Mihin ihmeeseen pienen lapsen äiti

[Fleur de la Cour]

hukkaa itsensä ja aikansa? No tokihan sitä voi olla masennusta, mutta useimmiten muutenkin vaan kaikki asiat jää tekemättä ja sanotaan että kun pienen kanssa ei ehdi, voi eikä pysty. Enkä moiti ketään pienen lapsen äitiä, sillä ihmettelen nyt itseäni, minä olin aikoinaan tuollainen, kotona ei tullut hommista valmista, ahdistuin vaan kun kaiken tekeminen kesti ja välissä piti hoitaa niitä samoja vanhoja rutiineja. Nyt kolmivuorotyöläisenä organisointi on äärimmäisn helppoa, en ole vuorokaudenaikojen vanki. Yövuorojen jälkeen kun unirytmin takaisin hakeminen kestää aikansa niin on hyvää aikaa siivota kaikki asunnon kaapit. Vapaapäivinä tehdään suursiivous ja hoidetaan muita asioita, koska tietää että on pakko tehdä kaikki tuo vapaapäivinä, työpäivinä ei ehdi. Minulla on perusteellinen juhannussiivous tehtynä, kaikki siivottuna kaappeja, varastoja ja ullakkoa myöten, sauna pesty, ikkunat pesty, uuninkin pesin eilen.. vain muutama pihahomma jäi vielä tekemättä, mutta ne houkuttaa kyllä työpäivän jälkeenkin jos aurinko vaan paistaa ja jos ei paista niin niitä ei voi tehdä.. niin tuo ulkoilukin vielä.. jos olis kotona niin väsyneenä jäis sisälle ja toteais että tulee niitä kauniita päiviä myöhemminkin.. nyt kirmaa pihalle nukkumaan kun pelkää että kaikki kesän kauniit päivät kuluu duunissa. Tosin siihen en osaa vastata että koska sitä kotiäitinä nukkui, päiväuniaikaanko? Mä ajattelin nukkua syksyllä

 

[kangasajuruoho]

Mulla univaje on se, joka saa pään sekaisin niin etten osaa aloittaa mitään. Tai jos aloitan, jää se puolitiehen kun huomaan toisenkin tehtävän...

 

[Velmina]

Mulla ei oo aikaansaamis ongelmia ollut, mut luulisin että useimmiten se "vika" on siinä että ei oo varsinaisia aikatauluja. Ei oo pakko tehä jotain just tiettynä aikana, kun "voi tehdä huomennakin.."

 

[Alice]

Minä kans kolmivuorotyöläinen, töissä opin järjestelmällisemmäksi ja nyt kotityöt sujuu huomattavasti tehokkaamin kuin ennen, ja lapsen kans touhuuminenkin menee jossain välissä. Kun vaan kerkeis joskus lepäämään ja nukkumaan univelat pois. Sillon kun menee liian lujaa, ei ole hyvä sekään, sanon ihan kokemuksesta, siihen voi tulla äkkipiste. Jospa sitä osais nyt ottaa vähän rauhallisemmin.

 

[Rania]

suvannolla ja koskella. On aika olla. On aika tehdä työtä. On aika siivota. On aika sotkea. On aika hukata itsensä. On aika löytää. Jokaisella hetkellämme on tarkoitus -niillä kotiäitiyden tunkkaisilla, rasvatukkaisilla ja pystymättömilläkin..ja ne ei kaikille tule kotiäitiyden yhteydessä vaan ovat tulleet aiemmin tai tulevat myöhemmin. Monelle äidiksi tulo on iso ihana juttu, jossa löytää niin monenlaisia minuuksia, että hieman todellakin kadottaa sen vahvimman minuusoletuksen. Tämmöisen kokemuksen jälkeen, jos on osannut käsitellä itseään ja luotsautunut ohi hurjimman karikon -onkin vahvempi ja viisaampi ihminen. Näin on ilmeisesti sinulle käynyt. :flower:

 

[Fleur de la Cour]

Mulla ei oo aikaansaamis ongelmia ollut, mut luulisin että useimmiten se "vika" on siinä että ei oo varsinaisia aikatauluja. Ei oo pakko tehä jotain just tiettynä aikana, kun "voi tehdä huomennakin.."

Niin ehkä just toi.. Nyt saa paljon enemmän aikaan kun on pakko. Vaikka mä haaveilen kyllä tehdessäni tätä kaikkea samaa kuin kotiäitinäkin työn lisäksi että sais olla vaan kotona ja tehdä näitä kotihommia. Mutta ehkä mä tälläkin hetkellä olisin kirjan kanssa sängyssä juomassa kahvia jos olisin kotiäiti eikä olis tarvetta ehtiä illaksi töihin.. Stressaavampaa tää toki on, varsinkin kun muu perhe ehtii sotkea sinä aikana kun olen poissa kotoa.

