S
Suvi.
Vieras
Siinäpä yksinkertainen otsikko ja kysymykset.
Nyt mun pitäis alkaa vielä vaan kertomaan, mikä mua vaivaa, jotta voitais alkaa yhdessä käymään asioita läpi ja keksimään niihin vastauksia, tai tehän keksitte ja mä koitan vaan noudattaa neuvoja, sillä jos en ois enää neuvoton nii tuskin täällä kyselisin muuten asioista tai ylipäätään kertosin.. Tuntuu siis, että olen tullut elämäni umpikujaan. Vaikka toivoakaan en ole menettänyt elämän suhteen, koska ei kuulu tapoihin. Kai sekin vaan tulee ajan kanssa, jos asiat ei järjesty...
Alotan nyt ekasta ongelmasta mikä mulle tulee täällä kotona mieleen. Naapurit. Kaikki äänet mitä kuuluu naapureista, kolistelu yms. Aattelen automaattisesti että se liittyy muhun. Niinkin pakkomielteisesti, että alan kokea syvää ahdistusta asiasta ja saatan joutua jopa juoksemaan ruikulla vessassa. En saa nukuttua. Sydän tykyttää, vaikea hengittää, olo on kaikin puolin tuskainen... Tää alunperin lähti siitä, kun muutin tähän uuteen kotiin ja sain tietää millasia naapureita mulla on. Molemmat on nuorisoa ja sitten kun mulla on vähän outoja tapoja: kuuntelen ehkä joksikin omituistakin/hassua musiikkia "kovaa", toistan niissä kappaleissa tiettyjä kohtia mitkä aiheuttaa mussa vahvoja tunnetiloja, koska se toistaminen lievittää mun ahdistusta... Niin sit kun alussa törmäsin rapussa mun naapureihin, nii ne kahto mua vaan kun kummajaista ja naureskeli. Silleen epämielyttävästi. Oon nyt siis vissiin pilannu jo "maineeni" uudella asuinalueella. Ja kiva jos rupeaisin tutustumaan täällä ihmisiin ja sattuisin näiden ihmisten kans samaan kaveriporukkaan ja ne tietäis mun oudoista tavoista... Nii-in. Ei hyvä. Mutta sitten taas jos lopetan outojen tapojen tekemisen, niin koen siitä myös suunnatonta ahdistusta ja etten oo oma ihteni. Ja tuo naapurien suhtautuminen alko sit ahdistaa myös suunattomasti ja mietin sitä vieläkin, joka päivä, näin 9kk jälkeen... Mitä mun naapurit musta ajattelee? mitä ääniä uskallan asunnossani päästää/tehä?. Ja toinen naapureista alussa hakkas nyrkillä aina seinään, kun kuuntelin musiikkia ja aina niitä samoja biisejä ja toistin samoja kohtia... tai kun yritin hätistää ampiaista lamppuni sisältä ja kiroilin ja rämpytin valoja... Niin se kun painaa katkasimen päälle ja pois päältä, kuuluu ihan selvästi naapurin puolella, ihan kun se tehtäisiin siellä! Mistä tiedän: no siitä, kun hän laittaa valot päälle. Kuuluu myös selvästi tälle puolelle. Ja kun laitoin sänkyni hänen seinän viereen ja mitä ääniä nyt yöllä sit kuulukaan, kun oon kääntyny sängyssäni, äänelly ja kerran kun rupesin nukkumaan ja jotain taisin ihan siinä seinän vieressä jutella ääneen ennen sitä kun nukahdin... niin naapuri naputteli (vissiin uteliaisuudesta?) just siitä kohin sormilla seinään ja se kuulu selvästi mun puolelle... VOIHAN AHDISTUS. Taas kerran ja näitä tapahtumia kelaan vieläkin ja sen takia vissiin ajattelen, että kun naapurit pitää mua outona, niin kaikki niiltä kuuluvat äänet liittyy automaattisesti muhun ja ne haluu tahallaan häiritä mua/kiusata... !
