Mihin huonolahjaiset ihmiset pitäisi sijoittaa, kun yksinkertaisten töiden määrä vähenee?

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
vierailija
Kun tekninen kehitys ja automaatio koko ajan etenevät, niin kohta tulee se tilanne, jossa yksinkertaisia ja suorittavia töitä on jäljellä vain ihan marginaalinen määrä. Jossain vaiheessa jopa hoitoalan perustehtävät kuten palstalla paljon puhuttu pyllynpesu luultavasti siirretään koneiden tehtäväksi.

Samaan aikaan on tietty määrä ihmisiä, joiden lahjat eivät koskaan tule riittämään korkeaan koulutukseen, vaan heidän ainoa mahdollisuutensa työllistyä ovat juuri ne yksinkertaiset suorittavat työt.

Kysymys onkin, että mikä näiden ihmisten paikka yhteiskunnassa tulee jatkossa olemaan? Jätetäänkö heidät vain työttömiksi, jolloin he turhautuvat ja syrjäytyvät, sekä luultavasti yrittävät keksiä kaikkea "mielenkiintoista" aikansa kuluksi, jolleivät sitten vaivu täyteen apatiaan? Vai yritetäänkö heitä aktivoida erilaisilla verorahoitteisilla puuhastelukerhoilla, joissa heillä tyyliin työttömyyskorvausta plus 9 euroa vastaan teetetään jotain askarteluhommia? Ei kovin motivoivaa sekään, sekä toiminnan järjestäminen tulee kalliiksi veronmaksajille, vaikka toki pienikin puuhastelu on ihmisen psyykeelle paljon parempi vaihtoehto kuin täysi toimettomuus.
 
Lähetetään ne afrikkaan ja arabiaan, kun me kerran saadaan sieltä kaikki fiksut korkeastikoulutetut koneinsinöörit tänne? Siellä on varmaan alkeellisempia hommia tarjolla?
 
vierailijash
Luuletko ap ihan tosissasi, että lähihoitajan työ on vain perseiden pesemistä. No ihan vain tiedoksi, että ei se ole. Työhön kuuluu mm. lääkehoito, asukkaiden/potilaiden voinnin seuranta ja kyky nähdä pitääkö laittaa päivystykseen tai soittaa ambulanssi, haavanhoito, katetrointi, pistokset.

Kyllä, mulla on lähihoitajan koulutus, mutta mulla on myös sairaanhoitajan koulutus. Teen töitä sairaanhoitaja ja tiedätkö mitä? Mäkin pesen töissä niitä vanhusten perseitä! Siivoan oksennuksia jne. Eli samaa mitä tein lähihoitajanakin. Sairaanhoitajalla toki tehtäviä joita lähihoitajat eivät voi tehdä, mutta en mä ole muiden yläpuolella ja pysty koulutuksen perusteella välttämään ne likaisimmat hommat.

Eikä sinne lähihoitajakoulutukseen ainakaan aiemmin päässyt kuka tahansa. Kyllä monen matka on tyssännyt soveltuvuuskokeisiin ja hyvä niin. Nyt sitten aiotaan poistaa ne soveltuvuuskokeet?! Järjetöntä! No eiköhän monella homma tyssää ensimmäiseen työssäoppimiseen.

Meidän työpaikalla oli muuten nainen työkokeilussa ja voin sanoa, että siinä oli malliesimerkki ihmisestä joka ei sovellu hoitoalalle. Ikävä sanoa, mutta ei se ihminen ihan täysillä ole matkassa. En yhtään ihmettele, että on pitkäaikaistyötön. Kaikki piti kädestä pitäen näyttää 40+ naiselle ja silti kun piti sama yksinkertainen homma tehdä seuraavalla kerralla niin tämä ei esim. muka muistanut missä välineet on. Eihän sitä ihmistä uskallettu asukkaiden pariin ottaa muuta kuin esim. ruokailuun avuksi. Sai siivota, tiskata ja pyykätä.
 
vierailijash
Lisään vielä, että vaikka ihmisen koulutus on lähihoitaja, laitoshuoltaja tms. niin se ei tee ihmisestä heikkolahjaista. Entäs ihmiset kuten mä? Lähihoitajana olin alinta kastia, tyhmä kuin saapas jne., mutta sairaanhoitajana olen parempi ihminen? :ROFLMAO: Olen myös ylioppilas eli olenko lukion käyneenä ollut fiksu, mutta tuli älyn alentaminen kun kouluttauduin lähihoitajaksi. Älyn ylennys tuli sitten sairaanhoitajan koulutuksen myötä.

Miksi muuten näitä solvaavia aloituksia on tullut useita viime päivinä? Onko joku lähihoitaja, laitoshuoltaja tms. loukannut jotakin niin paljon, että on mennyt vesimeloneja nenään? Ei näillä aloituksilla kyllä itsestään mitenkään fiksua kuvaa anna vaikka niin aloittaja luuleekin. :rolleyes:
 
vierailija
Tulevaisuuden työtehtävissä vaaditaan nimenomaan yksinkertaista ajattelua, koska työtehtävät on tehtävä täysin ohjeistuksen mukaisesti ja työtehtävät on pilkottu pieniin osiin, jolloin kokonaisuudesta ei tarvitse välittää eikä sitä edes saa huomioida. Tämä tulee esille etenkin insinöörien ja vastaavien työtehtävissä. Hoitoala tulee siis olemaan työkenttäna paljon vaativampi kuin insinöörityöt.
 
