Mihin lapsi hoitoon, kun äiti lähtee synnyttämään?

Nyt alkoi synnytys ahdistamaan ihan todenteolla! Mihin laitan esikoiseni hoitoon synnytyksen ajaksi? Ja pitäähän siellä sairaalassa muutama päivä ainakin olla, missä esikoinen viettää tuon ajan? Päiväkodissa lapsi voi olla päivät, mutta entäpä illat ja yöt? Ahdistaa. Eräs sukulaiseni oli luvannut tulla luokseni katsomaan esikoistani siksi aikaa, kun olen sairaalassa, mutta nyt hän joutui perumaan tulonsa. Kukaan muu sukulainen ei pääse myöskään tulemaan. Mitä ihmettä nyt keksin??
 
Kaikki sukulaiset on nyt kyselty läpi, eikä kukaan pääse. Naapureitani en tunne niin hyvin, että uskaltaisin jättää lapseni heille hoitoon. Ja kaverit...ne, jotka lapsen kanssa pärjäisivät, ovat joko kesälomilla jossain tai sitten töissä. Mitähän apuja sossu voisi tarjota? Kellään kokemusta?
Eihän tää tilanne voivottelemalla muutu, mutta nyt en muuhun pysty. Tää on niin minun tuuria, että monta kuukautta selvänä olleet suunnitelmat menee ihan pipariksi viime hetkellä.
 
?
Alkuperäinen kirjoittaja siirri:

...

Sossu tarjoaa huostaanottoa.
 
lto
Alkuperäinen kirjoittaja ?:
Alkuperäinen kirjoittaja lto:
Mielestäni olet oikeutettu saamaan kodinhoitajan apua tuollaisessa tilanteessa. Joten ota yhteyttä neuvolaan/sosiaalitoimistoon ja he järjestävät apua.
Mutta esim perhehoitajat voivat olla myös yötkin.
Eipä kai sillä ole väliä millä nimikkeellä se hoitaja tulee, mutta olen vakuuttunut, että hoito kyllä järjestyy. Lapselle olisi paras ratkaisu, että hoitaja tulisi omaan kotiin, voi olla aika rankkaa joutua ympärivuorokautiseen päiväkotiin/lastenkotiin useaksi vuorokaudeksi, kun äiti katoaa. Pienelle voi olla vaikeaa ymmärtää moista tilannetta.
 
EJK
Sossuun yhteys heti ensimmäisenä arkena. Onko paikkakunnallanne tai lähikunnissa ensi- ja turvakotia, tai muuta lastensuojeluyksikköä, johon lapsesi voidaan sijoittaa sinun synnytyksesi ajaksi. Kyllä asiat järjestyy, mutta vaatii sinulta pikaista yhteydenottoa sossuun.
 
Alkuperäinen kirjoittaja lto:
Alkuperäinen kirjoittaja ?:
Alkuperäinen kirjoittaja lto:
Mielestäni olet oikeutettu saamaan kodinhoitajan apua tuollaisessa tilanteessa. Joten ota yhteyttä neuvolaan/sosiaalitoimistoon ja he järjestävät apua.
Mutta esim perhehoitajat voivat olla myös yötkin.
Eipä kai sillä ole väliä millä nimikkeellä se hoitaja tulee, mutta olen vakuuttunut, että hoito kyllä järjestyy. Lapselle olisi paras ratkaisu, että hoitaja tulisi omaan kotiin, voi olla aika rankkaa joutua ympärivuorokautiseen päiväkotiin/lastenkotiin useaksi vuorokaudeksi, kun äiti katoaa. Pienelle voi olla vaikeaa ymmärtää moista tilannetta.
Niinpä ja tämän takiahan nyt ahdistaakin niin pirusti! Eihän siitä synnytyksestä mitään tule, jos murehdin vain, että miten esikoinen pärjää, jos hän joutuu jonnekin ihan tuntemattomaan paikkaan pitkäksi aikaa :(
 
Asia ei ahdistumalla parane ja lapsikin sen vaistoaa, jos äidillä paha olla. Totuus on, että synnytys on väistämätön ja sen aikainen ero isommasta lapsesta myös. Sen vuoksi sinun on hyvin tärkeää, olla heti maanantaina yhteydessä sossuun, jotta he voivat kartoittaa avun muodon. Jos ainut vaihtoehto on sijoitus laitokseen, on hyvä jos kerkeätte käydä tutustumassa sinne.
 
diudiu
Alkuperäinen kirjoittaja siirri:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Onko sulla miestä?
Esikoisella isää tai tulevalla vauvalla isää, josta olis hoitajaksi?
Yksinhuoltaja olen, eikä ole miestä. Ja esikoisella ei ole isää, eikä tule tällä vauvallakaan olemaan.
Tervettä :/

"eikä tule tällä vauvallakaan olemaan" Miksi ei? Onko isä niin hirveä, ettet halua lapsesi koskaan häntä tapaavan, vai oletko niin itskeäs, että kiellät lapseltasi isän. Voi tulla ongelmia kun lapses on teinejä/aikuisia..
 
Alkuperäinen kirjoittaja EJK:

Olet kyllä ihan oikeassa. Kunhan saisi nyt nämä tunteet taas kuriin :| Pitää nyt toivoa, että asiat kerkiää järjestyä, ennen kuin synnytys käynnistyy.. Maanantaina pitää heti soittaa sinne sossuun. Sen verran viime tipalla taas nämä suunnitelmat meni uusiksi että..
 
vieras
Alkuperäinen kirjoittaja diudiu:
Alkuperäinen kirjoittaja siirri:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Onko sulla miestä?
Esikoisella isää tai tulevalla vauvalla isää, josta olis hoitajaksi?
Yksinhuoltaja olen, eikä ole miestä. Ja esikoisella ei ole isää, eikä tule tällä vauvallakaan olemaan.
Tervettä :/

"eikä tule tällä vauvallakaan olemaan" Miksi ei? Onko isä niin hirveä, ettet halua lapsesi koskaan häntä tapaavan, vai oletko niin itskeäs, että kiellät lapseltasi isän. Voi tulla ongelmia kun lapses on teinejä/aikuisia..

Eiköhän tässä keskustelussa ole turha puuttua tuohon ap:n lasten isättömyyteen jja alkaa siitä saarnaamaan. Nyt oli ongelmana esikoisen hoito.
Otappa ap yhteyttä sossuun tai MLL:n, varmasti hoito järjestyy ja kun ajoissa olet asian kanssa liikkeellä niin ehditte tutustumaan hoitajaan ennen avun tarvetta.
 
Alkuperäinen kirjoittaja emma-elinda:
Alkuperäinen kirjoittaja siirri:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Onko sulla miestä?
Esikoisella isää tai tulevalla vauvalla isää, josta olis hoitajaksi?
Yksinhuoltaja olen, eikä ole miestä. Ja esikoisella ei ole isää, eikä tule tällä vauvallakaan olemaan.
jokaisella on isä, eri asia on sitten onko tekemisissä vai tunteeko ollenkaan :D
No totta, eihän lapseni biologisessa mielessä isättömiä ole. Mutta muuten kyllä ovat.
 
Yhteistyössä