiukkuinen taapero) poistuu hetkeksi rauhoittumaan, tai koitetaan saada pöydässä rauhoittumaan yhdessä koko perheen kanssa.

Yksi sääntö meillä on: kotiin pitää tulla hengissä, muuten äiti suuttuu.
Click to expand...

Samaa suuntausta mekin noudatetaan. Keskustelevaa ja ohjaavaa kasvatusta pyritään käyttämään mahdollisimman pitkälle.
 
Alkuperäinen kirjoittaja PinkLily:
Tää tuli mulla mieleen kun oon nyt lähiaikoina lukenut paljon joka puolelta (en siis vaan täältä) että kuinka moni antaakaan lapsen hyppiä silmille ja elämä on lapsen mukaan mentävä. Kaikki tehdään lapsen ehdoilla ja sitä lasta puolustetaan henkeen ja vereen vaikka lapsi olisi tehnyt mitä.
Ja vielä kielletään se fakta. Esimerkiksi lapsi on varastanut kaupasta kaljaa ja vanhemmille soitetaan kuinka se nico- petteri jäi rysänpäältä kiinni, niin äiti huutaa ensimmäisenä luuriin: Ei meidän Nico tekis ikipäivänä mitään tuollasta, te ootte väärässä. Musta se on jotenkin outoa vai oonko ainoo? (tiedän siis tämän kyseisen henkilön jolle kävi näin.)
Tiedän myös perheen, jossa lapseen kulutetaan ihan tolkuttomia määriä kuukaudessa leluihin ja pelikonsoleihin (mitä ei osaa vielä edes käyttää) puhutaan sadoista, ellei tuhansista kuukaudessa. Mitä vaan kullannupulle jos kullannuppu niin kovasti tahtoo. Kullannuppu on muuten reilusti ylipainoinen koska syö lounaaksi sipsejä ja kokista. :( Ja siis muutenkin syövät paljon herkkuja. Äiti ja isä syö terveellisesti mutta jos lapsi haluaa mussuttaa sipsejä niin sehän sitten saa mussuttaa sipsejä. Eli ei mitään rajoja. : /
Click to expand...

Ei ihan liity aiheeseen...mutta. Äitini on kaupassa töissä. Ja sai kerran puolitutun kiinni varastamisesta. Oli 3 suklaa patukkaan tunkenut taskuun, äidin ja hänen työkaverinsa nähden. Lapsen vanhemmille ilmoitettiin ja he tulivat lastaan hakemaan. Äitini suu loksahti auki kun hänestä tuli syypää. Nämä vanhemmat haukkuivat äitini pystyyn, että hän oli laittanut suklaat lapsen taskuun ja nyt sitten syytti lasta varkaudesta. Ja kuulema syy äitini moiseen käytökseen oli se että äitini heidän mukaan oli kateellinen tämän perheen "parempiosaisuudesta". Että niin.

Toi poika on nyt aikuinen ja rötösten tiellä...taisi olla mun äidin vika kun meni onnettoman lapsen taskuihin sulkaat laittamaan ;)
 
Alkuperäinen kirjoittaja Jätkä;23024643:
Hyvin pitkälti maalaisjärki, meillä ei jaella rangaistuksia. Vierastan jotenkin ajatusta, että kyttäämällä kyttäisin milloin joku rikkoo minun laatimiani sääntöjä ja pääsisin ylimpänä tuomarina langettamaan rikkomuksesta tuomion.
Meillä keskustellaan lasten kanssa ja jos tulee joku häröilyhetki esim ruokapöydässä, siitä ei tehdä showta vaan (vaikkapa kiukkuinen taapero) poistuu hetkeksi rauhoittumaan, tai koitetaan saada pöydässä rauhoittumaan yhdessä koko perheen kanssa.

Yksi sääntö meillä on: kotiin pitää tulla hengissä, muuten äiti suuttuu.
Click to expand...

aika lailla näin meilläkin.

ja lapsilla on oikeus tehdä virheitä, olla kiukkusia ja raivotakkin välillä, mä olen se jolle saa sen pahan olon purkaa kun tekee mieli, jutellaan sitten jälkeenpäin asiat läpi.

lapsia kuunnellaan ja heidän annetaan aika paljon itse päättää asioistaan (iän mukaan tietysti ) esim vaatteet saa itse valita (tietysti sään mukaan mennään )
meillä ei ole pahemmin esim kotiintuloaikoja, kun ei ole tarvinnut niitä asettaa, meillä kaikki (minäkin siis ) ilmoittaa missä ollaan ja koska tullaan.
 
