Mietin, jatkanko hoitoja enää

Nyt menossa 4. clomikierto eli todennäköisesti viimeinen. Mitään merkkejä plussasta ei ole ollut clomien vaikutuksesta. Lämpöjä innostuin nyt heinäkuussa mittailemaan, mutta liekö clomeista johtuvaa, kun ne pyöri loppukierrosta 36.7-36.9 eivätkä kk saaneet niitä laskemaan. Nyt kp 6 lämmöt ovat taas normaalissa lukemissa. Yöllä välillä on hirvee hiki päällä ja aamulla myös.

Välillä tekisi mieli luovuttaa koko juttu, välillä taas tuntuu, että pakko katsoa tää homma loppuun asti (ivf). Mies ei ole ollenkaan ivf:n kannalla enkä varmaan saa häntä enää luovuttamaan siittiöitä. S-näytteen ottokin oli jo voitto. Onneksi hän on ihan kunnossa siltä osin. Tosin, niin pitäisi minunkin olla, mutta mitään ei näy eikä kuulu.

Aioin tänään soitella polille ja pyytää kp10 ultraa perjantaille, koska 3.clomikierrolla oli viikon verran kipuja ja kp 13 aivan tajuttomat kivut (toivottavasti ei kystiä) mutta nyt tuntuu taas siltä, että p....skat minä mitään enää minnekään soittelemaan tai käymään.

Viimeksi lääkäri sanoi, että jatketaan clomien jälkeen piikeillä, jos tulosta ei tule. Tosin mainitsi myös ivf:n. Minua vain hirvittää ne hormonimäärät eikä miestä enää oikein kiinnosta tällainen täsmä- / pakkopeuhailu, mitä tässä nyt on tullut harrasteltua puolisen vuotta. Sanoi, että jos me yritetään vielä ihan omin voimin ja jos ei lasta tule, sitten ei tule. Niin minäkin mielelläni tekisin, mutta en enää oikein jaksa uskoa mihinkään... Ikääkin alkaa olla jo sen verran, että viimeisiä mahdollisuuksia kohta viedään.

 

Penteleen merkki, kun tulee sulku- ja pilkkumerkistäkin. Kystat eivät tosiaan ole mikään kauhen kiva juttu. Ko. merkki siis vahinko. :ashamed:

 

Niin siinä kävi, että mies löi hanskat tiskiin kun omia lapsia ei saada. Ei halua käyttää luovutettuja siittiösoluja.
Minussa ei ole todettu mitään vikaa ja itse haluaisin vielä yrittää saada omaa lasta. Mitähän tässä tekisi? Tiedän, että katkeroidun koko loppuelämäksi jos en yritä.

Olen ihan maassa. Paljon tsemppiä teille kaikille! :hug:

 

Rusina-Pähkinä, meillä alkaa juuri pistokset. Söin Clomeja tuloksetta yhteensä 6 kiertoa, ja yhteen kiertoon tehtiin inssi. Nyt aloitetaan siis pistokset, kun ei tuo Clomi näytä tehoavan. Kyllä muakin aluksi epäilytti alkaa pistämään, mutta nyt olen jo päässyt epäilyksen yli, ja tiedän omalta kohdaltani, että meidän on pakko kattoa tämä loppuun asti. Vaikka sitten sinne IVF:ään asti. Näillä näkymin tehdään vielä 4 inssiä pistoksin, koska musta ei ole löydetty mitään suurempaa vikaa, ainoastaan ovuloinnin kanssa on pientä häikkää. Miehen simpat on tarpeeksi hyviä myös, ei priimaa mutta kyllä niillä pitäisi raskautua. Lääkäri toki jo mainitsi myös IVF:n, mutta sinne on vielä matkaa. Nyt jännään lähinnä sitä, että miten nää pistokset vaikuttaa. Pelkään, että jos nekään ei auta :| Vaikka annostustahan toki on varaa nostaa.

Meillä mies on se, mikä pitää mut ns. järjissäni. Se on sopivasti mukana tässä jutussa, tukee ja tekee sen minkä voi, mutta samalla pitää mut kiinni normaalissa elämässä. Että vaikka nää hoidot on mulla jatkuvasti tietysti mielessä, niin elämässä täytyy olla muutakin.

