Mikä menee pieleen? Kysymys kommunikoinnista ekaluokkalaisen kanssa

["kkk"]

Eli sama kaava toistuu päivittäin, riita ekaluokkalaisen kanssa siis. Miten toimisin fiksummin? Missä mennään metsään (vai mennäänkö?) Tyttö on aina ollut hyvin itsepäinen ja helposti turhautuva, tässä yksi esimerkki tältä aamulta:

Tytölle oli tulossa kaveri kylään ja huone oli sotkuinen. Olisi tarkoitus, että lapset siivoisivat itse huoneensa mutta nyt ryhdyin auttamaan (vaikka ei ollut oma hommani edes...) Siivoilin siinä ja sanoin ekaluokkalaiselle että kampaisi hiuksensa ennen kaverin tuloa. Tyttö vastasi ettei tiedä missä on kampa eikä voi kammata hiuksiaan.Sanoin, että etsi kampa, niitä kun meillä pyörii useita jos vähän viitsii etsiä. Sanoin tämän ehkä pari kertaa kunnes tyttö sanoi: hae sä, hän ei tiedä missä kampa on. Kieltäydyin siivoukseen vedoten ja tyttö alkoi kitistä ja vinkua miten ei voi hakea kampaa kun ei tiedä missä se on (ei siis ollut edes yrittänyt etsiä). Ja minä kilahdin, sanoin että siivoa sitten itse huoneesi kun minä yritän vain auttaa ja toinen vain kiukkuaa takaisin. Lopetin huoneen siivouksen siihen paikkaan ja tyttö laittoi hiuksensa ponnarille kampaamatta...

Ongelma siis tuo jatkuva vastaansanominen ja sitä seuraava turha kitinä, jota en taas itse jaksa (varsinkin kun yleensä autan parhaani mukaan, kuten tänäänkin). Eilen kuvio toistui kun olimme kävelemässä luistinradalle. Sanoin, että jokainen (mukana oli kolme lasta) laittaa itse luistimet jalkaan ja minä autan siitä eteenpäin kiristämällä nauhat jne. Tämä ei sopinut(vaikka tyttö sen osaa), vaan vaati minua pukemaan luistimet jalkaansa, mihin en suostunut. Seurauksena oli sama kitinä ja huuto, jättäytyminen jälkeen (en pysähtynyt odottamaan) jne.

Missä vika? Olenko liian lepsu? Rakentavia neuvoja, kiitos?!

 

["vieras"]

Mitäs, jos keskustelisitte asiasta rauhassa tytön kanssa? Siis istuttaisit tytön alas, ja kysyisit, miksi hän käyttäytyy, kuten käyttäytyy. Ja kertoisit, miksi sinua hermostuttaa hänen käytöksensä.

Keskustelu auttaisi varmasti teitä kumpaakin. Ja sen jälkeen voi tehdä sopimuksia asioista helpommin.

 

[:)]

Relaa.
Toi on ihan perus 'taantuma'-vaihe ekaluokkalaisella. Ne on jo muka isoja, mut silti haluaa kuitenki olla aina sillon tällön vähä pieni...
Lääkkeeks huomiota, paapomista, yms. Menee ohi kyllä.
Tsemppiä

 

[kohtalontoveri]

Sori, neuvoa en kyllä osaa mutta voin lohduttaa että meillä myös aikaajoin ihan samanlaista tuon ekaluokkalaisen ja tokaluokkalaisenkin kanssa. Melkosta huutoa välillä puolin ja toisin. Mulla tahtoo kans pinna katketa just siihen vastaansanomiseen ja narinaan. Ja se että joutuu kättä vääntämään sellasista "päivänselvistä asioista" kuten esim. että aamulla toimitaan reippaasti eikä jäädä haahuilemaan tv:n ääreen, illalla käydään pesuilla ja pestään hampaat jne..... huoh.

 

[:)]

PS: tästä vaiheesta on ihan jopa nois lapsen kehitystä koskevissa kirjoissakin....

 

["kkk"]

[QUOTE="vieras";23241836]Mitäs, jos keskustelisitte asiasta rauhassa tytön kanssa? Siis istuttaisit tytön alas, ja kysyisit, miksi hän käyttäytyy, kuten käyttäytyy. Ja kertoisit, miksi sinua hermostuttaa hänen käytöksensä.