Mä en nykyään oikein ymmärrä tätä että lapsella ei ole omaa paikka perheessä vaan hänet nostetaan "jalustalle", niin että koko elämä määrittyy sen lapsen mukaan. Kaikki määritetään sen mukaan mikä on "parasta" lapselle ja se lapsi kyllä oppii vaatimaan itselleen vaan sitä parasta. Lapsi on lapsi ja aikuisen rooli on olla auktoriteetti, joka kuuntelee ja toki tarvittaessa on valmis kompromisseihin. Nykyään puhutaan että vanhemmuus on hukassa; eikä kai ihme jos lapsella on perheessä samanaroinen asema kuin aikuiselle. Ei yksikään firma menesty jos kaikki ovat toimitusjohtajia, tietty hierarkian on vaan oltava. Ja perheen hierarkkiassa lapsien paikka nyt vaan on olla vanhempien alapuolella.
 
Alkuperäinen kirjoittaja tj:
Mä en nykyään oikein ymmärrä tätä että lapsella ei ole omaa paikka perheessä vaan hänet nostetaan "jalustalle", niin että koko elämä määrittyy sen lapsen mukaan. Kaikki määritetään sen mukaan mikä on "parasta" lapselle ja se lapsi kyllä oppii vaatimaan itselleen vaan sitä parasta. Lapsi on lapsi ja aikuisen rooli on olla auktoriteetti, joka kuuntelee ja toki tarvittaessa on valmis kompromisseihin. Nykyään puhutaan että vanhemmuus on hukassa; eikä kai ihme jos lapsella on perheessä samanaroinen asema kuin aikuiselle. Ei yksikään firma menesty jos kaikki ovat toimitusjohtajia, tietty hierarkian on vaan oltava. Ja perheen hierarkkiassa lapsien paikka nyt vaan on olla vanhempien alapuolella.
Click to expand...

Niin jatkan tätä vielä että en tarkoita että lapsia ei kuunneltaisi tai että lapsille ei annettaisi mahdollisuutta erilaisiin tunteisiin ja niiden harjoitteluun. Niin kuin yritysmaailmassakin, hyvät ajatukset perusteluineen ovat tervetulleita, virheitä sallitaan koska se on inhimillistä, virheistä on kuitenkin hieman opittava . Mutta tarkoituksellinen väärikäyttytyminen johtaa seurauksiin.
 
Mä nyt haluan myös lisätä sen, että meillä saa itkeä, raivota ja muutenkin osoittaa tunteitaan, ilman rangaistusta tietysti. Luin tekstini ja aloin katsomaan että tuonhan voi lukea ja ymmärtää juuri niin, että meillä ei muuten itketä tai pääset jäähylle.
Virheitä saa ja pitääkin tehdä jotta elämässä tietää mitä saa ja mitä ei saa tehdä. Virheiden kautta opitaan elämää ja niin sen pitääkin mennä.

Ja meillä lapsilla on oma paikkansa, mutta tosiaan lapsi ei ole se ketä päättää. Vanhemmat on niitä jotka on ehdottoman velvollisia asettamaan tietyt rajat ja säädökset jotka pitää olla ehdottomat. Sitten on tietysti niitä, jotka on neuvoteltavissa ja joustaminen on yksi tärkeä asia mikä pitäisi mun mielestä jokaisen lapsen oppia.

Miten teillä lapset ottaa tappion vastaan? Jos esimerkiksi pelatessa häviääkin? Meillä se on aika rankka paikka ja jota me tehdään hyvin välein jotta lapsi oppisi ottamaan tappiot niin ettei tule kamalaa meteliä ja hampaiden kiristystä.
 
Noista itkuista ja raivoamisista tuli mieleen.. -Näin-uhmaiän-myrskynsilmässä- meillä kaikki tunteet on kyllä sallittuja, mutta semmonen sekopäinen raivoaminen on kiellettyä: sillai, et yritetään kuitenkin auttaa rauhoittumaan. Siis koska meillä esim ruokapöydässä on äkkiä ruoka seinässä, jos ei pistä stoppia uhoamiselle (joka saattanut saada alkunsa siitä että väärä lusikka oli pöydäs tai se oli väärällä puolella lautasta... huoh), niin alkuun pitää rauhoittua sen verran, et asiasta voi puhua...Jos ei onnistu pöydässä niin sit pitää poistua siitä. Eli tunteiden osoittamista kyllä jonkun verran rajoitetaan... Mutta tämä nyt esimerkkinä uhmasta ruokapöydässä :)

Tappioita ja epäonnistumisia uhmaikäisellä saattaa seurata hyvinkin dramaattiset hetket...
 
Mikä on teidän kasvatus"tyyli"?

