Miesystävä juo ja edessä olisi yhteenmuutto.

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

vierailija

Vieras
Tilanne se että ollaan piakkoin muuttamassa yhteen eli miesystävä ja minä ja minun lapseni. Ongelmana on että miesystävä juo ihan liikaa ja usein. Työt hoitaa ja näin mutta vapaapäivän koittaessa juo kyllä ja aloittaa jo aamusta juomisen. Juomamäärät vaihtelee arviolta 8-20 oluttölkin välillä päivässä. Juo omassa kodissaan, ei meidän luona. Lomareissullaankin oli juonut lähes joka päivä. On sanonut ettei tietystikään sitten juo yhteisessä kodissa, mutta alkaa olla vaikea uskoa sitä kun katsoo tuota juomista. Voiko todella pysyä erossa alkoholista? Olen alkanut epäröidä mitä yhteisasumisesta tulee, en halua että lapset joutuu missään nimessä katsomaan toisen juomista. Mies on aivan ihana selvinpäin ja ottaa lapset huomioon. Ja eikä hän mikään aggressiivinen ole humalassakaan, mutta erilainen kuin muutoin. Pelkään että mies juo vaikka muutettaisiin yhteen ja sellaista en halua. Toisaalta mies on sitä mieltä että suhde ei jatku jos ei muuteta yhteen, ei koe että olisi järkeä jatkaa erillään asumista. Eroa en kyllä haluaisi. Voiko ihminen todella luopua alkoholin käytöstä yhteenmuuton vuoksi? onko ihan turha haaveilla ja uskoa että asiat muuttuisi?
 
.....ulkopuolisena sanoisin että ei varmasti lopu tuo käyttö.

Ihan silläkin, että mies voi todella uskoa että vähentäisi, mutta todellisuuden tullenei pystykään vähentämään.
 
  • Tykkää
Reactions: KalaMies
Tilanne se että ollaan piakkoin muuttamassa yhteen eli miesystävä ja minä ja minun lapseni. Ongelmana on että miesystävä juo ihan liikaa ja usein. Työt hoitaa ja näin mutta vapaapäivän koittaessa juo kyllä ja aloittaa jo aamusta juomisen. Juomamäärät vaihtelee arviolta 8-20 oluttölkin välillä päivässä. Juo omassa kodissaan, ei meidän luona. Lomareissullaankin oli juonut lähes joka päivä. On sanonut ettei tietystikään sitten juo yhteisessä kodissa, mutta alkaa olla vaikea uskoa sitä kun katsoo tuota juomista. Voiko todella pysyä erossa alkoholista? Olen alkanut epäröidä mitä yhteisasumisesta tulee, en halua että lapset joutuu missään nimessä katsomaan toisen juomista. Mies on aivan ihana selvinpäin ja ottaa lapset huomioon. Ja eikä hän mikään aggressiivinen ole humalassakaan, mutta erilainen kuin muutoin. Pelkään että mies juo vaikka muutettaisiin yhteen ja sellaista en halua. Toisaalta mies on sitä mieltä että suhde ei jatku jos ei muuteta yhteen, ei koe että olisi järkeä jatkaa erillään asumista. Eroa en kyllä haluaisi. Voiko ihminen todella luopua alkoholin käytöstä yhteenmuuton vuoksi? onko ihan turha haaveilla ja uskoa että asiat muuttuisi?

Itse ainakin lopettaisin suhteen, jos toinen tuolla lailla painostaisi/kiristäisi muuttamaan yhteen ("Suhde ei jatku jos ei muuteta yhteen"). Miksi on pakko muuttaa yhteen? Vaikuttaa myös, että ette ole ihan kauhean pitkään tunteneet, jos kerran miehen tavat ovat hiljattain tulleet yllätyksenä, etkä ole ihan varma, mikä hänen suhteensa alkoholiin on.

Minä en muuttaisi yhteen kovin nopeasti, jos itselläni olisi omia lapsia. En myöskään muuttaisi lasten kanssa yhteen ihmisen kanssa, jonka suhde päihteisiin mietityttäisi YHTÄÄN.