 

[Fleur de la Cour]

suvannolla ja koskella. On aika olla. On aika tehdä työtä. On aika siivota. On aika sotkea. On aika hukata itsensä. On aika löytää. Jokaisella hetkellämme on tarkoitus -niillä kotiäitiyden tunkkaisilla, rasvatukkaisilla ja pystymättömilläkin..ja ne ei kaikille tule kotiäitiyden yhteydessä vaan ovat tulleet aiemmin tai tulevat myöhemmin. Monelle äidiksi tulo on iso ihana juttu, jossa löytää niin monenlaisia minuuksia, että hieman todellakin kadottaa sen vahvimman minuusoletuksen. Tämmöisen kokemuksen jälkeen, jos on osannut käsitellä itseään ja luotsautunut ohi hurjimman karikon -onkin vahvempi ja viisaampi ihminen. Näin on ilmeisesti sinulle käynyt. :flower:

Minä arvostan kotiäitejä, olinhan itsekin sellainen, vaatii aika paljon että jaksaa olla niiden neljän seinän sisällä päivästä toiseen ja silti iloita siitä. Meinasin itsekin epäonnistua siinä, ja soimaan itseäni ikuisuuteen asti siitä, että hukkasin vuoden 2003 vallan muististani, masennuksen harmittavin juttu on se että muistot jää tallentumatta. Silti kadehdin ystäviäni jotka ovat nyt kotiäitejä, sillä aina näen heidän tekemisissään jotain sellaista jota itse en työssäkäyvänä olekaan ehtinyt kaikesta tehokkuudestani huolimatta. Ja kuitenkin minä nautin siitäkin että käyn töissä, tunnen tyytyväisyyttä sitä kohtaan mitä töissä teen vaikka fyysinen väsymys aina painaa ja vaikka kotona minua kiukuttaa muun perheen tiskaamatta jätetyt tiskit ja likaiset kalsarit lattialla.

 

[MargeSimpson]

Yhden vauvan kanssa sain kyllä paljon enemmän aikaiseksi, kun kahden leikki-ikäisen kanssa saas nähdä miten sitten syksyllä, kun on sekä vauva että leikki-ikäiset B) ja jotenkin raskausaikana multa katoaa puhti, ei vaan huvita. Ja sitten kun tartun tiskeihin ja imuriin, en osaa tehdä rauhallisesti vaan kamalalla "raivolla" hommat pois alta
Niin ja siihen nukkumiseen, ihan yöllä mä nukun, kun lapsetkin nukkuu =)

 

[Rania]

suvannolla ja koskella. On aika olla. On aika tehdä työtä. On aika siivota. On aika sotkea. On aika hukata itsensä. On aika löytää. Jokaisella hetkellämme on tarkoitus -niillä kotiäitiyden tunkkaisilla, rasvatukkaisilla ja pystymättömilläkin..ja ne ei kaikille tule kotiäitiyden yhteydessä vaan ovat tulleet aiemmin tai tulevat myöhemmin. Monelle äidiksi tulo on iso ihana juttu, jossa löytää niin monenlaisia minuuksia, että hieman todellakin kadottaa sen vahvimman minuusoletuksen. Tämmöisen kokemuksen jälkeen, jos on osannut käsitellä itseään ja luotsautunut ohi hurjimman karikon -onkin vahvempi ja viisaampi ihminen. Näin on ilmeisesti sinulle käynyt. :flower:

Minä arvostan kotiäitejä, olinhan itsekin sellainen, vaatii aika paljon että jaksaa olla niiden neljän seinän sisällä päivästä toiseen ja silti iloita siitä. Meinasin itsekin epäonnistua siinä, ja soimaan itseäni ikuisuuteen asti siitä, että hukkasin vuoden 2003 vallan muististani, masennuksen harmittavin juttu on se että muistot jää tallentumatta. Silti kadehdin ystäviäni jotka ovat nyt kotiäitejä, sillä aina näen heidän tekemisissään jotain sellaista jota itse en työssäkäyvänä olekaan ehtinyt kaikesta tehokkuudestani huolimatta. Ja kuitenkin minä nautin siitäkin että käyn töissä, tunnen tyytyväisyyttä sitä kohtaan mitä töissä teen vaikka fyysinen väsymys aina painaa ja vaikka kotona minua kiukuttaa muun perheen tiskaamatta jätetyt tiskit ja likaiset kalsarit lattialla.

