Mietin vain mutta liekö turhaa...

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vieras
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

vieras

Vieras
Syksyn lähestyminen saa mulla taas puikot kilisemään ja nyt tekisi mieli tehdä veljeni pian syntyvälle vauvalle peitto ja ajattelinkin käydä ostamassa lankoja ja alkaa tekemään. Saa sitten antaa pikkuiselle, kun kohta syntyy.

Aloin vain miettiä, kun olen jo jotain muutakin pientä lahjaa hankkinut tuolle tulevalle vauvalle. Tykkään ylipäätään aina antaa lahjoja ja vauvat on ihania ja tulen ensimmäistä kertaa tädiksi niin sekinon ihanaa. Pälkähti vain päähäni että eivät kai he ota noita lahjoja mitenkään "piikkinä" tms. koska veljeni vaimoineen ei koskaan muuten vain ostele meidän lapsille jotain. Keskimämiselle eivät tuoneet edes tämän syntyessä mitään. Muuten ovat ostaneet ihan synttäri ja joululahjoja. Enkä siis tarkoita että olisi tarvinnutkaan. Mutta tarkoitan vain, että kai minä silti voin antaa heidän lapselleen kun kerran tahdon? Vai tuleeko siitä heille tunne, että heidänkin olisi pitänyt? Vai ajatteleeko sellaiset ihmiset mitään, jotka eivät muutenkaan tule ostaneeksi mitään tuliaisia tms.
 
Ehkä se on helpommin noin päin, että veljen puolelta ei tule mitään, mutta sisko kyllä muistaa. Anna vain lahjoja ja kysy ajattelivatko käyttää kestovaippoja, kestojen kanssa käytettävät villapöksyt on aivan ihania ja niitä on helppo tehdä itse vaikka merinovillalangasta. Kestovaippainfon sivuilta löytyy ohjeitakin.
 
Varmasti voit antaa. =) Me ollaan itse miehen kanssa tuollaisia hömelöitä, jotka ei tajua ostaa koskaan mitään muistamisia. Kyllä se omatunto välillä kolkuttaa, jos joku sitten muistaa, etenkin jollain tuollaisella ajatuksella ja vaivalla tehdyllä... Mutta antamisen ilostahan se lahja annetaan! Ja vauvallehan se tulisi, ei niille vanhemmille.
 
Hyvä sitten! Olen jo antanutkin heille odotusaikana satunnaisesti jotain pientä ja nyt synnytyksen lähestyessä olen ostanut jemmaan muutamia juttuja, jotka aion antaa sitten kun syntyy. Ja itseasiassa olen ostanut jo joululahjankin vauvalle. :D

Eivät he aio käyttää kestovaippoja.
 

Yhteistyössä