Voi Kaneli-07 :hug: Ikävää, että miehesi suhtautuu asiaan noin ehdottomasti. Mutta eikös sulle juuri tehty inssi? Ja eikö miehellekin ole jotain lääkkeitä olemassa, joilla voidaan sperman laatua parantaa?

 

Kiitos Sini 78 tuesta. Tämä on niin tätä: vuoristorataa. Välillä tekisi mieli unohtaa koko juttu, sitten taas tekee mieli yrittää kaikkensa. Meillä yritystä on ollut yli kaksi vuotta ja tosiaan clomit nyt. Kokeiden ja omien tuntemusten mukaan ovuloin ihan nätisti ja kiertokin on suht. säännöllinen 26-28pv, mutta vikaa ei vaan löydy. Ehkä sinun antaman tuen vuoksi uskallan vielä ajatella niitä pistoksia, jos tässä kuussa ei onnistu. Tiedätkö, voiko piikkejä (mulle ilmeisesti gonadotropiini) käyttää ilman inssiä eli hoitaa homman kotona miehen kanssa? Mieheni ei tosiaan suostu enää luovuttamaan muulla tavoin. Tavallaan ymmärrän häntä, yhteinen käyntimme lääkärillä ei ollut hänelle henkisesti helppo kolmen vieraan naisen läsnäollessa (lääkäri, harjoittelija, hoitaja).

Onneksi sinä saat tukea mieheltäsi ja toivon, että onnistutte.


Ja Kaneli -07, ehkä miehesi kuitenkin suostuu jatkamaan. Toivomme niin. :hug:

 

Rusina-Pähkinä, luulen niin, että kun miehesi simpat on kunnossa niin inssiä ei välttämättä tarvita, vaan voidaan käyttää ns. ajoitettua yhdyntää kotona. Meillä mies ei ole ollut mukana polilla kuin muutaman kerran, koska mun mielestä siihen ei ole tarvetta. Spermanäytteet on aina otettu kotona purkkiin ja minä olen kiikuttanut purkin polille, koska se sattuu olemaan aika lähellä mun työpaikkaa, kun taas miehen työpaikka on ihan eri suunnalla. Myöskään inssissä ei ollut mukana, koska miestä ei enää siinä vaiheessa tarvita ja koko toimenpidekin on niin lyhyt ja hetkessä ohi. Miehen on turha lähteä töistä keskellä päivää sen takia. Eli mies on meillä päässyt aika vähällä, ja tavallaan olen halunnutkin "säästää" sitä tältä kaikelta, koska niinhän se on, että varmaan kaikki miehet enemmän tai vähemmän tuntevat olonsa hankalaksi siellä vastaanotolla. Se on niin "naisten maailma". Silloin kun mulle tehtiin aukiolotutkimus niin mies oli mukana, koska silloin piti päättää jatkosta, mitä tehdään. Mutta itse toimenpiteen ajan oli ulkopuolella Hoitaja hyvin huomaavaisesti kysyi, että haluaako mies olla paikalla vai odottaa ulkopuolella.

 

Rusina-Pähkinä ja Sini 78, kiitokset tuesta.

Sini 78, kyllä vaan meillä oli inssi nyt elokuussa ja mutta onnistumis odotukset laskeneet nollaan. Meillä kokonaisuudessaan lapsenteko yritystä takana tosi kauan. Mieheni pohtii parhaillaan asiaa ettei tiedä haluaako jatkaa yhteistäelämää kun parisuhteen tarkoituksen "toinen puolisko" lapset puuttuvat.

Mietin tässä, että pitäiskö meidän vielä varata yhteinen aika keskusteluun johonkin asiaan erikoistuneelle psykologille. Tuntuu, että jatkuvat pettymykset repineet mieltä liikaa ja nyt sitten tämä purkautui näin. Ehkä mun olisi pitänyt saada mieheni avautumaan aikaisemmin tunnoistaan, nyt sitten sisälle kerätyt tunteet ja ajatukset purkaantuivat näin..

