Mikä ihme kurkkukipu minua oikein vaivaa?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja rääähh
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
R

rääähh

Vieras
Tätä vaivaa on jatkunut jo joulukuusta asti ja ohi ei vain mene - ei millään

Kunnon nuhaakin on ollut tammikuun alussa ja helmikuun alussa alkoi toinen mikä jatkuu lievänä vieläkin. Lisäksi on vielä jäljellä myös jonkin verran limaista yskää.

2 viikkoa sitten kävin lekurissakin yskän takia ja CRP-arvo (tulehdusarvo) oli normaali, joten lekuri sanoi, että tämä yskä on viruksen aiheuttama.

Mutta nyt kun tuntuu, että nuha on lievenemässä, niin tämä hiton kurkkukipu taas alkoi. Se on oikealla puolella kurkkutorvea. Enkä voi tajuta että mikä hitto kurkussa mahtaa olla. Ei siellä kai voi mitään tulehdusta olla, koska tulehdusarvot ovat normaalit.

Lekurillekin parisen vikkoa sitten ensimmäisenä sanoin kurkkukivusta, mutta ei hän siihen sanonut juuta eikä jaata, eikä edes katsonut kurkkua.
 
Virustulehdus voi olla, vaikka tulehdusarvot ovat normaalit tai sitten joku paikallinen ärsytys. Kurkku voi ärsyyntyä myös jatkuvasta limantulosta tai siitä ettei räkäinen nenä pysty kunnolla kosteuttamaan hengitysilmaa. Sinuna varaisin ajan yksityiselle kurkku- ja korvalääkärille, he katsovat semmoisen peilisysteemin kanssa syvälle kurkkuun ja pystyvät kertomaan näkyykö siellä mitään, toisin kuin puutikun kanssa kurkkuun kurkkaava tk-lääkäri. Minä olen ainakin saanut monta kertaa tosi hyvän avun oikealta kurkkulääkäriltä.
 
Minulla on myös ollut pari kertaa nenän limakalvo niin tulehtunut pitkittyneen flunssan jälkeen (oireena rään valuminen kurkkuun ja kurkun ärtyminen), että kurkkulääkäri on suositellut sillä perusteella antibioottia. Tuollainen jää hoitamatta terveyskeskuksessa, koska ainakaan minun omalääkärini ei koskaan kurkkaa nenään vaikka olisi minkälainen nuha.
 

Similar threads

Yhteistyössä