Mietin vaan

["vieras"]

taas omaa elämääni. Olen ollut jo kauan naimisissa, 23 vuotta. Lapset jo osin aikuisia, kaksi yläkouluikäistä. Tuntuu että elämä valuu hukkaan...

Olemme maatalousyrittäjiä. Koko ajan kiinni kotona, vapaata on 25 päivää vuodessa, mutta se ei ole ongelma. Pidän työstäni vaikka palkka siitä on olematon, kunhan tila pyörii, riittänee hyvin.

Vaikeuksia on matkan varrella ollut paljon. Rahavaikeuksia ja parisuhteen ongelmia. Olen sanonut monta kertaa että olisin jo ajat sitten lähtenyt jos minulla olisi kodin ulkopuolinen työ.

Tilanne on jo mennyt siihen että emme puhu mitään miehen kanssa, nukumme eri huoneissa, emme tietenkään käy missään yhdessä. Siis aivan sama vaikka ei toista näkyisikään.

Olen jo lähes 50, en varmaan saisi muuta työtäkään kun elämäni olen tehnyt maataloustöitä.Onkohan ainut vaihtoehto erota sitten kun pääsee eläkkeelle?
Mitä ajattelette tilanteestani?

 

["Vieras"]

Etkö voisi saada töitä vaikka lomittajana? Alkaisin etsimään omaa asuntoa ja lähtisin jos olisin sinun tilanteessasi, turha tuhlata koko loppuelämää..

 

["vieras"]

[QUOTE="Vieras";29136081]Etkö voisi saada töitä vaikka lomittajana? Alkaisin etsimään omaa asuntoa ja lähtisin jos olisin sinun tilanteessasi, turha tuhlata koko loppuelämää..[/QUOTE]

Tilojen vähentyessä ei lomittajistakaan ole pulaa enää niinkuin ennen. Enkä tiedä varmasti haluaisinkokaan, koska työ ei ole helppoa eikä kevyttäkään kun jokaisella tilalla on omat rutiinit ja paikat vaihtuisi.

Ja sitäkin mietin että jos eroaisimme niin mies joutuisi myymään ainakin osan tilasta koska olen kuitenkin niin kauan tähän töitä tehnyt että ihan ilmaiseksi en lähde. Omissa nimissäni ei ole mitään mutta meillä ei myöskään ole avioehtoa. Tilanteeni on todella vaikea. Mielenkiinto hiipuu kaikkea kohtaan.. Onneksi sentään jaksan pitää tärkeimmästä harrastuksesta, liikunnasta, ainakin toistaiseksi kiinni. Saa nähdä, kauanko.

 

[astrolabe]

Voi kuule, kyllä viisikymppinenkin voi uuden ammatin omaksua. Henkilökohtaisista avustajista on pulaa käsittääkseni? Olet tottunut fyysiseen ja hoivaavaan työhön, joten olisiko tuo kovin suuri hyppy? En jäisi sisältä tappavaan suhteeseen vain siksi, että on aina tehnyt yhtä työtä.

 

["vieras"]

Voi kun olisikin rohkeutta lähteä! Monesti iltaisin nukkumaan mennessäni toivon ja unelmoin miten saisin elää omaa elämääni, juuri sellaista kun haluan. Ei tarvitsisi joka kerta vaikka lenkille lähtiessäni varoa että kukaan ei näe ja pilkkaa siitäkin...

 

[miettivä]

Etkö näe enää mitään tulevaisuutta parisuhteessanne? Onko kaikki rakkaus, jos sitä on ollut alun alkaenkaan, sammunut? Vai onko se hautautunut arjen alle? Jos tunteita vielä on, niin yrittäisin tilanteessasi vielä panostaa pari suhteeseen, joka varmasti on murrostilassa, kun lapset aikuistuvat. Jos taas sinulla ja miehelläsi ei ole mitään motivaatiota parisuhteekseen, niin olisi paras kun vain rohkeasti lähtisit. Moni kouluttaa itsensä uudelleen vielä viisikymppisenäkin ja varmasti raskaaseen työhön tottunut löytää paikkansa työelämässä.

 

["vieras"]

Etkö näe enää mitään tulevaisuutta parisuhteessanne? Onko kaikki rakkaus, jos sitä on ollut alun alkaenkaan, sammunut? Vai onko se hautautunut arjen alle? Jos tunteita vielä on, niin yrittäisin tilanteessasi vielä panostaa pari suhteeseen, joka varmasti on murrostilassa, kun lapset aikuistuvat. Jos taas sinulla ja miehelläsi ei ole mitään motivaatiota parisuhteekseen, niin olisi paras kun vain rohkeasti lähtisit. Moni kouluttaa itsensä uudelleen vielä viisikymppisenäkin ja varmasti raskaaseen työhön tottunut löytää paikkansa työelämässä.

Niin, onko sitä rakkautta oikeasti ollutkaan, itsekin mietin. Oltiin nuoria kun alettiin olemaan yhdessä ja nuoria kun lunastettiin miehen kotitila. Itse olin silloin 21-vuotias. En tiedä miten saisin ajatukset järkeviksi, aikaa tarvitsen mutta yötkin vie ison osan, tosi ison.