N
Nincompoop harmaana
Vieras
Mä oon ihan hajalla, mutta niistä pirstaleista riittää toisillekin. <3
Mä oon ihan hajalla, mutta niistä pirstaleista riittää toisillekin. <3
mä olen omalta kohdaltani tehnyt ratkaisun että autan ja olen ystävä niille ketkä on myös ystäviä minulle päin. mulla on ollut matkan varrella monta ystävää joiden huolet ja murheet kuuntelin, autoin ja olin tukena. mutta kun olisin itse kaivannut apua (tai vain kuuntelijaa huolilleni) niin eipä näillä "ystävillä" ollutkaan aikaa minulle. eli aika yksipuolista auttamista ja välittämistä..
nyt minulla on 3 ystävää joiden kanssa homma toimii puolin ja toisin, ja heille minä annan aikani ja apuni. muiden murheita voin joskus kuunnella puolella korvalla mutta en käytä aikaani sen enempää heidän ongelmiin.
tosin en myöskään rasita muita omilla huolillani tai pyydä muilta apua jos tiedän että minäkään en auttaisi heitä..
nyt minulla on 3 ystävää joiden kanssa homma toimii puolin ja toisin, ja heille minä annan aikani ja apuni. muiden murheita voin joskus kuunnella puolella korvalla mutta en käytä aikaani sen enempää heidän ongelmiin.
tosin en myöskään rasita muita omilla huolillani tai pyydä muilta apua jos tiedän että minäkään en auttaisi heitä..
Olen miettinyt samaa asiaa. Todella usein saa kuulla ihmisten sanovan että pitäköön jokainen huolen omista asioistaan ja etsiköön apunsa jostain muualta. Asenteessa tuo on yllättävän yleistä.
Itse olen luonteeltani sellainen että tarjoan apua, vaikka oma tilanteeni olisikin kuinka vaikea. Ehkä juuri siksi haluankin tarjota apuani, koska tiedän miltä tuntuu kun sitä apua ei ole tarjolla.
Ja onnekseni olen törmännyt itsekin niihin ihmisiin jotka täysin yllättäen tarjoavat apuaan joko pienissä tai isoissa asioissa.
Itse olen luonteeltani sellainen että tarjoan apua, vaikka oma tilanteeni olisikin kuinka vaikea. Ehkä juuri siksi haluankin tarjota apuani, koska tiedän miltä tuntuu kun sitä apua ei ole tarjolla.
Ja onnekseni olen törmännyt itsekin niihin ihmisiin jotka täysin yllättäen tarjoavat apuaan joko pienissä tai isoissa asioissa.
Silloin kun ihmisellä itsellään on vaikeaa, tajuaa sen kuinka tärkeää se muiden ihmisten apu saattaa olla.
Mun täytyy vielä tähän aiheeseen jotenkin liittyen lisätä että minä en myöskään osaa ottaa apua vastaan. Jos joku tarjoaa apuaan, niin ajattelen etten halua muita rasittaa itseni tähden. Tai sitten ajattelen että ihminen haluaa varmasti jonkun vastapalveluksen johon minä en sitten kykenekään, tai väsyn vastapalveluksesta niin että lopputulos on sitten ihan plusmiinus nolla.
Alkuperäinen kirjoittaja Keittiönoita;23114378:
Näistä olen samaa mieltä. Ystävänä olen toki valmis kuuntelemaan ja tukemaan pitkään, mutta terapeutiksi en enää halua.
Kieltämättä välillä on rankempia aikoja jolloin ne omat voimat tuntuvat menevän sen oman perheen ja elämän pyörittämiseen niin että on enää vaikea keskittyä toisen ongelmiin. Mutta onneksi nuokin vaihtelevat ja sitten taas kun itsellä helpottaa voi katsella ympärilleen avoimemmin silmin.
Näin on.