Miten muiden parisuhteet "kestävät" tällaisen tilanteen? Miten te ajattelette siitä pahimmasta mahdollisesta tilanteesta, että niitä lapsia ei tule? Miten elämä pitäisi järjestää uudelleen, että se pysyy edes jotenkin mielekkäänä? Adoptio ei meidän kohdalla ole mahdollista koska mieheni on sanonut, ettei pysty rakastamaan muiden lapsia.

 

http://www.simpukka-yhdistys.fi/
tuolla osoitteessa on keskustelupalsta missä on myös kaksin yksin palsta siellä on pariskuntia ja yksinäisiä jotka ei saa lapsia

 

Kaneli-07, kyllä muakin välillä pelottaa se vaihtoehto, että jos sitä lasta ei oikeasti yrityksistä huolimatta tulekaan. Lähinnä se juuri pelottaa, että miten meidän suhde sen kestää. Vika on meillä todennäköisimmin minussa, ja välillä tuntuu raskaalta ajatella, että toisen naisen kanssa mieheni olisi todennäköisesti saanut lapsia helpommin. Tällä hetkellä meillä menee todella hyvin, mies on hyvin tukena ja vakuuttaa että ei ole väliä kummassa se vika on. Itsekin olen tällä hetkellä ihan hyvillä mielin ja toiveikkaana, suurimman osan aikaa. Välillä tietysti iskee epätoivo, lähinnä juuri silloin kun täti kurvaa kylään, ja sitä kestää sitten hetken, mutta se on tähän mennessä aina mennyt ohi ja toivo on palannut. Adoptiosta ollaan lähinnä puhuttu sen verran, että meistä kummastakaan se ei ainakaan tällä hetkellä tullu todelliselta vaihtoehdolta. Sitä täytynee miettiä uudemman kerran sitten jos sitä lasta ei hoitojenkaan kautta tule.

Luulen, että ajatus käydä juttelemassa asiaan perehtyneen psykologin kanssa ei ole yhtään hassumpi. Sitten ainakin tietäisitte, että olette todella yrittäneet kaikkenne. Toivon sydämestäni, että asiat järjestyvät parhain päin :hug:

 

Kannustaisin ehdottomasti Rusina-Pähkinää jatkamaan hoitoja. Itselläni on erittäin positiivisia kokemuksia ivf:stä. Taustalla meilläkin selittämätöntä lapsettomuutta. Mielestäni ivf vie myös paineet pois makuuhuoneen puolelta, ajoitus on tällöin muiden varassa ja sänkyhommat voi hoitaa mielihalujen, ei kellon, mukaan. Mies pääsee ivf:ssä mielestäni helpolla, riittää, että antaa kotona näytteen purkkiin, jonka kiikutat klinikalle. Näin naisenkaan näkökulmasta en omalla kohdallani kokenut ivf:ää kovin rankaksi. Piikityksiin tottuu, kaikilla hormoonit eivät aiheuta voimakkaita oireita, ja punktiokin hoitui kivuttomasti lääkityksen avulla. Ehdottomana etuna ivf:ssä on se onnistumisprosentti 25-30 % mahdollisuus kertaa kohden, kun clomeilla ja inssissä onnistumisen todennäköisyys on kuukautta kohden vain se 10-15 % (kuten normaali luomuyrityksessäkin).

Kaneli-07, minulla on positiivisia kokemuksia myös psykologilla käynnistä. Miestä en mukaan vienyt (ongelma kun oli enemmäkin omassa päässäni), mutta uskoisin, että pariterapiakin voisi olla erittäin hyödyllistä.

Toivon, että asiat lähtevät avautumaan ja teette oikean päätöksen, oli se sitten hoitojen jatkaminen tai niiden lopettaminen. Lopettamispäätös mielestäni on kuitenkin hyvä tehdä juuri psykologin kautta tai avustuksella; näin kaikki tärkeät asiat ja tunteet tulevat käsitellyiksi.