Keskustelu auttaisi varmasti teitä kumpaakin. Ja sen jälkeen voi tehdä sopimuksia asioista helpommin.[/QUOTE]

Yritetty on... vaikka kuinka monta kertaa. Ei halua keskustella tästä aiheesta vaan kieltää aina äksyilleensä (kiistää kaiken). Jos yritän siitä huolimatta jatkaa keskustelua pistää kädet korville tai alkaa itkemään tms. Joskus harvoin saan tästä asiasta keskusteluyhteyden, yleenä en (muuten puhumme kyllä todella paljon kaikista asioista mutta tästä asiasta ei kyetä rakentavaan keskusteluun).

 

["Noo"]

Kun on sovittu jotain, niin pyydän muksuja kertomaan minulle omin sanoin, mitä sovittiin tehtäväksi.

Siinä tulee ainakin selville, että kaikki ymmärtävät asian samalla tavalla.

 

["kkk"]

PS: tästä vaiheesta on ihan jopa nois lapsen kehitystä koskevissa kirjoissakin....

Osaisitko suositella jotain hyvää teosta?

 

[Jellonainen]

Sori, neuvoa en kyllä osaa mutta voin lohduttaa että meillä myös aikaajoin ihan samanlaista tuon ekaluokkalaisen ja tokaluokkalaisenkin kanssa. Melkosta huutoa välillä puolin ja toisin. Mulla tahtoo kans pinna katketa just siihen vastaansanomiseen ja narinaan. Ja se että joutuu kättä vääntämään sellasista "päivänselvistä asioista" kuten esim. että aamulla toimitaan reippaasti eikä jäädä haahuilemaan tv:n ääreen, illalla käydään pesuilla ja pestään hampaat jne..... huoh.

Juuri saman asian kanssa minäkin olen kamppaillut jo jonkin aikaa. Ekaluokkalainen tyttö on kuin pahimmassa EI-vaiheessa oleva uhmaikäinen. Ei halua syödä, mennä suihkuun, mennä nukkumaan, lähteä luistelemaan, lähteä kyläilemään. Kaikesta naristaan, on kylmä, on nälkä, kengät ovat huonot, ruoka on pahaa. Sitten alkaa itku eikä lohduttaa saisi. Mietin jo että pitäisikö tyttö viedä jonnekin psykologille.

Tällä hetkellä tyttöä kyllä stressaa ensi viikon hiihtoloma ja se, että on menossa 150 km:n päähän tädilleen yökyläilemään yksin (siis isänsä kyllä saattaa sinne ja tyttö tykkää tädistään, mutta silti taitaa jännittää kovasti). Vaikea vain pysyä aina tyynenä ja ymmärtäväisenä kun vanhin lapsi onkin yhtäkkiä kaikkein työläin ja rasittavin.

 

[kohtalontoveri]

[QUOTE="kkk";23241882]Yritetty on... vaikka kuinka monta kertaa. Ei halua keskustella tästä aiheesta vaan kieltää aina äksyilleensä (kiistää kaiken). Jos yritän siitä huolimatta jatkaa keskustelua pistää kädet korville tai alkaa itkemään tms. Joskus harvoin saan tästä asiasta keskusteluyhteyden, yleenä en (muuten puhumme kyllä todella paljon kaikista asioista mutta tästä asiasta ei kyetä rakentavaan keskusteluun). [/QUOTE]

Niin muuten meilläkin, just tuo ekaluokkalainen. Kädet korville tai sit suuttuu vaikka ihan asiasta sanoo ja miten nätisti/rakentavasti tahansa. Mikä muuten on teidän lapsi horokoopiltaan? Meillä oinas.

 

["vieras"]

Älä oleta, että lapsi tekee asioita mielellään, toimi niin, että hän tekee ne. Kuulemma "anna maitoa" -lausahduksen kääntämiseksi muotoon: "saisinko maitoa" tarvitaan 17 vuotta pitkäjänteistä harjoittelua.

Sitkeyttä vain, johdonmukaisuutta ja periksiantamattomuutta. Anna lapsen päättää asioista, joista hän voi päättää, päätä sinä asioista, joista sinun pitää päättää. Aseta raja ja pidä se.