Ihan ammatti-ihminen on sanonut mulle joskus, että ystävät on erikseen ja terapeutit on erikseen. Ystävää ei saa kuormittaa liikaa, ei hänkään loputtomiin jaksa. Ei voi olettaa ja vaatia, että ystävä olisi aina valmis ryntäämään apuun, tulemaan jopa keskellä yötä tueksi ja olkapääksi jota vasten voi itkeä. Etenkin, kun tällaisissa tapauksissa ystävyyssuhde ei useinkaan ole tasavertainen, vaan toinen on selkeästi se auttaja ja toinen autettava.
Minä olen ensisijaisesti vastuussa omien lasteni hyvinvoinnista. Ja osittain myös mieheni hyvinvoinnista. Jos ja kun voimavaroja riittää, tuen myös ystävää, mutta en kykene enkä halua sellaista ystävyyssuhdetta missä minä olen aina se kannatteleva voima, se joka repii toista perässä ja pitää pinnalla. Se on ihan uskomattoman ahdistavaa. Ja se imee voimavarat, eikä minusta sitten enää riitä lapsille & miehelle.
Eli olen ystävä enkä terapeutti. Keskustelen, kuuntelen ja olen läsnä, tiettyyn pisteeseen asti. Hankin apua ystävälle, jos hän sitä kaipaa, mutta terapeutiksi en enää ikinä ala kenellekään. Siitä on kaksi kuluttavaa kokemusta (ei, en oppinut kerrasta, vaan tein saman toistekin) ja nykyään itsesuojeluvaistoni pelaa paremmin, enkä enää uhraa omaa henkistä hyvinvointiani ja jaksamistani huonosti voivan ystävän takia.
Lisäksi, anteeksi vaan, haluan itsekin saada jotain ystävyyssuhteistani, enkä aina vaan antaa, tukea, auttaa...ystävyys on vastavuoroista, terapiasuhde taas ei ole.
J
jotenkin näin?
Vieras
mun mielestä tässä keskustelussa tehdään se virhe, että empatia ja omien rajojen säilyttäminen asetetaan vastakkain. Ei ne ole. Päinvastoin, empaattinen ihminen ei ole kuin purkka kuumalla kadulla, jota voi venyttää rajattomiin. Koska se oikeasti ymmärtää toisen tunnetiloja eikä pelkästään usko siihen millä asialla ruikuttava ystävä omasta mielestään on, se myös reagoi silloin asettamalla tarpeellisia rajoja kun toisen vaativuus menee överiksi.
Sympaattinen ihminen jolla on tarve olla kiva ja ihana ystävä sensijaan menee halpaan ainakin sen kerran pari. Empaattinen ihminen sen sijaan saattaa sanoa tarpeen tullen mitä vaan tuntuu tarpeelliselta, että saa toisen havahtumaan - vaikka se sitten rikkoisi välitkin.
Jos empaattinen ihminen esim. arkuuttaan on kärväyttänyt sielunsa auttamishaluttomaan jamaan, niin hän kuitenkin ymmärtää, ettei ole ideaalitilassa. Pessimismiin kääntynyt sympaatikko sen sijaan menettää sosiaalisuutensa ja kääntyy sisäänpäin, ja niinkuin täällä usein nähdään, perheensä piiriin. Ja sitten kuullaan julistuksia, että kunhan omistaan huolen pitää niin hyvä on, eikä niin väliä sillä muulla.
Lähimmäisen rakkaus taas mun mielestä on pitkälle sitä, että ei ole... äh, emmätiedä mitä se on, kertokaa te. Mä meen nukkuun!
Sympaattinen ihminen jolla on tarve olla kiva ja ihana ystävä sensijaan menee halpaan ainakin sen kerran pari. Empaattinen ihminen sen sijaan saattaa sanoa tarpeen tullen mitä vaan tuntuu tarpeelliselta, että saa toisen havahtumaan - vaikka se sitten rikkoisi välitkin.
Jos empaattinen ihminen esim. arkuuttaan on kärväyttänyt sielunsa auttamishaluttomaan jamaan, niin hän kuitenkin ymmärtää, ettei ole ideaalitilassa. Pessimismiin kääntynyt sympaatikko sen sijaan menettää sosiaalisuutensa ja kääntyy sisäänpäin, ja niinkuin täällä usein nähdään, perheensä piiriin. Ja sitten kuullaan julistuksia, että kunhan omistaan huolen pitää niin hyvä on, eikä niin väliä sillä muulla.