Sit toinen ongelma mulla on töissä. Oon nyt ollu yhessä työpaikassa 3kk ja tuntuu että en millään sopeudu sinne! Ne muut naistyöntekijät on mua tuplasti vanhempia ja kun yritän tulla niiden kanssa toimeen..... Tulee vaan jotenkin torjuva asenne ja että minä en voi mitenkään heitä ymmärtää, koska olen heitä näin paljon nuorempi! Miksi minä 20-vuotiaana naisena, haen edes jonkinlaista hyväksyntää yli 40-vuotiailta naisilta????? Jopa 60-vuotiailta. Niin paljon, ETTÄ EN USKALLA & PYSTY ENÄÄ OLEMAAN EDES OMA ITSENI ! . Se on helvetin vaikeaa, kun tuntuu että satutan aina ihteäni sillon kun yritän nykysin olla vaan oma ihteni. Koska ihmiset kahtoo mua jotenkin tuomitsevasti töissä & kadulla, käyttäytyy mua kohtaan tuomitsevasti... Yritän , muiden kautta hakee tasapainoo/hyväksyntää enkä mitenkään löydä sitä ! Tiedän että tää alunperin pitäis lähtee ihmisestä itestään, että on tasapainonen ja hyväksyy ittensä sellasena kun on... Mutta ei, mä oon yrittäny jo sitä niin pitkän aikaa ja ei oo enää menny perille, nii yritän sitä tasapainoo/hyväksyntää hakee sitten muiden kautta, enkä ikinä näin löydä siitäkään suunnasta TASAPAINOO kun aina on vittu joku joka ajattelee eri tavalla ja tuomitsee ... !!! Ja mua katotaan kieroon mun tyylin takia, joka on naisellinen, tykkään käyttää näyttäviä ja erikoisiakin vaatteita, käyttää korkeita korkoja, silti jopa vanhat naiset, minun äidin ikäset, kahtoo minua sen takia kieroon, eikä niillä oo semmosta äidillistä suhtautumista minuun enää... ! Mitä oli joskus ehkä kun olin 14-15vuotias. Oonko sitten jääny jotenkin sille tasolle kun yritän hakee tällästä hyväksyntää, enkä enää kestä naisten jotain ilkeyttä ja vittumaisuutta toisiaan kohtaan? vai onko tämä koko homma minun pääni sisällä ja kuvittelen vaan kaiken????? Mut joo, töissä tuntuu että en tuu muiden ihmisten kanssa toimeen, vaikka yritän, omana ihtenäni, nii se ei koskaan tunnu kelpaavan ja aina mua painostetaan... Mä teen nuorimpana ja vähiten koulutettuna, ne paskimmat duunit siellä, kukaan ei kunnolla auta mua, mua painostetaan jatkuvasti !!!!! vaikka mä oon hoitanu kyllä työni, mutta haluan tehdä sitä myös omalla tyylillä/tavalla ja omaan tahtiin, eikä nää asiat mitenkään vaikuta huonosti muihin, paitsi, sillä tavalla et mun tapa tehdä asioita ei miellytä kaikkia ... ja sitten joku lähemmäs 50v ämmä, nii hällä on oikeus tulla neuvomaan mua ja nipottamaan asioista ... !!! Mun on pakko lopettaa tuolla, mä en pysty olee siellä enää duunissa. Mut paraneeko vaihtamalla, entä jos kaikki seuraavat työpaikat tulee olemaan ihan samanlaisia ja tämä homma on vaan mun pään sisällä!? Ja kielimuuri aiheuttaa myös ongelmia, kun on ulkomaalaisia työntekijöitä... Ei aina tajuta toisiamme, olla tavoilta samanlaisia ja kaikki tämä on hyvin kiusallista.
Suhtaudun itteeni häpeilemällä, kun joskus olin vielä kaunis ja itsevarma nuori tyttö. Nyt oon vaan rikkonainen enkeli. Rupeen aina sammaltamaan kun yritän olla kontakteissa ihmisten kanssa... olen ARKA, välttelen katsekontaktia, en pysty siihen, häpeän itseäni, ajattelen että olen vitun ruma ja huono...
EN JAKSA ENÄÄ.
Nämä kaikki ajatukset/asiat toistuu pakkomielteisesti päässäni joka päivä. Emmä tiedä enää uskallanko mä edes nukkua tossa samassa kohdassa, seinän vieressä, sen naapurin takia, tai kutsua tänne ketään ihanaa miestä ja harrastaa sen kanssa seksiä, jos se kuuluu naapurin puolelle ja naapuri rupee jotenkin siihen esimerkiksi reagoimaan... Ja oon käyny aikanaan terapiassa, syöny lääkkeitä, mut kaikki on yhtä tyhjän kanssa.
Nyt apua ihmiset, kiitos. Jos mikään pystyy enää minua auttamaan ja en ois menetetty tapaus.
