Mihin Thaimaan kohteeseen taaperon kanssa?

Olemme suunnitelleet matkaa thaimaaseen mutta emme oikein osaa päättää että mihin päin thaimaata?
Jos jollain olisi kokemuksia hyvistä paikoista. Mikä kohde ja mikä hotelli sopisi lapsiperheelle. Lapsemme olisi matkan ajankohtana n.1,5vuotias ja melko vilkas yksilö
Onko kaikissa kohteissa paljon hyttysiä koko lomakauden ajan?
Kauan kestää lyhyin lento? Vähän kyllä kauhistuttaa jo etukäteen se lento.

Kiitoksia jo etukäteen!
=)
 
Valmiita kokemuksia en osaa kertoa.
Mutta me lähdetään tammikuussa 1,5 vuotiaan vauhdikkaan pojan kanssa Phuketin Kata Beachille. Sen pitäisi olla lapsiystävällinen paikka.
Meidän lento kestää muistaakseni 10h 40min.
Lento hirvittää, kun tuo poika on jo aika iso sylissä pidettäväksi yli 10 tunnin ajan.
Ostettiin auto dvd-soitin, joka toimii akulla.
Koneessa katsellaan tomi traktoria, luetaan kirjoja ja syödään eväitä.

Poika on lentänyt aiemminkin, mutta pisin lento on ollut vajaa viisi tuntia. Kyllä kai sen jaksaa. B)
 
Kaikki Thaimaan kohteet on lapsiystävällisiä B)
HuaHin on rauhallinen, Pattajalla paljon puuhaa, Phuket ehkä on se tavanomaisin lapsiperheen kohde. Jos haluaa paikkaan, jossa ei ole ihan niin paljon suomalaisia, KohChang on kiva, mutta sielä shoppailumahdollisuudet on rajallisempia.
Lento Bangokiin kestää muistaakseni siinä 10 tuntia, tais jäädä jopa vähän alle viimeksi, (9.40??) mutta paluu pari tuntia kauemmin.
Jos saa valittua, kannattaa ottaa yölento, niin ei tule noita viihdytysongelmia. Alle 2 vuotiaille jaettiin viimeksi patjat lattialla nukkumista varten ja nousussa neiti 10 kk nukahti syliin tissille ja heräili sitten perillä aamutohinoihin, kun valot syttyi ja vessaramppaukset ja lentoemäntien touhut alkoi.
Toisaalta jo yllättävän pieni osaa viihdyttyä siitä matkanteon jännittävyydestä; meidän neiti oli oikea matkija yhdyslennolla, jolla oli tilaa omaan paikkaan; istumaan penkille, lehti käteen, kun kaikki muutkin otti ja välillä ihastuneita äänähdyksiä ikkunasta ulos katsoessa.
Hyttyset on kyllä jonkunsortin riesa jokapaikassa, paitsi Bangokin keskustassa, mutta se nyt ei taida olla lapsiperheelle varteenotettava lomakohde pitempään oleiluun. Jhonsson&Jhonssonilla on baby-hyttysmyrkkyä, jota saa Thaimaassa ainakin apteekeista ja marketeista ja toimii hyvin. Myös aikuisten kannattaa muistaa hyttysmyrkyt ja heti alkumatkata hankkia myös joku voide pistoksia varten.
Suomalainen Matkaopas sarjassa on hyvät Thaimaa oppaat, joiden perusteella voi valita kohdetta ja www.thaiklupi.fi osoitteesta löytyy perhematkailu osio erikseen.
 
Me ollaan lähdössä tammikuussa ja menemme Khao Lakiin josta saimme suositukset, että on erinomainen lapsiperheen paikka. On kuulemma rauhallinen, pieni paikka. Pattayalle ei kuulemma kannata lapsien kanssa mennä, siellä kuulemma seksiturismi kukoistaa hyvin näkyvästi. En itse tiedä, kun menemme ensi kertaa maahan tammikuussa. Mukavaa matkaa teille!
 
ite oon käyny krabilla ja pattayalla, tosin sillon meillä ei vielä ollut jälkikasvua. pattayaa en ainakaan suosittele. oli aika bilepaikka. krabi on kyllä mukava ja rauhallinen paikka. sinne olemme suunnitelleet matkaa vuoden päähän jouluksi, jolloin neitimme on melkein kaks vuotta.
 
Suosittelen Krabia,se on kiva paikka pienenkin kanssa.Me olimme joulukuussa 2006 siellä ja kuopus oli tuolloin 1v 3kk,lento meni hyvin(tyttömme on hyvin rauhallinen kyllä muutenkin)ja määränpäässä oli ihanaa,kuinka hyvin lapsikin huomiotiin,esim. isin ja äidin ollessa hierottavana vieressä vapautunut hieroja alkoi leikkimään aikansa kuluksi lapsen kanssa :D

Lähtisin milloin vain uudelleen,2 krt ollaan oltu,eka kerran oltiin pian tsunamin jälkeen,helmikuussa 2005,tuolloin ihan kahden miehen kanssa.
 
Krabi tai sii siellä Ao Nang, tosi mukava rauhallinen paikka. Oltiin siellä joulukuussa 2 viikkoa. Nyt varattu matka Khao Lakiin ensi joulukuuksi. Phuketissa olen käynyt pyörähtämässä ja ainakin Patong on tosi järkyttävä paikka.
 
JONSERED Karhunkantaja
Alkuperäinen kirjoittaja sanuli:
ite oon käyny krabilla ja pattayalla, tosin sillon meillä ei vielä ollut jälkikasvua. pattayaa en ainakaan suosittele. oli aika bilepaikka. krabi on kyllä mukava ja rauhallinen paikka. sinne olemme suunnitelleet matkaa vuoden päähän jouluksi, jolloin neitimme on melkein kaks vuotta.
Pattaya on muutakin kuin Walking Street :D

Chom Thien on rauhallinen paikka lapsiperheellekin.
 
Me olemme olleet kaksi kertaa aikaisemmin (tosin ennen lasta) Thaimaassa, Phuketin Kata Beachilla ja Cha-Amissa. Voin lämpimästi suositella molempia paikkoja lapsiperheen matkakohteeksi! Yleensäkin koko Thaimaa on hyvin lapsiystävällinen maa. Olemme lähdössä ylihuomenna ensimmäistä kertaa lapsen kanssa Thaimaaseen ja oikein luottavaisilla mielillä matkaamme 1v4kk tyttäremme kanssa. Tulen parin viikon lomailun jälkeen kertomaan kokemuksia lapsiperheen matkailusta kohteessa Thaimaan KHAO LAK, johon siis olemme tällä kertaa suuntaamassa.
 
Ammattilainen
Me oltiin 1v1kk:n kanssa Phuketissa Karon Beachilla. Se oli kans ihan hyvä paikka pienen kanssa, mutta ei ole enää niin halpa kuin vielä muutama vuosi sitten. Hyttysiä oli iltaisin jonkin verran (helmi-maaliskuussa), mut siihen on tosi hyvää karkotetta myynnissä siellä, ja me ainakin laitettiin sitä lapsellekin. Hotellihuoneessa oli selliaset ihme hyönteiskarkottimet. En tiedä miten ne toimi, mut yöksi laitettiin päälle, niin eivät hyttyset kiusanneet.

Mä suosittelen kans yölentoa. Meillä oli välilaskullinen lento, se oli ihan hyvä, kun pääsi välillä vähän jaloittelemaan (olin itse raskaana rv 27-29). Muksu nukahti heti uudelleen välilaskun jälkeen, ja nukkui käytännössä sekä meno-että paluumatkan kokonaan.
 

Yhteistyössä