Mulle on sanottu että aika boheemi, mitä se sitten tarkoittaakaan.
Meillä on kyllä rajat ja tietyt jutut on tiukasti kiellettyjä. Aika vapaamielisenä itseäni kuitenkin pidän ja esim. ruoka-ajat saattaa joskus venyä parillakin tunnilla jos saan jonkun inspiksen muuhun hommaan.

Mikä teillä tuottaa suurinta päänvaivaa sääntöjen noudattamisessa?

Ehkä se yleinen kurinpito, eli välill ävähän lepsutaan ja lapset alkaa hyppimään silmille ja sitten pitää taas tiukentaa kuria.

Miten palkitsette hyvästä käytöksestä?

Joissain tilanteissa, joissa helposti menee ranttaliksi ja nyt käyttäydytäänkin nätisti, kiitän heti että lapset ovat olleet kilttejä. Joskus jos on oikein hankala kausi menossa niin otetaan porkkanaksi joku tapahtuma millä voidaan kiristää että sinne pääsee jos käyttäytyy nätisti.
Ja toki perjantaiset karkkipäivät toimivat myös porkkanana koska jos käytös on huonoa, saattaa karkkipäivä peruuntua.
 
meillä rajat on selkeitä; ja niissä pysytään, ja samoin tarkassa vuorokausi rytmissä.. aika usea varmaan ajattelee että me ollaan natsi-vanhempia miehen kanssa, mutta se on aikalailla pakollista kun esikoisella 5.v. keskittymisen häiriöitä (ei vielä tarkkaa diagnoosia), silloin rytmin on pysyttävä tosi tarkalleen koska muuten poika unohtaa olennaisen ja myös säännöt..

mutta yleensä saadaan kaikki järjestymään säännöllisyydellä, ja tuhannen kertaa muistuttamalla; ja jäähyjä tulee myös pahimmista tempuista kuten väkivaltaisuus, ja muut ääritemput..

ja ruokailu meillä yleensä toimii hyvin, mikäli se on tarkasti oikeaan aikaan; tosin tempuista päätyy jäähylle, ja ja muutamaan otteeseen sitten itsekseen istunut pöydässä syömässä.. ja meillä tosissaan asia on niin että aikuinen määrää ja on auktoriteetti; ja lapsi tottelee aikuisen ohjeita.

ja siis palkintona saattaa olla tarra tai muuta mukavaa; mutta se meinaa ehdotonta kiltteyttä esim. ennen kauppaa menoa, jos on ollut puhe mehusta; jos kaupassa härdelli yltyy ohjeista huolimatta, mehu jää saamatta (tai mikä vaan kiva mistä ollaan entuudestaan puhuttu), vaikka se poikaa kuinka kuikuttaisi.. ja sitten kun tilanne on rauhoittunut keskustellaan yhdessä asiasta ja poika saa itse heijastella miksi mehua ei saanut; ja oliko toiminta fiksua käytöstä?
 
Mikä on teidän kasvatus"tyyli"?

Lipumassa enempi kohti "kämppis"-tyyliä kuin varsinaista auktoriteettiasemaa minulla rautaisessa kourassani. Kasvatustyylini on ollut näihin päiviin asti osallistuva, havainnoillistava ja omatoimisuuteen tukeva. Selkeitä sääntöjä on ollut aika vähän, mutta toisaalta sitäkin yksinkertaisempia. Esim. tilanteessa, jossa lapsi käyttäytynyt huonosti harvemmin olen suoranaisesti rankaissut siitä, vaan puuttunut niihin syihin, jotka aiheuttaneet huonon käytöksen ja määrännyt lapsen korjaamaan huonon käytöksensä seuraukset.

Mikä teillä tuottaa suurinta päänvaivaa sääntöjen noudattamisessa?

Ovat aika huolimattomia toisinaan. Siitä suurimmat murheet yleensä. Siis ei varsinaista tuhmuutta vaan sitä, että ei esim. vastata puhelimeen, kun ollaan kaverilla ja puhelin koulun jäljiltä äänettömänä repussa ja minä hermoilen kotona, kun ei vastaa.

Miten palkitsette hyvästä käytöksestä?

En oikeastaan mitenkään. Se on perusedellytys se hyvä käytös, en katso tarpeelliseksi palkita siitä erikseen. Muksuoppia olen soveltanut silloin, kun on täytynyt opetella jotain uutta, eikä lapsella ole alkujaan mielettömästi motivaatiota siihen. Lapset saavat aikaani, huomiotani jne. käytöksestään riippumatta; en käytä näitä asioita aseena lasten ja minun välillä. Useimmiten, jos ovat huonokäytöksisiä, siitä selviää keskustelulla. Takana yleensä jokin henkinen solmu, jonka avaaminen saa lapsen tavalliseen hyvään käytökseensä.
 