Sinä teet paljon ja olet hyvä! Sinulla on nyt hyvä aika -ota kaikki irti mitä voit. Ei ole häpeä nauttia tekemisestä ja menemisestä. Mitä nuo kotiäidit tekevät sellaista, jota sinä haluaisit tehdä? Varaa aikaa semmoista varten. Kokeile.
Ja on ihan oikein, että muutkin tekevät kotitöitä. Varsinkin siivoavat omat sotkunsa. Kotiäidinkään ei tarvitse hyväksyä tahallista sotkemista tai siivoamatta jättämistä. Ei kotiäiti ole palvelija. Hän on kotona lapsia varten.
Minusta kotityöt kuuluvat kaikille tottakai siis myös äidille, oma osansa -ja oma osansa työssäkäyvälle isälle ja lapsille.
Itsensä kuuntelu on hyväksi, kävipä töissä tai oli kotona. Tekee niinkuin on hyvä. Jos on hyvä vain olla ja miettiä seuraavaa siirtoa -on sen aika! Isilläkin on siihen oikeus.

 

[Hissukka]

Mä olen tuota itsekin miettinyt. Tuntuu että en saa nykyisin kotonakaan aikaan läheskään niin paljon kuin ennen, vaikka täällä päivät pitkät olen. Syynä ehkä juuri tuo aikatauluttomuus... sekä jatkuva univaje, mikä on korjaantunut vasta ihan parin viime kuukauden aikana, vie puhdin. Taaperon kanssa ei viitsi tehdä, kun menee tappeluksi... tyttö huutaa pää punaisena niin kauan kuin lopetan esim. tiskaamisen. Mieluummin sitten jättää tekemättä. :ashamed: Ja nyt kun tyttö on päiväunilla, on mun ainoa tilaisuus koko päivänä juoda rauhassa kuppi kahvia, pyöriä netissä tai nostaa jalat ylös... en tasan ala vessaa pesemään, vaikka se olisi sen tarpeessa!

Tää on vähän arvotusjuttu. Mä inhoan tätä sotkua ja kaaosta ja siksi täytyy välillä oikein puhutella itseään että mikä tässä on tärkeää, tytön kanssa oleminen ja oma jaksaminen vai se että joka paikka on järjestyksessä. Mennään paremmalla siivolla sitten taas, kun lapset on isompia ja itsekin jaksan paremmin... =)

...mihin on pitkä aika, nyt odotetaan toista lasta ja on niitä lisääkin suunnitelmissa.

 

[Dr Vanilja]

Jaa, se vähän riippuu siitäkin esim. montako lasta on. Ja musta on tärkeää myös vaan olla ja leikkiä ja jutella lasten kanssa, silläkin uhalla, että juhannussiivous on vähemmän kattava. Myös esim. ikkunoiden pesun saatan ostaa siivousfirmalta, koska ikkunoita on tässä talossa aika paljon. Yleensä olen tosi kiireinen kun olen töissä, mutta nytkin kun olen kotona, niin haluan käyttää sitä aikaa nimenomaan lasten kanssa oleiluun kun kerrankin on mahdollista. Eli vastaus: tämän kotiäidin aika menee lastenhoitoon, ihanaan arkeen ja yhdessä oloon, sekä omaan rentoutumiseen ja ohessa hoituu kohtuullisella tavalla siivoilut.

 

[Fleur de la Cour]

suvannolla ja koskella. On aika olla. On aika tehdä työtä. On aika siivota. On aika sotkea. On aika hukata itsensä. On aika löytää. Jokaisella hetkellämme on tarkoitus -niillä kotiäitiyden tunkkaisilla, rasvatukkaisilla ja pystymättömilläkin..ja ne ei kaikille tule kotiäitiyden yhteydessä vaan ovat tulleet aiemmin tai tulevat myöhemmin. Monelle äidiksi tulo on iso ihana juttu, jossa löytää niin monenlaisia minuuksia, että hieman todellakin kadottaa sen vahvimman minuusoletuksen. Tämmöisen kokemuksen jälkeen, jos on osannut käsitellä itseään ja luotsautunut ohi hurjimman karikon -onkin vahvempi ja viisaampi ihminen. Näin on ilmeisesti sinulle käynyt. :flower:

Minä arvostan kotiäitejä, olinhan itsekin sellainen, vaatii aika paljon että jaksaa olla niiden neljän seinän sisällä päivästä toiseen ja silti iloita siitä. Meinasin itsekin epäonnistua siinä, ja soimaan itseäni ikuisuuteen asti siitä, että hukkasin vuoden 2003 vallan muististani, masennuksen harmittavin juttu on se että muistot jää tallentumatta. Silti kadehdin ystäviäni jotka ovat nyt kotiäitejä, sillä aina näen heidän tekemisissään jotain sellaista jota itse en työssäkäyvänä olekaan ehtinyt kaikesta tehokkuudestani huolimatta. Ja kuitenkin minä nautin siitäkin että käyn töissä, tunnen tyytyväisyyttä sitä kohtaan mitä töissä teen vaikka fyysinen väsymys aina painaa ja vaikka kotona minua kiukuttaa muun perheen tiskaamatta jätetyt tiskit ja likaiset kalsarit lattialla.

