[QUOTE="Syksy";28670228]Kiitos vinkeistä! Riippuu siis paljon päiväkodin ohjelmasta, miten kannattaa viedä. Jos ohjattua toimintaa on jo klo 9, niin siihen ehkä kannattaisi tähdätä. Toivon kuitenkin, että sitä olisi enemminkin klo 10 aikoihin... Poika on hyvä menemään leikkeihin mukaan kerhossa ja pihalla, mutta hän nauttii tosi paljon, jos pääsee johonkin ohjattuun tomintaan mukaan. Aamu-ulkoilun voisi suosiolla jättää väliin, sen ajan lapsi voisi viettää kiireetöntä aikaa isänsä kanssa.
Meillä olisi tarkoitus pitää lapsi perjantaisin kotona. Minkälainen päivä se yleensä on päiväkodeissa, onko silloin useasti jotain retkiä tai tapahtumia vai onko se yleensä peruspäivä? Ei niillä muuten niin väliä, mutta jos on jotain ihan ekstrakivaa tapahtumaa, josta muut puhuvat etu- ja jälkikäteen, niin sitten voi olla kurja lapselle. Meillä on tarkoitus pitää lasta hoidossa vain 16 päivänä kuukaudessa ja olisi kätevää, jos kotipäivä olisi aina samana päivänä viikossa.[/QUOTE]
Kuulostaa kivalle, lapselle tosi hyvä että on myös kotipäiviä ja rauhallisia aamuja jolloin isä voi ulkoilla lapsen kanssa ym. Päiväkodeissa on todella selkeä ja päivästä toiseen samanlainen päivärytmi, eli aamulla vapaata leikkiä, aamupala, vapaata leikkiä, aamupiri (monissa paikoissa tosin ei joka päivä), askartelua/pelejä/satutuokio tms, ulkoilu, lounas, päiväunet, välipala, vapaa leikki, ulkoilu ja kotiin lähtö. Mikään ongelma ei ole jos vaikka vanhempi hakee lapsen "kesken" välipalan tai jos sattuu olemaan ohjattua toimintaa niin ne eivät kauaa kestä noin pienillä. Ohjattua virikkeellistä toimintaa on monesti aamupäivällä ja iltapäivällä ja toki vapaa leikki ja touhuaminen on lapsille myös tärkeää.
3-vuotiaiden ryhmissä ei yleensä juurikaan isompia reissuja esim. teattereihin, kaupungille vielä tehdä, mutta puistoon/lähimetsään on helppo tehdä retki viikottain. Kun on jotain extrakivaa, hiihtoretki tms niin niitäkin tulee sitten pian taas uudestaan joten ei haittaa jos missaa sen. Toki pk:ssa on joulujuhlia, synttärijuhlia, mutta niistä ilmoitetaan aina ennakkoon joten perheiden on helppo ottaa ne huomioon
