Meillä ihana ja mun mielestä ns. helppo vauva, nyt 6kk. Mun puolison(ja munkin) olisi pitänyt varautua seuraaviin asioihin ja samoja tilanteita lienee muillakin:
-vauva oli aika kiinni minussa johtuen erittäin tiheästä(parhaimmillaan 15 min. välein)syömisestä,imetyksestä. Puolisoni koki turhautumista ja ulkopuolisuutta kun ei voinut tietenkään osallistua muuta kun vaippaa vaihtamalla. Mulle oli yllättävää miten yksin olin vauvan kanssa jumiutuneena sohvaan.
-puoisoni joutui koville kun sosiaalisena ihmisenä olin ihmeissäni kun alkuun ainoat kontaktit aikuisiin oli satunnaisten vieraiden lisäksi kaupan kassa
Toki jos tuttavapiiriin kuulu muita vauvaperheitä tilanne on toinen. Minä aloin käydä vauvatapaamisissa lapsen ollessa reilu 2kk.
-olin ekat 6 viikkoa erittäin euforinen mutta sitten taisi iskeä synnytyksen jälkeinen masennus tms (jota en voinut kuvitellakkaan iskeväksi!). Jaksoin hyvin vauvan kanssa ja nautin hänen hoidostaan, mutta muuten olin pitkään aika iloton ja omissa maailmoissani. Nyt on jo pitkään ollut aika normaali hyvä meininki. Voin vaan kuvitella kuinka rankkaa se on ollut puolisolleni! Ja huom. isätkin voivat masentua.
-vauvan kanssa ei mennä niinkuin ennenkin. Tämä nyt on tietenkin odotettavissa. Jos haluaa yhdessä mennä vaikka baariin,konserttiin,teatteriin,pyöräilemään...Ei onnistu ilman hoitajaa ja me ei olla haluttu hoitajia vielä hirveästi käyttää. Eikä kotonakaan puuhastella kaksistaan niin kuin ennen.
-äiti ei pääse vauvan kanssa esim. lääkäriin kun puoliso on töissä, meillä on onneksi ollut anoppi apuna
-iltaisin väsyttää aika pitkään joten seksi ym. mukava puuhastelu mitä ennen on harrastettu voi jäädä pitkäksikin aikaa
Vauva muuttaa parisuhdetta yllättävän paljon! Mutta kun muutokseen tottuu on elo entistä ehompaa!
Esimerkkini antaa vauvaelämästä varsin ankean kuvan mitä se ei mielestäni kuitenkaan enimmäkseen ole ("helpolla" vauvalla lienee osuutta asiaan). Mutta ruususet kuvat kannatta unohtaa.
Tässä nyt pikaisesti kirjoitettuna tekstiä. Mukavaa loppuodotusta ja vauvaelämää!