Sinä teet paljon ja olet hyvä! Sinulla on nyt hyvä aika -ota kaikki irti mitä voit. Ei ole häpeä nauttia tekemisestä ja menemisestä. Mitä nuo kotiäidit tekevät sellaista, jota sinä haluaisit tehdä? Varaa aikaa semmoista varten. Kokeile.
Ja on ihan oikein, että muutkin tekevät kotitöitä. Varsinkin siivoavat omat sotkunsa. Kotiäidinkään ei tarvitse hyväksyä tahallista sotkemista tai siivoamatta jättämistä. Ei kotiäiti ole palvelija. Hän on kotona lapsia varten.
Minusta kotityöt kuuluvat kaikille tottakai siis myös äidille, oma osansa -ja oma osansa työssäkäyvälle isälle ja lapsille.
Itsensä kuuntelu on hyväksi, kävipä töissä tai oli kotona. Tekee niinkuin on hyvä. Jos on hyvä vain olla ja miettiä seuraavaa siirtoa -on sen aika! Isilläkin on siihen oikeus.

Mun mieheni ei ole sellaista sorttia joka ikinä oppisi huolehtimaan vastuullisesti yhteisistä hommista niin kuin yleensä ottaen yhteiskunnassa tapahtuu. Hän tekee asioita jos hän itse niin haluaa ja yleensä ne ovat hyvin maskuliinisia. Olen sallinut tämän aina hänelle, koska hän tekee näin parhaiten työtä ja yleensä hän tekee asioita joissa minä itse en yhtä hyvin onnistuisikaan. Lapsen kun hoitaa niin että voi häneen luottaa, se riittää minulle kotityönä. Olen muutenkin aina ollut sellainen palvelijaluonne, kaiken olen tehnyt, täydellinen on pitänyt olla, passannut olen lapsen piloille asti. Nyt heräsin miettimään kun palstalla oli kirjoitusta lapsen laumaan kuulumisen tunteesta että vaadinko lapselta ylipäätään mitään, olen kyllä aina sanonut että nythän tehdään jotain kivaa, mutta taidan tehdä sen itse ja lapsi kyllästyneenä häviää omiin leikkeihinsä mun touhutessa. Eilen tosin pestiin saunaa yhdessä, ehkä minäkin vielä opin opettamaan tuon lapsen työn tekoon. Silti ihmeellistä kyllä, että vaikka koskaan, milloinkaan en ole vaatinut lasta edes siivoamaan huonettaan tai tavaroitaa, hän on äärimmäisen siisti. lieneekö luonteenpiirre, vai olenkohan korjannut leikit aina niin pois ettei niihin uskallakaan koskea no ei, en minä sitä ole tehnyt, projektit saa luvan kanssa olla levällään pitkiäkin aikoja, kaiken voi jättää kesken. On se silti kumma, että miettii näitä asioita eikä uskalla iloita vaikka kuinka tuntee tyytyväisyyttä itseään kohtaan jostakin asiasta.

 

[Fleur de la Cour]

Jaa, se vähän riippuu siitäkin esim. montako lasta on. Ja musta on tärkeää myös vaan olla ja leikkiä ja jutella lasten kanssa, silläkin uhalla, että juhannussiivous on vähemmän kattava. Myös esim. ikkunoiden pesun saatan ostaa siivousfirmalta, koska ikkunoita on tässä talossa aika paljon. Yleensä olen tosi kiireinen kun olen töissä, mutta nytkin kun olen kotona, niin haluan käyttää sitä aikaa nimenomaan lasten kanssa oleiluun kun kerrankin on mahdollista. Eli vastaus: tämän kotiäidin aika menee lastenhoitoon, ihanaan arkeen ja yhdessä oloon, sekä omaan rentoutumiseen ja ohessa hoituu kohtuullisella tavalla siivoilut.

kaipa se meni minunkin aikani sitten siihen aikanaan.. ja toki pienen lapsen kanssa oleminen on erilaista kuin isomman lapsen, mutta silti mä ehdin näiden kahden viimeisen päivän aikana käymään oman lapseni kanssa kaverin luona päiväkahvilla, pyytää naapurin tyttöä pihaleikkiin oman tyttöni kanssa ja laittaa heille leikkimökin leikkikuntoon, käymään kaupungilla ostoksilla tytön kanssa ja kirjastossa ja soitimme mummun vielä kahvilaan kahville kanssamme.