Viime vuosina olen alkanut kiinnittämään huomiota naisten vihaan ja julmuuteen omaa jälkikasvuaan kohtaan.Miksi jotkut meistä ovat hirviöitä?
Tuntuu sille kuin maailmassa ei olisi tarpeeksi ehkäisyvälineitä, -metodeja tai pidättäytymistä. Aina tulee jostain tuutista taas uusi tapaus tietoon siitä, kuinka joku nainen ei ole tajunnut olevansa raskaana ennen synnytykseen joutumista, joku synnyttänyt salassa ja tappanut/hylännyt lapsensa, kiduttanut kuoliaaksi , käyttänyt hyväksi tai antanut hyväksikäytettäväksi, tehnyt abortin "mukavuussyistä" tai lapsen väärän sukupuolen takia ja välillä joku nainen on vain tuntunut huomanneen, ettei se äitiys ihan helppoa olekkaan ja sitten surmannut omansa.
Tällaisia ajatuksia vasten ensiviikon äitienpäivä on ainakin omalla kohdallani verrattavissa itsenäisyyspäivään. Juhlimme niitä naisia, jotka eivät antaneet periksi pahalle vaan käyttivät omaa sisäistä voimaansa hyvään ja pystyivät antamaan itsestään niin paljon. Päivä toisensa jälkeen saamme seurata pienten rakkaidemme kasvua ja uuden oppimista hyvine ja ja huonoine puolineen.
Tietenkin voi olla ärsyttävää huomata hammastahnan levinneen kylpyhuoneesta olohuoneeseen, mutta nyt lapsesi tietää kuinka paljon sitä on ja on taas hiukan viisaampi. Kun lapsesi on pihalla leikkimässä ja onnistuu (taas kerran) kolhimaan itsensä, niin mitä hän tekee? Jatkaa leikkejään haavoista huolimatta, puhkeaa itkuun ja juoksee syliisi, käy itse hakemassa laastaria kaapista vai jotain muuta? Mitä se onkin, niin se on puhtaasti Sinun aikaansaannostasi, Äiti.
Kiitos.
Tuntuu sille kuin maailmassa ei olisi tarpeeksi ehkäisyvälineitä, -metodeja tai pidättäytymistä. Aina tulee jostain tuutista taas uusi tapaus tietoon siitä, kuinka joku nainen ei ole tajunnut olevansa raskaana ennen synnytykseen joutumista, joku synnyttänyt salassa ja tappanut/hylännyt lapsensa, kiduttanut kuoliaaksi , käyttänyt hyväksi tai antanut hyväksikäytettäväksi, tehnyt abortin "mukavuussyistä" tai lapsen väärän sukupuolen takia ja välillä joku nainen on vain tuntunut huomanneen, ettei se äitiys ihan helppoa olekkaan ja sitten surmannut omansa.
Tällaisia ajatuksia vasten ensiviikon äitienpäivä on ainakin omalla kohdallani verrattavissa itsenäisyyspäivään. Juhlimme niitä naisia, jotka eivät antaneet periksi pahalle vaan käyttivät omaa sisäistä voimaansa hyvään ja pystyivät antamaan itsestään niin paljon. Päivä toisensa jälkeen saamme seurata pienten rakkaidemme kasvua ja uuden oppimista hyvine ja ja huonoine puolineen.
Tietenkin voi olla ärsyttävää huomata hammastahnan levinneen kylpyhuoneesta olohuoneeseen, mutta nyt lapsesi tietää kuinka paljon sitä on ja on taas hiukan viisaampi. Kun lapsesi on pihalla leikkimässä ja onnistuu (taas kerran) kolhimaan itsensä, niin mitä hän tekee? Jatkaa leikkejään haavoista huolimatta, puhkeaa itkuun ja juoksee syliisi, käy itse hakemassa laastaria kaapista vai jotain muuta? Mitä se onkin, niin se on puhtaasti Sinun aikaansaannostasi, Äiti.
Kiitos.