Itse veikkaan, että mies kyllä lopettaa sen alkoholin käytön yhteenmuuton jälkeen - mutta vain vähäksi aikaa. Pikkuhiljaa vanhat tavat palaavat. Oikeastaan aika erikoista, että hän edes haluaa väen vängällä muuttaa yhteen - erillään asuessahan hän saisi juoda niin paljon kuin lystää. Miksi hänelle on niin tärkeää muuttaa yhteen?
 
Oletko koskaan tavannut yksinäistä alkoholistia. Kyllä alkoholistilla aina täytyy seuraa olla. Siinähän se perusongelma on, ei kestä olla yksin vain itsensä ja omien ajatustensa kanssa, alkoholillakin saa jo hyvin näitä tunteita muutettua/unohdettua/turrutettua. Mutta perusongelma säilyy, ei kestä itseään.
 
Tunnettu ollaan jo kymmenisen vuotta mutta seurusteltu vasta reilu vuosi.. Totta puhuessani en ole tiennyt ennen lähempää tutustumista hänen suhdettaan alkoholiin, hieman yllätyksenä se tuli. Ei näy päällepäin.
Mies on paljon täällä meidän luona, mutta ainaku vapaata on ja etenkin jos olen itse silloin töissä niin hän juo kotonaan. Syyksi sanoo että juominen on kivaa. Juo siis ihan yksinään kotonaan, tähän ei kuulu baarit tms. Yleensä kuitenkin tulee myöhään illalla näinä juomapäivinä meille (lapset nukkuu silloin).
Ymmärrän miehen kannan yhteenmuutosta, sillä paljolti hän asustelee meillä ja hän haluaisi perheen. Mutta niinku joku sanoikin niin hän ehkä hetkeksi pystyy olemaan ilman alkoholia mutta en kyl usko itsekään että pystyy olemaan kokonaan ilman. Olen tehnyt hänelle selväksi etten hyväksy alkoholin käyttöä ja jos menee siihen niin sitten lentää mies ulos. Sanoo että ei juo tietystikään kun on lapsia, että tilanne on sitten ihan eri. Vuorotyöni vuoksi on päiviä jolloin mies tulee olemaan kotona päineen lasten kanssa.
 
Kyllä sinuna miettisin kaksi kertaa yhteen muuttoa. Mies ei tule muuttumaan. Se on totuus.

Niin, olisi pitänyt miettiä tosiaan. Nyt tosiaan molempien kämpät on irtisanottu ja uudesta kirjoitettu sopimus jo. Mut ehkä joo, on silti mietittävä mitä tehdä. Tänäänkin mies juonut uusista kaljoistaan 19 + edelliset ja niitä oli varmaan viitisen tölkkii jäljellä joten 24.
 
Yhteen muutto = enemmän rahaa kaljoitteluun.

Yksin tissutteleva on suurempi riski puolisona kuin seurallinen juoppo. Yksin juova on jo naimisissa alkoholin kanssa ja muut suhteet vain mahdollistavat muiden tarpeiden täyttämisen, eli raha, seksi ja hoivaaja.

Jos olisit lapseton, voisit kokeilla muuttaa ihmisistä. Mutta sinulla on lapsi, joten älä lähde kokeilemaan onneasi. Kiinnyt, rakastut, petyt etkä osaa enää lähteä suhteesta. Unohda yhteinen asuminen ja jatka suhdetta turvallisesti omissa osoitteissa.
 
Villi veikkaus että ei tule onnistumaan!
Laita mies koetukselle: juominen loppuu jo nyt, tai ette muuta yhteen. Sittenhän näet miten käy.
Tottakai joku voi pystyä lopettamaan kun on hyvä kannustin, mutta sitten pitää kyl pystyä lopettamaan jo nyt etukäteen!
 
