Sellainen kenet kaikki palstalla kävijät "tuntevat". Esim. mä olen täällä usein, mutten anna itsestäni juuri mitään.
Mutta sellaiset henkikilöt kuten: Rieputarallaa, Mummeliisa, Lunatic, BootyPeppi, Tiiru, Chef, Björn, Päätön, Majuri tuovat koko persoonansa mukanaan kuin palstailevat, ja jäävät siten kaikkien mieliin.
No sen voi varmaan jokainen määritellä ihan itse. Mä ajattelen sen niin, että pidän "palstajulkkiksina" heitä, jotka täältä itse hyvin muistan ja joiden kohdalla ajattelen, että moni muukin muistaa.
Palstajulkkiksen ei välttämättä tarvitse kertoa itsestään sanallakaan mitään, mutta hän osallistuu keskusteluun siinä määrin aktiivisesti (joko hyvässä, pahassa tai molemmissa), että hän jää mieleen.
Ja totta puhuakseni mä en taida juurikaan mitään edes niistä nikeistä "henkilökohtaisella tasolla" muistaa, ketkä kuitenkin palstajulkkikseksi nimeäisin.