Nyt mun pitäis alkaa vielä vaan kertomaan, mikä mua vaivaa, jotta voitais alkaa yhdessä käymään asioita läpi ja keksimään niihin vastauksia, tai tehän keksitte ja mä koitan vaan noudattaa neuvoja, sillä jos en ois enää neuvoton nii tuskin täällä kyselisin muuten asioista tai ylipäätään kertosin.. Tuntuu siis, että olen tullut elämäni umpikujaan. Vaikka toivoakaan en ole menettänyt elämän suhteen, koska ei kuulu tapoihin. Kai sekin vaan tulee ajan kanssa, jos asiat ei järjesty...
Alotan nyt ekasta ongelmasta mikä mulle tulee täällä kotona mieleen. Naapurit. Kaikki äänet mitä kuuluu naapureista, kolistelu yms. Aattelen automaattisesti että se liittyy muhun. Niinkin pakkomielteisesti, että alan kokea syvää ahdistusta asiasta ja saatan joutua jopa juoksemaan ruikulla vessassa. En saa nukuttua. Sydän tykyttää, vaikea hengittää, olo on kaikin puolin tuskainen... Tää alunperin lähti siitä, kun muutin tähän uuteen kotiin ja sain tietää millasia naapureita mulla on. Molemmat on nuorisoa ja sitten kun mulla on vähän outoja tapoja: kuuntelen ehkä joksikin omituistakin/hassua musiikkia "kovaa", toistan niissä kappaleissa tiettyjä kohtia mitkä aiheuttaa mussa vahvoja tunnetiloja, koska se toistaminen lievittää mun ahdistusta... Niin sit kun alussa törmäsin rapussa mun naapureihin, nii ne kahto mua vaan kun kummajaista ja naureskeli. Silleen epämielyttävästi. Oon nyt siis vissiin pilannu jo "maineeni" uudella asuinalueella. Ja kiva jos rupeaisin tutustumaan täällä ihmisiin ja sattuisin näiden ihmisten kans samaan kaveriporukkaan ja ne tietäis mun oudoista tavoista... Nii-in. Ei hyvä. Mutta sitten taas jos lopetan outojen tapojen tekemisen, niin koen siitä myös suunnatonta ahdistusta ja etten oo oma ihteni. Ja tuo naapurien suhtautuminen alko sit ahdistaa myös suunattomasti ja mietin sitä vieläkin, joka päivä, näin 9kk jälkeen... Mitä mun naapurit musta ajattelee? mitä ääniä uskallan asunnossani päästää/tehä?. Ja toinen naapureista alussa hakkas nyrkillä aina seinään, kun kuuntelin musiikkia ja aina niitä samoja biisejä ja toistin samoja kohtia... tai kun yritin hätistää ampiaista lamppuni sisältä ja kiroilin ja rämpytin valoja... Niin se kun painaa katkasimen päälle ja pois päältä, kuuluu ihan selvästi naapurin puolella, ihan kun se tehtäisiin siellä! Mistä tiedän: no siitä, kun hän laittaa valot päälle. Kuuluu myös selvästi tälle puolelle. Ja kun laitoin sänkyni hänen seinän viereen ja mitä ääniä nyt yöllä sit kuulukaan, kun oon kääntyny sängyssäni, äänelly ja kerran kun rupesin nukkumaan ja jotain taisin ihan siinä seinän vieressä jutella ääneen ennen sitä kun nukahdin... niin naapuri naputteli (vissiin uteliaisuudesta?) just siitä kohin sormilla seinään ja se kuulu selvästi mun puolelle... VOIHAN AHDISTUS. Taas kerran ja näitä tapahtumia kelaan vieläkin ja sen takia vissiin ajattelen, että kun naapurit pitää mua outona, niin kaikki niiltä kuuluvat äänet liittyy automaattisesti muhun ja ne haluu tahallaan häiritä mua/kiusata... !