Lähimmäisen rakkaus taas mun mielestä on pitkälle sitä, että ei ole... äh, emmätiedä mitä se on, kertokaa te. Mä meen nukkuun!
N
Non compos mentis
Vieras
Our life is love, and peace, and tenderness; and bearing one with another, and forgiving one another, and not laying accusations one against another; but praying one for another, and helping one another up with a tender hand.
Isaac Penington, 1667
:heart:
Isaac Penington, 1667
:heart:
H
hyväksikäytetty
Vieras
Minun naapuriini muttii yh äiti 2 lapsen kera. Lapset tykkäsi olla meillä leikkimässä ja mielellään minä ne meille otinkin.
Kun tuttavuus syveni lasten kanssa, äiti pysyi kokoajan syrjemmällä.
Saattoi lapset tulla meille uimakassit pakattuna ja kysyä haluttaisikohan meitäkin lähteä uimaan, jos ei sillä hetkellä meille sopinut tuli parku oli heidän äiti ohjeistanut näille että me kyllä lähdetään ja me silloin voidaan viedä.
Kysyin lapsilta että jos he nyt voisi jotakin muuta pyytää ja olihan heillä sentään oma raha,
vaan oli äitinsä sanonut että jos me lähdetään me myös maksetaan.
Jos otin kaupungille johonkin heidät mukaan ja sanoin että mennään sinne ja sinne paikkaan oli vinkumista koko matka kuinka hän haluaa kaupoille ja enkö voisi hänelle ostaa sitä ja tätä kun hänen äiti on yh ja raha tiukoilla.
Annoin monasti lapsen pieniä vaatteita heille joista olivatkin onnekisi iloisia ja näytti käyttöönkin menevän
Mutta kokoajan sain kuulla kuinka minun pitäisi olla kuskaamassa heitä ties mihin ja suuttuivat jos itse en nyt ollut lähdössä samaan paikkaan ja parasta oli siis tuo kun muksut sai milloin mitäkin päähänsä ja yht äkkiä on minun oven takana ruonaamassa kyytiä että samalla minun pitäsi se lysti maksaa (muitakin esimerkkejä on siis kuin tuo uimaalli)
Lapset tuli miltei päivittäin meiltä lainaamaan maitoa leipää voita jne. no ei muuten mutta päivittäin? Luulisi nyt että joskus olisi siellä omassakin kodissa sitä ruokaa ja koskaan en saanut näitä lainattuja takaisin, tosin en kyllä koskaan ajatellutkaan että saisin
Omat lapseni kävi maksullisissa harrasteissa ja siitäkin tuli kateutta ja kinaa vaikka harraste ei mielestän kallis ole mutta ei kai minun nyt sentään kuulu naapurin muksuja sinnekin kustantaa?
Joten juu, olen tullut varovaiseksi etten ole enään kynnysmatto josta tehdään se ilkeä naapuri kun en suostu jonnekin lähtemään jos itsellä ei aikaa tai halu sinne mennä.
Oli kamalaa nähdä lasten pettyneet ilmeet ja vielä kamalampaa oli kuunnella heidän äidiltään kuinka pilasin heidän lasten päivän kun nyt en suostunut sinne ja sinne menemään sillä tajuanhan minä ettei heillä ole omaa autoa.
Nyt autan satunnaisesti tietyllä varovaisuudella ja tietyn etäisyyden pidän kaikkiin, en halua uudelleen tuntea oloani hyväksikäytetyksi.
Kun tuttavuus syveni lasten kanssa, äiti pysyi kokoajan syrjemmällä.
Saattoi lapset tulla meille uimakassit pakattuna ja kysyä haluttaisikohan meitäkin lähteä uimaan, jos ei sillä hetkellä meille sopinut tuli parku oli heidän äiti ohjeistanut näille että me kyllä lähdetään ja me silloin voidaan viedä.