 

Keiju07 Kiitos tiedoista, olin luullut, että miehen pitää ivf:ää varten antaa simppansa polilla (jotenkin varmempaa, nopeampaa), mutta jos se onnistuu kotonakin, sen parempi. Kotona teimme simppatestinkin, tosin sen klinikan kondomin kanssa, kun purkkitouhu tuntui miehestä jotenkin vaikealta.
Hormonit pelottavat minua, sillä minulla on yksi karmea 3kk:n kokemus e-pillereiden vaihdosta: olin kuin pahimmasta painajaisesta revitty riivinrauta. Nyt kun olen ollut ilman pillereitä vajaa 3 vuotta, tuntuu, kuin olisin vapautunut jostakin. Keho ja mieli toimivat paremmin. Clomitkaan eivät vaikuta mielialaani, vaikka niin pelkäsin.

No, kai tässä pitäisi mennä vain päivä kerrallaan eikä murehtia tulevaa, kun ei siitä kuitenkaan tiedä. Muistakaa pitää huolta parisuhteesta, meillä se oli vähän jäähyllä viikonloppuna, mutta nyt näyttää taas paremmalta. :hug:

 

heippa,

vastailen minäkin teille hieman. Itse olen käynyt sekä inseminaatiossa sekä ivf-hoidossa. Ja voisin siltä osin suositella, että skipatkaa ne inssit ja muutkin kotona ajoitettavat yhdynnät...ne ainakin meillä rassas koko parisuhdetta koska siltä rakastelulta katos osittain se pohja...se oli vaan homma joka piti hoitaa määrätyllä hetkellä.
Meillä meni hetki, että tajuttiin toi ja pyydettiin siirto ivf-hoitoihin...joissa sitten toisella siirtokerralla tärppäs =)

Mutta tsemppiä ja jaksamista teille kaikille...me ollaan nyt palaamassa takaisin tuonne hoitoihin eli taas pääsee mukaan tähän tunnekaruselliin...milloin olo on niin odottavainen ja sitten saatetaan tulla alas ja lujaa...

 

Kaneli-07!
Sun teksti kuulostaa niin kovin tutulta..Meillä myös pitkä lapsettomuus ottanut kovasti tiukille parisuhteessa ja ero on ollut esillä välillä enemmän välillä vähemmän. Kummassakaan ei pitäisi olla vikaa. Silti joku mättää ja hormonihoidot eivät auta asiaa eikä tietysti myöskää jatkuva stressi ja menkkojen alkaessa paluu maanpinnalle toivon noustua taas korkealle hoitojen myötä. Kyllä elämä on niin tunteiden vuoristorataa tässä touhussa ettei pahempaa ole. Ihmettelen miten kaikilla muilla parisuhde kestää tämän mylläkän ja elämä on niin auvoista. Jos miehesi vaan lähtee pariterapiaan ei varmaan hullumpi ajatus. Mun mies ei lähde, ei kuulemma auta mitään kuitenkaan... :headwall: Toivottavasti teillä asiat toisin.
Voimia vaan kaikille taas!! :hug: :hug:

 

Kiva että on tällanen pieni ketju tästäkin aiheesta. Uskon että moni kauemmin tässä rumbassa mukana ollut kaipaa tukea juuri hoitojen jatkamiseen tai niista luopumiseen. Meillä tehty kaksi inssiä ja kolmas aloitettu mutta keskeytetty kystien ilmestymisen takia. Kystat liittyi endoon ja aktivoitu mukavasti kun käytettiin gonalia insseissä. Puoltoista kuukautta kystien havaitsemisesta ne oli molemmat niin isoja että jouduin sairaalaan ja pikaisesti laparoskopiaan. Olin viikon sairaalassa ja pari viikkoa sairaslomalla. Nyt oon vasta saanut varattua ajan jälkitarkastukseen kun en oo aiempaa uskaltanut. Ja mietinkin nyt miten käy hoitojen, uskallanko lähteä IVF:ään jossa hormooniannokset on 10 kertaa suurempia? Miten endo reagoi niihin? Oonkin miettinyt hoitojen lopettamista yhä vakavammin. Voihan niitä lapsia saada luonnollisestikin joskus....Tsemppiä kaikille hoidoissa oleville ja myös niille jotka päättävät niistä luopua.