Mihin asti hoitoja?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Sydänjää-
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti

Sydänjää-

Jäsen
01.08.2010
109
0
16
Hei! Miehelläni on ikää 32 v ja itselläni 29 v. Mieheni huonon siittiötilanteen ja omien ainakin osittain tukkeutuneiden munajohtimieni vuoksi ainoa hoitomuotomme on ollut ICSI. Ensimmäinen tehtiin pitkällä kaavalla, vain kolme alkiota, tuoresiirrosta plussa ja keskenmeno. Toinen ICSI lyhyellä kaavalla, kaksi alkiota, tuoresiirrosta plussa ja keskenmeno. Kumpaankin hoitoon liittynyt yksi PAS, joista negat. Parhaillaan on meneillään kolmas ICSI lyhyellä kaavalla, joka joudutaan ehkä keskeyttämään, sillä folleja on tulossa vain yksi iso. Aiemmissa hoidoissa folleja ja soluja on myös ollut vähänlaisesti, noin puolet kerätyistä soluista on hedelmöittynyt.

Olen paljon miettinyt sitä, että mihin asti hoitoja on järkevää jatkaa? Millaiset mahdollisuudet on saada elävä lapsi tällaisella taustalla? Tuntuu, että mikään ei meiltä onnistu. Keskenmenojen osalta kilpirauhasarvot, prolaktiini ja hyytymistekijät on tutkittu.
 
Hei "sydänjää"!

Kiitos kysymyksestäsi.

Hoitojen keskellä on raskasta jaksaa aina pettymyksiä ja varsinkin keskenmenoja. Uskoisin, että kannattaa vielä jatkaa hoitoja koska kuitenkin tuoresiirroista on aina tullut plussaa, mikä on hyvä asia, vaikkakin ovat päättyneet keskenmenoon. Yksi huomion arvoinen seikka on mahdollinen dna-testi miehen siittiöistä, mistä mahdollisesti voisi myös löytyä selittäävää tekijää siihen miksi tuoresiirrosta alkaneet raskaudet päätyvät keskenmenoon. Ainakin meillä Felicitas-klinikalla dna-testejä tehdään.
Paljon hoitojen jatkamiseen vaikuttaa myös teidän oma jaksamisenne ja jokaisen täytyykin omalta kohdaltaan miettiä milloin on valmis lopettamaan hoidot. Näistä asioista kannataa myös keskustella hoitavan lääkärin kanssa ennen päätöksen tekemistä. Kun tuntuu vaikealta jaksaa yksin, kannattaa myös miettiä psykologisen tuen tarvetta sekä hoitojen keskellä tai niiden päätyttyä.
Jaksamista teille ja toivotaan kuitenkin onnea matkaan!
 

Yhteistyössä