Lily.
Todella ikävää joutua aina miettimään muutoin kivoja tilaisuuksia pelolla, koska ikinä ei tiedä, miten miehen äiti käyttäytyy. Hän on värjännyt moukkamaisella käytöksellään lapseni ristiäiset ja ensimmäiset synttärit. Häitämme hän ei onnistunut sabotoimaan, sillä väkeä oli niin paljon ja pystyimme tietysti vaikuttamaan hieman istumajärjestyksellä ym.
Muutamia esimerkkejä, hän saattaa tulla paikalle kuin myrskyn merkki, tervehtimättä, istua tuppisuuna ja vihaisen näköisenä, tussahdella muille vieraille, pilkata jonkun murretta tai puhetapaa, tölväistä minulle jotain tökeröä kun esim. kutsun vieraat kahville, nyrpistellä tarjoiluille. Kaikkein nolointa kuitenkin se meidän muille vieraille (suoraan sanottuna) vittuilu Se on niin järkyttävän NOLOA!
Mies sanoo usein, että jos tuosta sanoisi etukäteen äidilleen niin saattaisi käyttäytyä vielä huonommin. Ja se on kyllä totta. Viimeksi nolasi miehen tämän parhaan ystävän perheen edessä käyttäytymällä erittäin huonosti. Usein (kuten tässäkin tapauksessa) käytös on sellaista, että kukaan ei voi sanoa, että teit noin taikka noin, hän tekee sen niin ovelasti. Tuijottaa vihaisesti, piilovittuilee, töksäyttelee, seisoo kädet puuskassa kauempana ja osoittaa mieltään jne.
Onko kellään muulla vastaavaa sairasta sukulaidta, joka kuitenkin on kutsuttava paikalle? Kertokaa nyt hyvät ihmiset miten te nämä tilanteet ratkaisette?!