Mikä on Suomen tulevaisuus kun pakolaisvirta kiihtyy?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vieras
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

vieras

Vieras
Suomi maksaa pakolaisille eniten tukea maailmassa.

Suomen perheenyhdistämiskulttuuri on maailman löysin, lentoliput ja ylläpito maksetaan automaattisesti jopa 15-20 "perheenjäsenelle".

Mikä on oikeasti Suomen tulevaisuus? Mistä revitään rahat tähän kaikkeen?

Kohta suuret ikäluokat jäävät eläkkeelle ja veroprosentti voi nousta jopa 7 %. Mistä me nuoret revitään kaikki rahat, että voimme pyorittää tätä valtavaa ihmismassaa, jotka eivät tee mitään.
 
Tuo väite maalman löysimmästä pakolaispolitiikasta ja taloudellisista tuista on pötyä. Suomessa on edelleen suhteellisen vähän pakolaisia varrattuna muihin pohjoismaihin.

Väestömäärämme on vinoutunut ja tarvitsemme tulevaisuudessa maahanmuuttajia ihan työvoimaksi. Tärkeää onkin, että kotouttaminen onnistuu hyvin ja ihmiseet saadaan sopeutumaan suomalaiseen yhteiskuntaan. Tähän kannattaa satsata.

Pelkojen lietsominen on turhaa. Ongelmia toki on, mutta ne ovat ratkaistavissa kaikkien eduksi.
 
Alkuperäinen kirjoittaja äitee:

Just eilen sanottiin noin MOT:ssa, toimittaja oli asiaa tutkinut.
 
Alkuperäinen kirjoittaja äitee:
Tuo väite maalman löysimmästä pakolaispolitiikasta ja taloudellisista tuista on pötyä. Suomessa on edelleen suhteellisen vähän pakolaisia varrattuna muihin pohjoismaihin.

Väestömäärämme on vinoutunut ja tarvitsemme tulevaisuudessa maahanmuuttajia ihan työvoimaksi. Tärkeää onkin, että kotouttaminen onnistuu hyvin ja ihmiseet saadaan sopeutumaan suomalaiseen yhteiskuntaan. Tähän kannattaa satsata.

Pelkojen lietsominen on turhaa. Ongelmia toki on, mutta ne ovat ratkaistavissa kaikkien eduksi.

Vähemmän pakolaisia, enemmän kustannuksia.
 
Kerros missä maassa nämä ongelmat on ratkaistu.
 
Alkuperäinen kirjoittaja :):
Eiköhän etuuksia kiristetä tämän kohun myötä. :)

Varmasti kiristetään, mutta ei mamujen etuuksia.

Tästä MOTin ohjelmasta seuraa massiivinen propangarummutus nykyisen pakolaispolitiikan puolesta Helsingin Sanomissa ja YLEssä.
 
Rajat pitäs laittaa jo kiinni. Suomen hyvinvointi on alkanut mureta jo muutenkin pahasti.. Suomi alkaa muistuttaa jo nyt usaa tai venäjää, köyhät on todella köyhiä ja rikkaat todella rikkaita.. ei se hyväksikäyttäjistä ainakaan parane.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Suomi maksaa pakolaisille eniten tukea maailmassa.

Suomen perheenyhdistämiskulttuuri on maailman löysin, lentoliput ja ylläpito maksetaan automaattisesti jopa 15-20 "perheenjäsenelle".

Mikä on oikeasti Suomen tulevaisuus? Mistä revitään rahat tähän kaikkeen?

Kohta suuret ikäluokat jäävät eläkkeelle ja veroprosentti voi nousta jopa 7 %. Mistä me nuoret revitään kaikki rahat, että voimme pyorittää tätä valtavaa ihmismassaa, jotka eivät tee mitään.

Nykyisellä maahanmuuttopolitiikalla Suomi taantuu kehitysmaaksi muutamassa vuosikymmenessä. Rahat yksinkertaisesti lopppuvat. Meneillään oleva lama, pakolaisvirrat ja eläköityminen lyövät naulat hyvinvointiyhteiskunnan arkkuun.
 
Eiköhän aloittaja ole jo tehnyt tarpeeksi mamu-avauksia tähän aamupäivään? lemmikkipalstoilla näkyy olevan samat jutut, joten oletan että sama tyyppi spämmää taas.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Suomi maksaa pakolaisille eniten tukea maailmassa.

Suomen perheenyhdistämiskulttuuri on maailman löysin, lentoliput ja ylläpito maksetaan automaattisesti jopa 15-20 "perheenjäsenelle".

Mikä on oikeasti Suomen tulevaisuus? Mistä revitään rahat tähän kaikkeen?

Kohta suuret ikäluokat jäävät eläkkeelle ja veroprosentti voi nousta jopa 7 %. Mistä me nuoret revitään kaikki rahat, että voimme pyorittää tätä valtavaa ihmismassaa, jotka eivät tee mitään.

Ne verot nousevat 7 prosenttiYKSIKKÖÄ. Eli noin 30-40 prosentin korotus kunnallisveroon.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Eiköhän aloittaja ole jo tehnyt tarpeeksi mamu-avauksia tähän aamupäivään? lemmikkipalstoilla näkyy olevan samat jutut, joten oletan että sama tyyppi spämmää taas.

Miksi mamuista ja Suomen tulevaisuudsta ei saisi sinun mielestä keskustella?
 
Saa toki. Täytyykö joka asiaan tehdä uusi ketju?
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Eiköhän aloittaja ole jo tehnyt tarpeeksi mamu-avauksia tähän aamupäivään? lemmikkipalstoilla näkyy olevan samat jutut, joten oletan että sama tyyppi spämmää taas.

Miksi mamuista ja Suomen tulevaisuudsta ei saisi sinun mielestä keskustella?

TÄllä menolla Suomella ei ole tulevaisuutta..
 
Alkuperäinen kirjoittaja Renesmee:
Multa pieneni taas kotihoidontuki kun kuntalisää pienennetttiin. Mihinkähän nekin rahan nykyisin menee!

http://www.hs.fi/paakirjoitus/artikkeli/Somalian+avustamisesta+voi+olla+jopa+haittaa/1135252732770
 
Alkuperäinen kirjoittaja Renesmee:
Multa pieneni taas kotihoidontuki kun kuntalisää pienennetttiin. Mihinkähän nekin rahan nykyisin menee!

Oletko kuullut ansiotyöstä? Sen lisäksi, etten käsitä suomen maahanmuuttopolitiikkaa, en kyllä ymmärrä sen puoleen suomalaisia tukien varassa eläjiä, jotka vielä kehtaavat inistä, kun ei vastikkeetonta rahaa tule riittävästi.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Eiköhän aloittaja ole jo tehnyt tarpeeksi mamu-avauksia tähän aamupäivään? lemmikkipalstoilla näkyy olevan samat jutut, joten oletan että sama tyyppi spämmää taas.

No tämä on kyllä minun ensimmäinen aloitus ikinä kyseisestä aiheesta. En aiemmin edes ajatellut asian olevan ongelma, mutta eilinen MOT avasi silmäni.

ap

Similar threads

V
Viestiä
4
Luettu
549
Aihe vapaa
vierailija
V
E
Viestiä
13
Luettu
934
Aihe vapaa
vierailija
V

Yhteistyössä