Kysyin lapsilta että jos he nyt voisi jotakin muuta pyytää ja olihan heillä sentään oma raha,
vaan oli äitinsä sanonut että jos me lähdetään me myös maksetaan.
Jos otin kaupungille johonkin heidät mukaan ja sanoin että mennään sinne ja sinne paikkaan oli vinkumista koko matka kuinka hän haluaa kaupoille ja enkö voisi hänelle ostaa sitä ja tätä kun hänen äiti on yh ja raha tiukoilla.
Annoin monasti lapsen pieniä vaatteita heille joista olivatkin onnekisi iloisia ja näytti käyttöönkin menevän
Mutta kokoajan sain kuulla kuinka minun pitäisi olla kuskaamassa heitä ties mihin ja suuttuivat jos itse en nyt ollut lähdössä samaan paikkaan ja parasta oli siis tuo kun muksut sai milloin mitäkin päähänsä ja yht äkkiä on minun oven takana ruonaamassa kyytiä että samalla minun pitäsi se lysti maksaa (muitakin esimerkkejä on siis kuin tuo uimaalli)
Lapset tuli miltei päivittäin meiltä lainaamaan maitoa leipää voita jne. no ei muuten mutta päivittäin? Luulisi nyt että joskus olisi siellä omassakin kodissa sitä ruokaa ja koskaan en saanut näitä lainattuja takaisin, tosin en kyllä koskaan ajatellutkaan että saisin
Omat lapseni kävi maksullisissa harrasteissa ja siitäkin tuli kateutta ja kinaa vaikka harraste ei mielestän kallis ole mutta ei kai minun nyt sentään kuulu naapurin muksuja sinnekin kustantaa?
Joten juu, olen tullut varovaiseksi etten ole enään kynnysmatto josta tehdään se ilkeä naapuri kun en suostu jonnekin lähtemään jos itsellä ei aikaa tai halu sinne mennä.
Oli kamalaa nähdä lasten pettyneet ilmeet ja vielä kamalampaa oli kuunnella heidän äidiltään kuinka pilasin heidän lasten päivän kun nyt en suostunut sinne ja sinne menemään sillä tajuanhan minä ettei heillä ole omaa autoa.
Nyt autan satunnaisesti tietyllä varovaisuudella ja tietyn etäisyyden pidän kaikkiin, en halua uudelleen tuntea oloani hyväksikäytetyksi.
nykyaikana ihmiset välittävät vain itsestään. ja sitten tehdään ls-ilmoituksia, joka muka kertoo siitä, että välittää lähimmäisestä. kun monesti olis parempi mennä ja tarjota apua sille äidille tai isälle tai sille perheelle yleensäkin, josta tätä ilmoitusta on tekemässä. jos tää perhe asuu ja on siinä lähipiirissä.
N
"niin"
Vieras
Alkuperäinen kirjoittaja isoäiti mölykylästä;23122058:
Tämä kertoo nykypäivän tilanteesta. Ongelmat ulkoistetaan toisten vastuulle. Ei haluta ottaa vastuuta lähimmäisistä, tiedetäänkö edes mitä lähimmäinen tarkoittaa? On helppo heittää rätti pöytään ja sulkea silmät. Onko unohdettu että jokainen on vastuussa toisista ihmisistä ihan itse, ei heittämällä joku muu asialle.
Ja sitten, pyyteetön auttaminen ja välittäminen ei odota palkkiota ja kiitosta. Jos kauheasti odottaa itselleen auttamisesta, pettyy ja osa katkeroituu ja kyynistyy. Se on väärä asenne ja kostautuu lopulta itselle. Ehkä moni on oppinut odottamaan liikaa kun antaa itsestään.
Itse autan spontaanisti vaikka tuntematonta ihmistä jos sellaisen huomaan. Omien voimavarojeni ja kykyjeni mukaan, odottamatta sen kummempia vastalahjoja. Ihaniakin ihmisiä onneksi vielä löytyy kun sattuu hyvä tuuri.