Sit toinen ongelma mulla on töissä. Oon nyt ollu yhessä työpaikassa 3kk ja tuntuu että en millään sopeudu sinne! Ne muut naistyöntekijät on mua tuplasti vanhempia ja kun yritän tulla niiden kanssa toimeen..... Tulee vaan jotenkin torjuva asenne ja että minä en voi mitenkään heitä ymmärtää, koska olen heitä näin paljon nuorempi! Miksi minä 20-vuotiaana naisena, haen edes jonkinlaista hyväksyntää yli 40-vuotiailta naisilta????? Jopa 60-vuotiailta. Niin paljon, ETTÄ EN USKALLA & PYSTY ENÄÄ OLEMAAN EDES OMA ITSENI ! . Se on helvetin vaikeaa, kun tuntuu että satutan aina ihteäni sillon kun yritän nykysin olla vaan oma ihteni. Koska ihmiset kahtoo mua jotenkin tuomitsevasti töissä & kadulla, käyttäytyy mua kohtaan tuomitsevasti... Yritän , muiden kautta hakee tasapainoo/hyväksyntää enkä mitenkään löydä sitä ! Tiedän että tää alunperin pitäis lähtee ihmisestä itestään, että on tasapainonen ja hyväksyy ittensä sellasena kun on... Mutta ei, mä oon yrittäny jo sitä niin pitkän aikaa ja ei oo enää menny perille, nii yritän sitä tasapainoo/hyväksyntää hakee sitten muiden kautta, enkä ikinä näin löydä siitäkään suunnasta TASAPAINOO kun aina on vittu joku joka ajattelee eri tavalla ja tuomitsee ... !!! Ja mua katotaan kieroon mun tyylin takia, joka on naisellinen, tykkään käyttää näyttäviä ja erikoisiakin vaatteita, käyttää korkeita korkoja, silti jopa vanhat naiset, minun äidin ikäset, kahtoo minua sen takia kieroon, eikä niillä oo semmosta äidillistä suhtautumista minuun enää... ! Mitä oli joskus ehkä kun olin 14-15vuotias. Oonko sitten jääny jotenkin sille tasolle kun yritän hakee tällästä hyväksyntää, enkä enää kestä naisten jotain ilkeyttä ja vittumaisuutta toisiaan kohtaan? vai onko tämä koko homma minun pääni sisällä ja kuvittelen vaan kaiken????? Mut joo, töissä tuntuu että en tuu muiden ihmisten kanssa toimeen, vaikka yritän, omana ihtenäni, nii se ei koskaan tunnu kelpaavan ja aina mua painostetaan... Mä teen nuorimpana ja vähiten koulutettuna, ne paskimmat duunit siellä, kukaan ei kunnolla auta mua, mua painostetaan jatkuvasti !!!!! vaikka mä oon hoitanu kyllä työni, mutta haluan tehdä sitä myös omalla tyylillä/tavalla ja omaan tahtiin, eikä nää asiat mitenkään vaikuta huonosti muihin, paitsi, sillä tavalla et mun tapa tehdä asioita ei miellytä kaikkia ... ja sitten joku lähemmäs 50v ämmä, nii hällä on oikeus tulla neuvomaan mua ja nipottamaan asioista ... !!! Mun on pakko lopettaa tuolla, mä en pysty olee siellä enää duunissa. Mut paraneeko vaihtamalla, entä jos kaikki seuraavat työpaikat tulee olemaan ihan samanlaisia ja tämä homma on vaan mun pään sisällä!? Ja kielimuuri aiheuttaa myös ongelmia, kun on ulkomaalaisia työntekijöitä... Ei aina tajuta toisiamme, olla tavoilta samanlaisia ja kaikki tämä on hyvin kiusallista.
Suhtaudun itteeni häpeilemällä, kun joskus olin vielä kaunis ja itsevarma nuori tyttö. Nyt oon vaan rikkonainen enkeli. Rupeen aina sammaltamaan kun yritän olla kontakteissa ihmisten kanssa... olen ARKA, välttelen katsekontaktia, en pysty siihen, häpeän itseäni, ajattelen että olen vitun ruma ja huono...
EN JAKSA ENÄÄ.
Nämä kaikki ajatukset/asiat toistuu pakkomielteisesti päässäni joka päivä. Emmä tiedä enää uskallanko mä edes nukkua tossa samassa kohdassa, seinän vieressä, sen naapurin takia, tai kutsua tänne ketään ihanaa miestä ja harrastaa sen kanssa seksiä, jos se kuuluu naapurin puolelle ja naapuri rupee jotenkin siihen esimerkiksi reagoimaan... Ja oon käyny aikanaan terapiassa, syöny lääkkeitä, mut kaikki on yhtä tyhjän kanssa.
Nyt apua ihmiset, kiitos. Jos mikään pystyy enää minua auttamaan ja en ois menetetty tapaus.