Tässä ehkä liikaa tartuttiin tuohon hoitoalaan, mutta onhan sielläkin jo erilaisia hoitajarobotteja kehitetty. Aikaisemmin muutos kuitenkin iskee ja on jo iskenyt erilaisiin tuotantotöihin, joissa yksi robotti pystyy hoitamaan sadan ihmisen homman.
 
vierailija
Ei tämä ole ongelma. Ongelma on se, etteivät noihin töihin soveltuvat suostu töihin ollenkaan, koska eivät saa yhtä hyvää palkkaa kuin vaativienkin töiden tekijät. Siivoaminen ja hoitotyö ei tästä maailmasta lopu ikinä.
 
vierailija
Tämä palsta ja muut mammapalstat kuhisevat jo nyt niitä, jotka eivät osaa tehdä kuin lapsia ja elää miehen ja/tai yhteiskunnan kustannuksella.
Toisaalta nämä yksilöt pelastavat Suomen väestön vähenemiseltä. Korkeakoulutetut tekevät yleensä korkeintaan yhden lapsen (tai ääritapauksessa kaksi), kun eivät halua lastenteon haittaavan uraa ja lisäksi korkeakoulutetuilla on se harhaluulo, että lapsi tarvitsee luksusta, eli lapsen teko ei ylipäätään ole mahdollista ilman rahakasta vakinaista työtä, isoa omakotitaloa, kahta autoa jne.

Ilman työttömien palstamammojen kunnan vuokrakolmiossa kasvattamaa viiden lapsen pesuetta väkiluku laskisi kuin lehmän häntä varsinkin sitten, kun suuret ikäluokat alkavat laajassa mitassa kuolla pois.
 
vierailija
Mun mielestä sais riittää se että on äiti. Se on paljon tärkeempi ja arvokkaampi ura mitä mikään muu ura. Mut siitä vaan rangaistaan ja heitetään paskaa naamaan. Sitten kun lapset on täysikäsiä niin sitten se paskan päälle heittäminen vast alkaakin. Mun mielestä täysikäsyys vois olla vasta kun ne on 30 ja siihen asti sais lapsilisiä.
 
Niin työt kehittyvät vaativimmiksi, mutta niin kehittyy myös ihminen. 1800-luvun työläinen ei osannut vieraita kieliä, jakokulmaa, saati edes kirjoittaa. Silti toimeen tultiin. Nyt se "yksinkertainenkin" ihminen osaa käyttää tietokonetta, hakea tietoa itsenäisesti ja tietää mitä tarkoitetaan evoluutioteorialla.

Niin se kehitys kehittyy poikaseni. Ei liene odotettavissa muuta kuin, että tulevaisuuden "tyhmä" on nykypäivän viisas.
 
Sen verran ontuva asia, että tietokone ei mitään oikeesti TIEDÄ, vaan ihminen syöttää sille tiettyjä arvoja, lukemia, joista ei välttämättä enää tiedäkään, mistä ne tulee:LOL:
Senkin ihminen voi tehdä väärin, mutta eipä siinä kenenkään l a h j o i s t a olekaan kyse, vaan automatiikasta:geek:
http://yle.fi/uutiset/3-7894858
 
vierailija
Lisään vielä, että vaikka ihmisen koulutus on lähihoitaja, laitoshuoltaja tms. niin se ei tee ihmisestä heikkolahjaista. Entäs ihmiset kuten mä? Lähihoitajana olin alinta kastia, tyhmä kuin saapas jne., mutta sairaanhoitajana olen parempi ihminen? :ROFLMAO: Olen myös ylioppilas eli olenko lukion käyneenä ollut fiksu, mutta tuli älyn alentaminen kun kouluttauduin lähihoitajaksi. Älyn ylennys tuli sitten sairaanhoitajan koulutuksen myötä.

Miksi muuten näitä solvaavia aloituksia on tullut useita viime päivinä? Onko joku lähihoitaja, laitoshuoltaja tms. loukannut jotakin niin paljon, että on mennyt vesimeloneja nenään? Ei näillä aloituksilla kyllä itsestään mitenkään fiksua kuvaa anna vaikka niin aloittaja luuleekin. :rolleyes:
Ei kai kukaan ole väittänytkään kaikkien lähärien olevan tyhmiä? Ainostaan sitä, että jos ihminen on tyhmä niin lähäriksi hänellä todennäköisesti on mahkuja (varsinkin nykyisten alennettujen sisäänpääsy- ja tutkintovaatimusten aikana), mutta tuskin esimerkiksi sairaanhoitajaksi ja aivan varmasti ei lääkäriksi.
 
Yhteistyössä