Mikä ihme mun miehellä on

[vierailija]

Odotamme esikoista loppuraskaudessa. Mies on muuttunut tässä loppuraskauden aikana, haluaa viettää kaiken liikenevän vapaa-ajan yksin, vaikka itse koen tärkeäksi tehdä yhdessä juttuja ennen vauvan syntymää. (Hän sanoo että vauvan syntymän jälkeen ei kerkiä omiin juttuihin?)
Mies käy harrastuksissa, töissä ja salilla ja lopun aikaa on mielumin koneella kuin esim mun kanssa. Odotan aina viikonloppuja että tehtäis edes jotain pientä mutta ei hän halua edes suunnitella mitään.
Olen itkenyt asian tiimoilta ja mies meneekin nukkumaan vaikka olen surullinen. Tänään lähti töihin edes sanomatta heipat vaikka aina hyvästelemme. Käyttäytyy minusta kovin kylmästi ja sanoo että haluaa omaa aikaa. Kuinka paljon sitä omaa aikaa tarvii, niin paljon ettei viikkoihin ole lainkaan tekemisissä toisen kanssa? Tuntuu kuin olisin vain kämppis.
Mieheni on hirveän pohdiskeleva, murehtii aina paljon asioita ja vähän surumielinenkin. On vain luonteeltaan sellainen maailman murheet harteilla -tyyppi. On ehkä hiukan masentunut toisinaan, ollut tämän luonteinen siis aina.
Tuntuu että olen ihan yksin tällä hetkellä tässä suhteessa, en halua toista pakottaa olemaan kanssani, enkä voi elää parisuhteessa jossa en ole enää onnellinen vaan tunnen itseni ulkopuoliseksi ja surulliseksi.
Ja nyt tämä pieni ihminen on tulossa maailmaan..
Haluamme varmasti sitten niin eri asioita. En voi ymmärtää jos toista rakastaisi miten hänet voi näin sivuuttaa vain koko elämässä?
Mies on yleensä ollut aina huomioiva ja rakastava ja meillä on paljon läheisyyttä.

 

[vierailija]

Ymmärrän, että sinä tarvitset nyt paljon tukea, läheisyyttä ja rohkaisua synnytykseen ja kasvamista äitiyteen. Mutta kuten kuvailit miestäsi, niin hän valmistautuu myös olemaan isä. Hän tekee sitten omalla tavallaan, ei ehkä sinua miellyttäen ja tarpeitasi täyttäen, mutta koettakaa ymmärtää toinen toisianne. Miehesi vaikuttaa fiksulta, vastuuntuntoiselta, joten harjoitelkaa elämänmuutostanne ottamalla toinen toisenne huomioon. Mitäs, jos koetat aloittaa keskustelun hänen kanssaan seuraavin sanoin: ymmärrän sinua. Arvelen, että kun osoitat välittämisesi hänelle, niin hän antaa välittämistä silloin sinullekin. Joskus toisen on tehtävä aloite, vaikka yhtään ei huvittaisi. Muuten tilanne on patissa.

 

[TiiBii]

Miestä taitaa pelottaa.

Aiemmin sä huomioit miestä ja nyt vauva ja oma vointi ovat sulle tärkeimpiä. Vai ovatko?

 

[endis]

Miehesi on ns. kognitiivinen "surija", joka prosessoi ikävät asiat järjellä. Oletteko käyneet synnytysvalmennuksessa?

 

[vierailija]

Miestä taitaa pelottaa.

Aiemmin sä huomioit miestä ja nyt vauva ja oma vointi ovat sulle tärkeimpiä. Vai ovatko?

Vauva on ollut toivottu, kummankin puolesta. Ja olemme keskustelleet peloista ym.
Mielestäni huomioin miestä paljon. Pyrin ymmärtämään ja kuuntelemaan häntä. Olen antanut sitä tilaakin (Ihan todella paljon) Kokkailen ja siivoilen hänelle jotta mies voi keskittyä rentoutumaan raskaan työpäivän jälkeen jne.
Ennen mies on ollut meillä se enempi kotitöitä tekevä kun olin vielä työelämässä. Meillä on ehkä roolit hieman vaihtuneet, en osaa muuten tätä kuvailla.

 

[vierailija]

Miehesi on ns. kognitiivinen "surija", joka prosessoi ikävät asiat järjellä. Oletteko käyneet synnytysvalmennuksessa?

Ollaan kyllä käyty yhdessä valmennuksissa.
Mitä tuo tuollainen tarkoittaa käytännössä?
Mies on kertonut että on lapsuudestaan asti ollut surumielinen. (Vaikea lapsuus) Peilautuisivatko silloin koetut asiat kumminkin nykyhetkeen nyt kun oma lapsi on tulossa..

 

[vierailija]

Mies on idiootti. Voi toivoa että se siitä kasvaa ajan ja lasten myötä.

 

[vierailija]

Mies on idiootti. Voi toivoa että se siitä kasvaa ajan ja lasten myötä.

Mm m, vähän samat ajatukset on ollut viime aikoina.
Olemme olleet kumminkin 7 vuotta yhdessä ja tämä "muutos" on tapahtunut nyt kuukausien aikana, että hän ei kyllä yhtään ole tuollainen pohjimmiltaan mutta jotain on nyt tapahtunut.

 

[vierailija]

Isäkin voi masentua raskausaikana, ihan kuten äitikin. Ihan varmasti miehellä pyörii päässä omat lapsuuskokemukset, jos ne ovat olleet rankkoja. Mitä jos katsoisit nyt rauhassa tuon loppuraskauden, jos sulla vaan riittää voimia? Veikkaanpa, että tilanne muuttuu, kun vauva syntyy.

 

[vierailija]

Jätä se sika!

 

[Jotuska]

Kuulostaa tutulta. Meillä mies oli kans tuollanen ennenkuin esikoinen synty. Annoin miehelleni tilaa ja ei oo muutenkaan ollu tapana kytätä hänen menemisiä. Tein itekseni kaikkee mistä tykkäsin. Mies kävi paljon baareissa tai kavereilla ja pelastaa paljon pleikkaa. Tein vastaavasti paljon pitkiä lenkkejä, nukuin, kävin kylvyssä, katoin elokuvia ja järjestelin vauvan vaatteita, tapasin kavereita jne. En ottanut ressiä, koska tiesin, että miehet kasvaa isäksi eri tavalla ja kokee noi asiat erilailla.

Tyttären syntymän jälkeen tapahtu muutos ja mies innostu tyttären hoitamisesta ja sillon aattelin, että tein oikein, kun annoin miehelleni tilaa. Mies sai rauhassa punnita asioita ja tehä kaikkee kivaa ennen isäks tuloa. Mieheni on hyvä isä tyttärellemme.

Anna tilaa miehelle ja saat sen kaiken takasin monina hyvinä hetkinä ja yritä ymmärtää. Miehet käy asioita läpi eri tavalla kuin me naiset. Lapsi mullistaa ja muuttaa paljon asioita ja voi olla, että miehesi pohtii, että mikä asia muuttuu, muuttuuko teijän suhtautuminen toisiinne ja parisuhteeseenne, onko teillä aikaa toisillenne, onko tarpeeksi hyvä isä jne.

Tee asioita joista sä pidät ja nauti jokaisesta hetkestä, rentoudu, älä murehdi turhaan. Kun mies saa omaa tilaa, niin sitä parempi isä ja kumppani hän on ja jaksaa olla vauvan synnyttyä teijän kanssa.