Anna lapselle vaihtoehtoja. Siivoatko Legot vai pet shopit? Punaiset vai keltaiset leggarit? Katatko pöydän vai vietkö roskat? Ton tyyppisesti kuta kuinki. Tavoitteena on, että lapsi kokee saavansa valita, mutta silti "joutuu" töihin. Se on mielekkäämpää.

Kehu, kiitä ja palkitse. Palkitseminen voi olla kutitus, rapsutus, silitys... Ei sen ihmeenpää. Kehu yrittämistä, älä lopputulosta.

 

[Jellonainen]

[QUOTE="vieras";23241937]Älä oleta, että lapsi tekee asioita mielellään, toimi niin, että hän tekee ne. Kuulemma "anna maitoa" -lausahduksen kääntämiseksi muotoon: "saisinko maitoa" tarvitaan 17 vuotta pitkäjänteistä harjoittelua.
[/QUOTE]

Seitsemäntoista vuotta :O Ja minulla meinaa jo nousta savu korvista kun korjaan kolmevuotiaan pyyntöjä viidettätoista kertaa saman päivän aikana

 

[..]

käytätkö ns 'kädestä pitäen' tekniikkaa, mitä nuoremmilla lapsilla ainakin käytän? eli jos takki on eteisen lattialla ja ei parilla pyynnöllä nosta sitä takaisin, niin otat sen takin, viet lapselle ja sitten viette vaikka kädestä taluttamalla sen sinne naulaan. ja sitte kehuja perään että osasithan sä. samoin noissa sun tilanteissa, jos ei halua siivota niin annat sille jonkun tavaran lattialta ja pyydät laittamaan paikoilleen. tai ehdotat muutamia paikkoja, mistä voisi kampaa etsiä. tai sanot että voidaan sitten laittaa luistimet YHDESSÄ.

 

[v]

[QUOTE="vieras";23241937]Älä oleta, että lapsi tekee asioita mielellään, toimi niin, että hän tekee ne. Kuulemma "anna maitoa" -lausahduksen kääntämiseksi muotoon: "saisinko maitoa" tarvitaan 17 vuotta pitkäjänteistä harjoittelua.[/QUOTE]
Tämä on niin totta. Vuosikaudet sain mäkättää lapsille siitä, että takit olivat lattialla eivätkä naulakkokoukuissa. Nykyään asian suhteen ei ole mitään ongelmaa, mutta silloin tämän oppiminen tuntui suorastaan mahdottomalta saavutukselta.

 

["kkk"]

[QUOTE="vieras";23241937]Älä oleta, että lapsi tekee asioita mielellään, toimi niin, että hän tekee ne. Kuulemma "anna maitoa" -lausahduksen kääntämiseksi muotoon: "saisinko maitoa" tarvitaan 17 vuotta pitkäjänteistä harjoittelua.

Sitkeyttä vain, johdonmukaisuutta ja periksiantamattomuutta. Anna lapsen päättää asioista, joista hän voi päättää, päätä sinä asioista, joista sinun pitää päättää. Aseta raja ja pidä se.

Anna lapselle vaihtoehtoja. Siivoatko Legot vai pet shopit? Punaiset vai keltaiset leggarit? Katatko pöydän vai vietkö roskat? Ton tyyppisesti kuta kuinki. Tavoitteena on, että lapsi kokee saavansa valita, mutta silti "joutuu" töihin. Se on mielekkäämpää.

Kehu, kiitä ja palkitse. Palkitseminen voi olla kutitus, rapsutus, silitys... Ei sen ihmeenpää. Kehu yrittämistä, älä lopputulosta.[/QUOTE]

Kiitos ihanasta vastauksesta. Täytynee opetella se ulkoa!
(Yksi mikä minua häiritsee itsessäni kasvattajana on, että olin itse hyvin kiltti lapsi - itseasiassa pelkäsin suututtamasta äitiäni, syytä en tiedä miksi - ja enkä juuri koskaan sanonut vastaan tms. Pyrin siis itse aina lapsena miellyttämään vanhempiani. Jotenkin alitajuisesti odotan samaa lapseltani vaikka tiedän, ettei se ole mikään ideaalitilanne sekään... )