mikä minua vaivaa? ystävä sai lapsen...

[huono ystävä]

Ja olen kaikkien niiden supistusviestien ja varsinkin viimeisimmän vauvan syntymäviestin jälkeen ollut todella innoissani ystäväni puolesta. Mutta mikä minua vaivaa kun koen hirveää tyhjyyttä ja jopa kateutta ja vitutusta ystäväni tilanteesta???? En voi käsittää? Tämä olo tuli ihan puskista? Tiedän ettei hän tule katoamaan äitiyteensä, varmasti näemme jatkossakin ym. Minulla on itsellä kaksi taaperoikäistä lasta, tervettä ja ihanaa mutta olen kuin katkera lapseton? Miksi??

Omat synnytykseni meni hyvin, lapsivuodeajasta minulla on osin kamaliakin kokemuksia hoitajien kohtelusta. Olen äitinä pärjännyt kohtuullisesti, kamalasti opeteltavaahan tässä on mutten tiedä mikä minulta jäi omien lasten kohdalla hampaan koloon mitä nyt käyn läpi?? Lapsillani on paljonn serkkuja mutta tämä on ainoa ystävä (kavereiden lisäksi) jolla on lapsi nyt. Miksi koen tämän näin? En usko että haluan elää nuo ystäväni elävät hetket uudelleen, sain ne jo kahdestikin elää. Ja kaikilla on varmasti raskauteen, vauva-aikaan tms jotain hampaan kolossa miehen, anopin tai itsensä osalta ilman sen kummempaa siis. Miksi en pakahdu onnesta? Onhan ystävälläni nyt elämänsä ihanimmat hetket meneillään.?

Vai olenko oikeasti niin typerä kun itse olen juuri 5kk sitten eronnut lasten isästä ja palannut stressintäyteiseen työhöni, niin en voi olla onnellinen muiden puolesta (hieman koin myös haikeutta toisen kaverin kihloista, mutta se oli juuri eron jälkeen ja he olivat tunteneet 6kk ja tämä ystäväni vaihtaa miestä kuin sukkia niin tuli kyllä puskista). Kamalaa.. Olen 25v ja nyt jo elämääni kyynistynyt ja puran sen vielä muihin! Tai ei minusta kyllä tältä ikinä näiden ihmisten seurassa tunnu mutta haluan oppia käsittelemään nämä tunteeni koska ystäväni ovat aina tukeneet minua ja olleet ihania.

Huh Kylläpä kirjoittaminenkin helpotti

 

[vierassssssssssss]

Ei sinua vaivaa yhtään mikään muu kuin elämänmuutos. Kirjoitit vastikään eronneesi miehestäsi, palannut töihisi ja haet takaisin omaa arkeasi, omaa elämänrytmiäsi. Kokemuksesta tiedät lasten muuttavan elämää ja tiedät sen muutoksen vaikuttavan myös ystävääsi. Et välttämättä jaksaisi olla hänen tukenaan täyttä määrää, vaikka niin haluaisit. MOnenlaista muutosta tulee teidänkin ystävyyteenne, minkä vuoksi huolesi on ymmärrettävää. Sinulla on joka tapauksessa vastaus jo valmiina, mikä on hyvä, ja tiedät ystävyytenne kestävän ja jatkuvan.

Anna itsellesi lupa tuntea, mitä nyt tunnet, koska se tunne menee pian pois. Et toimi ystävääsi, etkä ketään vastaan väärin. Ihmisten tunteet eivät perustu yhteen formaattiin, vaan ne heiluvat joskus moneenkin suuntaan. Pääasia on se, että pidätte yhteyttä ja olette ystäviä

 

[hehahu]

Ehkäpä se että A yrittää vaikuttaa paremmalta äidiltä kun sää...?

 

["Sandra"]

Täällä samankaltaisia fiiliksiä ystävästä. Mulla on ehkä jäänyt hampaankoloon se omasta raskaudesta, että olin aika yksinäinen tuolloin. Monille ystäville asia oli uusi, koska olin kaveripiirin ensimmäinen odottaja. Joidenkin suhtautuminen oli myös vähemmän kannustavaa. Nyt olen yrittänyt olla mukana hehkuttamassa ystäväni onnea, mutta samalla tunnen tiettyä tyjyyttä sisälläni. Tietyllä tavalla yritän tiristää itsestäni niitä asioita joita vaille jäin itse osittain. Kuten sinäkin, yritän hiljaisuudessa käsitellä tuntemuksia, ja vältän välittämästä näitä fiiliksiäni ystävälleni. Mutta samalla lailla mullakin on olo, että mikä mua nyt vaivaa. Odotan et nää fiilikset menis ohi, ja pystyisin aidosti ja luontevasti tukemaan ystävääni.