Hirmuisen vaikea määritellä kasvatustyyliään. Ennen lapsen syntymää luin paljon, keskustelin aiheesta, tutkin nettiä ja mietin, mikä olisi hyvä tapa toteuttaa oma tehtävänsä vanhempana.

Mun lähtöoletus oli se, että vanhempana mun hommani on antaa lapselle työkalut/keinot kasvaa tolkun ihmiseksi. Sitten pitäisikin jo määritellä se, mitä pitää tolkun ihmisenä ja kuinka se vastaa ympäröivän yhteiskunnan oletuksia -> pitää välttää liiallista ristiriitaisuutta (kodin arvojen ja ympäröivän yhteiskunnan arvojen välillä), jotta lapsella olisi myös riittävät valmiudet toimia yhteisönsä osana. Lapsen synnyttyä sitten tajusin, kuinka vaikeaa on tarkastella omia toimintatapojaan objektiivisesti ja toteuttaa jotain suurempia ideaaleja, kun elää keskellä arkea, osana sitä, mitä pitäisi myös ulkopuolisen silmin tarkastella. Loppujen lopuksi täytyy luottaa siihen, että oma elämäntapa ja olemus ovat riittävän hyviä malleja lapselle, sillä kyllä ne tihkuvat läpi kaikesta jälkikäteen opetellusta.

Nykyään meidän kasvatustyylimme lienee boheemin yhteisöllinen, keskusteleva ja silti jossain määrin autoritäärinen. Tunteiden osoittaminen, niiden sanoittaminen ja käsittely ovat aika tärkeässä osassa. Tietyt perussäännöt pätevät, mutta suurin osa käytännön asioista on neuvoteltavissa. Lähtökohta elämässä on se, että kodissamme eläminen ja yhdessä oleminen on kivaa. Olemme perheenä yksikkö, joka pitää toistensa puolia.

Sääntöjen noudattamisessa suurinta päänvaivaa on tuottanut äidin lyhyt pinna. Onneksi olen onnistunut kehittymään siinä ja nykyään osaan olla muksun kanssa kärsivällinen. Tuon ikäiseltä ei voi odottaa pitkää muistia ihan kaikissa asioissa, joten niistä muistuttamisen kanssa se täytyy osata ottaa huomioon. Isoimmat riidat ovat syntyneet siitä, että vaadin enemmän kuin tuon ikäinen osaa.

Hyvästä käytöksestä palkitaan halaamalla, kehumalla, hymyllä, hyväksymällä lapsi totaalisesti. En halua opettaa lasta behavioristisesti palkinnoilla, mutta totta kai hyvä käytös, onnistuminen ja osaaminen ilahduttaa minua, jolloin haluan sen myös lapselle osoittaa. Pyrin myös puhumaan näistä onnistumisista muille lapselle tärkeille ihmisille niin, että lapsi kuulee kuinka hänestä puhutaan hyvää.

Pettymyksiä lapsi käsittelee lapsen lailla. Peleissä häviämistä muksu ei oikein vielä osaa ottaa tappiona, pelaaminen on hänelle hauskaa yhdessäoloa. Emme tosin ihan orjallisesti noudata sääntöjäkään, joten pelit usein menevät muiksi leikeiksi tai mörköilyiksi. Muut pettymykset käymme sitten läpi puhuen usein moneenkin kertaan, jos vaikka jokin odotettu meno peruuntuu. Itkuhan silloin ensimmäisenä tulee, mutta mielestäni pettymyksetkin kuuluvat elämään ja niistä saa harmistua. Pettymyksiä muistetaan jälkeenkin päin usein ja niistä puhutaan, mikä on mielestäni hyvä juttu. Nekin ovat tärkeitä asioita, kokemuksia jotka lapsi muistaa varmasti vanhempanakin.
 
Alkuperäinen kirjoittaja v:
Muuten eikö nää samat jutut toimi myös miehen ja naisen välisessä suhteessa?
Click to expand...

Kyllähän ne kai osittain voi toimiakkin. Toisaalta taas se puoliso on sun kanssa tasa-arvoinen, joten ehkä nyt kaikki ei passaa parisuhteen ylläpitoon. Mutta jotkin kohdat mitä luin, kävisi kyllä sovellettavaksi omaan parisuhteeseenkin. :)
Ja siis lapsi on tasa-arvoinen perheenjäsen mutta päätöksissään lapsi ei kyllä ylety joka kerta siihen mitä äiti ja isä päättää. Siksi siis yllä mainittu tasa-arvo asia. :)
 

Osallistu arvontaan ja voita trendikäs lampaantalja!

Yhteistyössä

Ylös Bottom
Back
Vastaa