Näin olen tehnytkin mutta mies ei suostu tähän koska nyt hänellä on vielä mahdollisuus juoda ja yhteen muutettua ei. On ollut esim tipaton tammikuu, se meni aika hyvin mutta kuun loppupuolella mies oli alkanut juomaan ja joi sitten kunnolla ja useampana päivänä. Tuntuu jotenkin että olen liian heikko lähtemään suhteesta, rakastan miestä mutta en halua missään nimessä että alkoholi kuuluu arkeen. Saunaolut on ok mutta miehen alkoholinkäyttö tuntuu olevan jo aika hallitsevaa ja hän ei koe itse että alkoholi olisi millään lailla ongelma. Ehkä oon hirmu nipottaja ku en ite juo alkoholia ollenkaan.
 
Sulla on oikeus pitää sun rajat ja mitkä hyväksyt perheessäsi. Alkoholi kuitenkin muuttaa ihmisen käytöstä..

Ja tolle saunakalja linjallekaan ei tarvitse lähteä..... koska sittenhän se sauna lämpiää joka ilta ja eikä saunakalja koskaan tarkoita yhtä kaljaa. Ja haluatko sitten lapsillesi opettaa että saunanlauteilla on hienoa istua vain kalja kädessä....
 
Voihan se olla, että juominen siirtyy muihin tiloihin tai ns.piilojuomiseksi. Sekin on koettu, et juodut pullot ja tölkit korjataan piiloon ja kirkkain silmin valehdellaan ettei yhtään oo ottanut, vaikka henki ja olemus muuta väittää. Älä muuta yhteen ENNEN ku mies oikeasti lopettaa ..
 
En missään tapauksessa sinuna muuttaisi yhteen ennenkuin on käytännössä pystynyt näyttämään, että juominen on hallinnassa.
Valehtelu viittaa siihen ettei se ole ja äitinä pyydän, että älä vie lapsiasi sellaseen elämään missä alkoholi määrää elämän.
 
Jos kerran olet ehdoton alkoholin käytön suhteen, niin tuo ei tule toimimaan. Jos mies on tiennyt mielipiteesi ja suhtautumisesi hänen alkoholin käyttöön eikä siihen ole tullut mitään merkittävä muutosta, niin en usko että yhteenmuutettuannekaan sitä tulisi. Nyt sun on vain mietittävä miten suuressa roolissa alkoholi on suhteessanne. Miestä et voi muuttaa, koska hän ei näe eikä ymmärrä että hänellä olisi sen asian suhteen ongelmaa. Muutoksen pitää kuitenkin lähteä miehestä itsestään.

Mielestäni muutatte liian nopeasti ja harkitsemattomasti yhteen. Teillä on varsin eriävä suhtautuminen alkoholiin, että jos ette sitä käsittele nyt selväksi, niin se valitettavasti tulee olemaan asia mikä hiertää välejänne. Ja kerran lapsiakin on mukana, niin heidän ei tarvitse nähdä, kuulla tai aistia kiristyviä suhteitanne asian tiimoilta.
 
Asiat jotka juopolta ei lopu:
- hyvät selitykset
- hyvät aikomukset
- katteettomat lupaukset

Jos mieheen uppoaa laatikko kaljaa päivässä niin juoppo se semmoinen on, ei siinä selitykset asiaa muuksi muuta.
Voi olla kännipäissäänkin hyvin rakastettava ja hurmaava, sattuneesta syystä tunnen montakin. Mut perhe-elämä juovan juopon kanssa menee sen kaljalaatikon ehdoilla.
 
  • Tykkää
Reactions: Elena777
En ymmärrä, mikä hinku sinulla on muuttaa alkoholistin kanssa yhteen. Juoppohan tuo mies on selvästi, eikä tule siitä miksikään muuttumaan. Päinvastoin kohta löytyy lisää syitä juomiseen, kun alkaa arki tökkimään.

Yhteenmuuton harkitseminen on täysin edesvastuutonta sinulta, koska altistat myös lapsesi alkoholistin elämäntavoille. Avaa silmäsi hyvä nainen. Teidän on parempi asua erillänne ainakin niin kauan kuin lapsesi asuvat kotona. Sen jälkeen on ihan oma asiasi, haluatko pilata elämäsi juopon kanssa.