 

[bbierass]

Varmaan aika yleisiä tunteita, haikeus muiden perheonnesta kun on itse eronnut. Ja haikeus kun katsoo muiden vauvoja kun omat lapset kasvavat. Ja ovathan tuoreet äidit tietty yleensä aika täynnä vain sitä omaa vauvaansa. Ei aina huomata, miten hienoja isompia lapsia toisella on ja jutella myös niiden asioista ja isompien lasten äitiydestä, eikä isompien lasten äiti oikein saisi kommentoida paljon vauvanhoitoa tai muistella aikaa kun omat lapset olivat vauvoja, eikä varmaan eroon liittyvät asiatkaan ole oikein IN. No noi on vaan tunteita. Saa kirjoittaa ja tuntea. Ne menee ohi. Toivottavasti sulla on kavereita, joiden kanssa saat puhua sulle tärkeistä jutuista.

 

["hmmm"]

Se on tuo kamala kateus joka mieltäsi yrittää pyörittää ja elämän suuret muutokset. Onneksi olet tiedostanut ja ymmärrät tunteesi olevan hieman epäreiluja ystävääsi kohtaan.

Koita löytää itsestäsi ja nykyisestä elämäntilanteestasi positiivisia asioita sekä ylpeyden aiheita. Ne ei tarvitse olla mitään suurenmoisia vaan ihan pieniäkin juttuja. Esim. joku olematon onnistuminen työpäivän aikana, lapsen "taikatemppu", lähes täydellinen päivällinen lasten kanssa jne.
Iltaisin ajattelet näitä ja hiljalleen saatat tuntea vain häivähdyksen siitä mylläkästä mitä nyt tällä hetkellä. Myös kirjoittaminen juuri tällaisille palstoille tai ihan paperille antaa toisen näkökulman ajatuksillesi ja tunteille. Jonnekin ne ajatukset kannatta purkaa ja mahdollisesti keskustella.

Kuulostaa niin kornilta sanoa " ole kiitollinen siitä mitä sinulla on", mutta itse olen joutunut tätä asiaa pitämään ohjenuorana pysyäkseni onnellisena ja päästämään myös tuosta kateudesta ja haikeudesta irti. Tee elämästäsi itsesi näköinen ja elä täysillä.

Itse koin suuria tunteita ja kateuden puuskia, kun sain ensimmäisen lapsen. Elämä ei mennyt niin kuin muilla ja itse karehdin heidän näennäisesti ihanaa perhe elämää. Mutta kuitenkin menetin ystäviä heidän tuntiessaan samalla tavalla kuin sinäkin. He purkivat pettymykset minuun ja eivät halunneet keskustella tai korjata tilannetta. Itse karehdin heidän ihmeellistä elämää ja samalla he tunsivat haikeutta ja epäonnistumisia oman elämänsä kanssa. Sekavaa ja vailla järjen häivää koko tilanne.

Ystävälläsi saattaa olla kaikesta onnesta huolimatta suuriakin murheita ja ehkä pystyt olemaan kuitenkin tukena. Hän varmasti arvostaa sitä ja kokemustasi kohtalaisen tuoreena äitinä. Anna ajatuksillesi lupa viipyä hetken mielessäsi, mutta yritä pitää ystävästäsi kiinni. Hyviä ystäviä ei ole liikaa ympärillä.

 

["äitee"]

kuten itsekin sanoit että asian uloskirjoittaminenkin jo auttoi niin voisit hyötyä jos tilaisit ajan neuvolapsykologille tai mielenterveyshoitajlle, sanana kuulostaa kamalallle mutta on kokemukseni mukaan oikein hyvä vaihtoehto ettei tarvi "pikkuasioissa" kuten sinulla lähteä lääkärille, toki halutessaan saa lähetteen mutta sullakin varmaan keskustelu ihan auttaisi, saisit vähän eri näkökulmaa ajatteluun ja vinkkejä, molemmista erinomaiset kokemukset ja suosittelen.