mikä avuksi?

[missä vika]

Heippa kaikille!

Saisikohan täältä jonkin sortin vinkkejä tai apua. Jos keskuudesta löytyy joko joka on kohdannut saman voisin vaikka laittaa jopa sähköpostiakin.

Tilanne meillä siis tämä: Lapsen odotus aika oli miehelle sitä ihanaa onnen aikaa. Kun vauva syntyi ja kaikki totuus paljastui hävisi se meidän yhteinen rakkaus ja aika kokonaan jonnekin. Nyt meillä ei enää edes asuta samassa talossa, mies muutti pois ja etsii jälleen toista asuntoa.

Välillä saan hänestä käsityksen että haluaa jatkaa meidän kanssa elämää, haluaa tulla omin sanoinsa takaisin. En kuitenkaan ole varma voinko luotta ahänen sanoihin!? Avioeropaperin on täyttänyt, vannoo kuitenkin rakastavansa minua ja lasta. Ennen lapsen snytymää oletin kaiken olevan hyivn. En tiennyt että mies on väsynyt työhön ja meidän kotiin. Syntymän jälkeen meidän välit kiristyivät. Minä olin päivät aina lapsen kanssa, en saanut laisinkaan omaa aikaa. En edelleenkään pääse yksin mihinkää, mutta nyt myöskään mies ei ole estämässä kulkemistani.

Onko täällä ketään joka olisi ollut kanssani samassa tilanteessa, miten hommanne selvisi? Keneltä voi hakea apua? Itse tulen kohta "hulluksi" kun mietin päivät pitkät mitä mies haluaa. Kanssani hän ei suostu keskustelemaan. Odotetaan pääsyä parisuhde neuvojalle.

 

[missä vika]

eipä täältä taida löytyä muita saman kokeneita.

 

[ninskuliina]

Meille meinas käydä samoin..tiedän miltä sinusta tuntuu.. Kävin jutteleen terveyskeskuksen psykiatrin kanssa..suosittelen, ja jos mahdollista, niin menkää toisella kertaa miehesi kanssa kahdestaan. Jotta tilanteeseenne tulisi yhtään helpotusta on tietenkin tärkeää, että miehesikin haluaa aloittaa uuden perhe-arjen.. Hänkin on varmasti yhtä toivoton perhe-elämnne onnistumisen suhteen kuin sinäkin. On siis hyvä, jos joku ulkopuolinen on mukana suunnittelemassa teidän kanssanne, miten toimia tässä onnistuaksenne (muuten menee riitelyksi). mm.onko parempi, että miehesi asuu ensin eri asunnossa ja lähestyy teitä siten uudestaan vai pystyttekö suoraan asumaan taas yhdessä, ettei tule lisää riitaa??

Tiedän, että pienen vauvan kanssa kärsivällisyyttä ei heruisi pisaraakaan muualle, mutta ajan kanssa se onnistuu vaatien molemmilta yhtä paljon. Ja kuten kaikkeen yrittämiseen tulee, ei saa heti lannistua..erimielisyyksiä tulee! Teillä varmasti on juuri samoja tuntemuksia ja jos pystytte ne jakamaan ja yhdessä miettimään tulevaisuuttanne valoisemmalta pohjalta, mihin kaikkeen hyvään suhteenne perustuu ovat onnistumisenkin mahdollisuudet sitä suuremmat.

Vaikeaa auttaa suoranaisesti, mutta toivon, että miehesikin suostuu tämän kaltaiseen yhteistyöhön ja ymmärtää sen merkityksen..