Minä olin naimisissa miehen kanssa, joka hoiti työnsä kunnolla, ei aloittanut juomista vielä päivällä, mutta viikonloppuisin oli pakko tissutella joka perjantai- ja lauantai-illat, ellei sattunut olemaan muuta pakollista ohjelmaa. Seuraavat päivät meni krapuloidessa. Tuollaisessa elämässä ei ollut mitään järkeä, kun toinen perheen aikuisista oli käytännössä poissa yhteiselosta käytännössä koko viikonlopun. Lapsetkin saivat täysin kieroutuneen käsitykset perhe-elämästä.

Nyt olen tavannut kunnollisen, raittiin ja terveellisiä elämäntapoja noudattavan miehen. Kumpikin olemme sillä mielellä liikkeellä, että tämä on loppuelämän kestävä suhde, mutta yhteen emme aio muuttaa niin kauan, kun lapsia asuu vielä kotona. Uusperhe-elämä hankaloittaa aina tavalla tai toisella lasten elämää.

Kokemuksen tuomalla syvällä rintaäänellä sanon sinulle, että älä missään tapauksessa muuta miehen kanssa yhteen. Ei juominen tule loppumaan. Päinvastoin se tullee vain lisääntymään. Pilaat myös lastesi elämän, jos päästän alkoholistin arkielämäänne.
 
  • Tykkää
Reactions: Elena777
Näin olen tehnytkin mutta mies ei suostu tähän koska nyt hänellä on vielä mahdollisuus juoda ja yhteen muutettua ei. On ollut esim tipaton tammikuu, se meni aika hyvin mutta kuun loppupuolella mies oli alkanut juomaan ja joi sitten kunnolla ja useampana päivänä. Tuntuu jotenkin että olen liian heikko lähtemään suhteesta, rakastan miestä mutta en halua missään nimessä että alkoholi kuuluu arkeen. Saunaolut on ok mutta miehen alkoholinkäyttö tuntuu olevan jo aika hallitsevaa ja hän ei koe itse että alkoholi olisi millään lailla ongelma. Ehkä oon hirmu nipottaja ku en ite juo alkoholia ollenkaan.

Alkoholistit harvoin myötävät, että heillä on mitään ongelmaa. No, ehkä heillä ei omasta mielestään olekaan, mutta lähipiirille juominen tuottaa suuria haittoja. Suhteenne on nyt jo pahasti pielessä, kun epäilet itseäsi ja mies puhuu itsensä puhtaaksi.
 
Tilanteen tekee hyvin hankalaksi se että nykyiset kämppämme ovat ilmeisesti jo menneet ja tosiaan uudesta kämpästä tehty yhdessä sopimus. Joten en tiedä mitä tehdä. Itse olisin valmis muuttamaan lasten kanssa ilman miestä vaikkakin kämpän vuokra on liian kallis yksin maksettavaksi (150e/kk kalliimpi kuin tää nykyinen). Lisäksi muuttoapua on luvannut tulla miehen puolelta ja jos mies ei muuta meidän kanssa niin en tiedä todellakaan miten saan kaiken muutettua ilman kanto- ja muuttoapua. Mutta jos lähdetään ilman miestä niin miehelle tulee tosi kiire saada itselleen asunto. Ja jos nyt miehen kanssa muutettaisiin saman katon alle vaikka vain siksi aikaa että löytää oman kämpän niin ei sekään kovin fiksulta vaihtoehdolta kuulosta. Toki vois yrittää irtisanoa uuden mutta sitten se ois 2000e vuokrasakko ja se ois aika paljon ja lisäksi siinä tapauksessa pitäisi saada nämä omat kämppämme takaisin. Vaikeaa. Oon vaan ollut niin sinisilmänen ja uskonut että juominen on hallittavissa, mutta nyt kun yhteenmuutto lähenee niin alan käsittää tilanteen ja tuntuu todella siltä etten halua yhtään alkoholistia tai alkavaa sellaista elämääni ja saati lasteni elämään.
 
Yhteistyössä