Mihin kadonneet?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "Mamma italiana"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Alkuperäinen kirjoittaja entäs tämä;25122046:
Missäs tämä Freiya on? (vai mitenkä se kirjoitetaan) En muista, että olisi pitkään aikaan näkynyt täällä,.

Vaihtoi nikkiä, mutta ei sillä uudella nikilläkään paljoa ole palstaillut.
 
Merlion lähti palstalta pois kamalan kohun saattelemana. Joku palstalainen oli nähnyt hänet kaupassa ja kirjoitti palstalle, että Merlion on lihava.
Eikä Merlion edes ole lihava, joten joku oli nähnyt kaupassa jonkun muun kuin Merlionin. Mutta ikävä rääpimisketju siitä syntyi kuten yleensä syntyy silloin, kun joku turhautunut palstailija ottaa jonkun silmätikukseen.
 
Jeesus sentään. Eikö lihavat saa palstailla rauhassa?

..alkaa varmaan oleen aika pudottaan ihan tosissaan painoa, ettei kukaan ala savustaan täältä pihalle :mad:

Minusta se juttu meni niin, että niissä ketjuissa alettiin syyttämään Merlionia valehtelusta, kun oli aina kirjoittanut kuinka harrastaa liikuntaa ja sitten se Merlionin nähnyt oli sitä mieltä, ettei mielikuva pitänyt paikkaansa yhtään. En muista kovin tarkasti, mutta sen muistan, että palstalla oli iso kohu aiheesta, ei kuitenkaan niin mittava kuin esimerkiksi Aksu81:n tapauksessa.
 

Yhteistyössä