I
Ihanainen
Vieras
Ollaan tässä 5 vuotta seurusteltu ja 3 vuotta asuttu yhdessä miehen kanssa. Viimeisen 2 vuoden aikana mulla on vahvasti muodostunut sellainen olo, että olen miehelle vain jonkinlainen kodinkone. Me ollaa kämppikset, joilla on yhteinén osoite, mutta ei juuri muuta yhteistä elämää.
Mies on kaikki päivät ja illat töissä. Käy iltapäivällä n. 1tunnin kotona välillä syömässä, sitten taas menoksi. Töitä löytyy viikonloppunakin. Ja jos ehdotan jotain muuta ohjelmaa, niin vaikka mies lähtisikin mukaan, hän odottaa minun maksavan lystin ja valittaa koko ajan, kun olisi senkin ajan voinut olla töissä ja tienata rahaa.
Kotona mies ei tee mitään. Ei siivoa, ei laita ruokaa... Olettaa, että minä pesisin ja silittäisin hänen vaatteensa (mitä en tee). Hän ei saa edes astioita pöydältä tiskikoneeseen tai roskia roskikseen! Puhumattakaan, että veisi joskus roskiksen ulos. Näin siis viimeiset kaksi vuotta, aiemmin hän kyllä hoiti myös kotia. Kun huomautan asiasta, hän vain toteaa, etteivät hänen mielestään kotityöt kuulu hänelle.
Laitamme asuin- ja ruokakulut puoliksi. Siitä huolimatta mies olettaa, että minä kustannan hänelle pesuaineet, ostan hammasharjat ja alusvaatteet (mitä en ole suostunut tekemään). Ja jos joskus harvoin menemme yhdessä jonnekin, otamme aina minun autoni. Mies suuttuu, jos ehdotan hänen autollaan menoa. Ja bensasta hän ei maksa minulle ikinä. Silti hän haluaisi lähteä välillä esim. Helsinkiin (asumme Turussa), mutta minun autollani ja bensoillani.
Meillä on yhteisiä kavereita, joiden luona saan nykyisin käydä ilman miestä. Kaikki ihmettelevät tilannetta, mutta minkäs teet.
Rakastelukaan ei miehelle enää kelpaa. Ehkä kerran kuukaudessa peiton alla tapahtuu jotain, mutta sekin on ohi 5 minuutissa. Mies ei halua halata, ei suukotella. Jos yritän hyväillä, hän heittää sen leikiksi.
Tuntuu, että mies kiusaa minua nykyisin kaikessa. Jos joskus mennään yhdessä esim. ostoksille, mies saattaa yhtäkkiä hävitä toiseen kauppaan mitään sanomatta. Ja hihittelee, kun etsin häntä. Jos mies on kotona, kun teen ruokaa, hän tulee kiusaamaan: tönii ja kutittelee, vaikka käsissäni olisi kattilallinen tulikuumaa vettä. Ja hihittelee ääliömäisesti, kun komennan häntä pois, etten satuta itseäni.
En ymmärrä tätä. Olen hankkinut oman elämän, omat harrastukset, omat ystävät. Ja nyt olen alkanut miettiä, mitä teen miehellä, jonka kanssa vain nukumme samassa sängyssä. Kun otan asian puheeksi, mies ei ymmärrä, mitä tarkoitan. Hänestä kaikki on hyvin, hän haluaisi naimisiin, rakentaa talon (edellyttäen, että minun vanhempani maksaisivat sen) ja hankkia lapsia. Tosin, hän on sanonut, että hänen elämäänsä lapset eivät sitten saisi häiritä millään tavalla. Niidenkin hoito lankeaisi siis minulle.
Pitäisikö etsiä uusi mies, ennen kuin katkeroidun?
Mies on kaikki päivät ja illat töissä. Käy iltapäivällä n. 1tunnin kotona välillä syömässä, sitten taas menoksi. Töitä löytyy viikonloppunakin. Ja jos ehdotan jotain muuta ohjelmaa, niin vaikka mies lähtisikin mukaan, hän odottaa minun maksavan lystin ja valittaa koko ajan, kun olisi senkin ajan voinut olla töissä ja tienata rahaa.
Kotona mies ei tee mitään. Ei siivoa, ei laita ruokaa... Olettaa, että minä pesisin ja silittäisin hänen vaatteensa (mitä en tee). Hän ei saa edes astioita pöydältä tiskikoneeseen tai roskia roskikseen! Puhumattakaan, että veisi joskus roskiksen ulos. Näin siis viimeiset kaksi vuotta, aiemmin hän kyllä hoiti myös kotia. Kun huomautan asiasta, hän vain toteaa, etteivät hänen mielestään kotityöt kuulu hänelle.
Laitamme asuin- ja ruokakulut puoliksi. Siitä huolimatta mies olettaa, että minä kustannan hänelle pesuaineet, ostan hammasharjat ja alusvaatteet (mitä en ole suostunut tekemään). Ja jos joskus harvoin menemme yhdessä jonnekin, otamme aina minun autoni. Mies suuttuu, jos ehdotan hänen autollaan menoa. Ja bensasta hän ei maksa minulle ikinä. Silti hän haluaisi lähteä välillä esim. Helsinkiin (asumme Turussa), mutta minun autollani ja bensoillani.
Meillä on yhteisiä kavereita, joiden luona saan nykyisin käydä ilman miestä. Kaikki ihmettelevät tilannetta, mutta minkäs teet.
Rakastelukaan ei miehelle enää kelpaa. Ehkä kerran kuukaudessa peiton alla tapahtuu jotain, mutta sekin on ohi 5 minuutissa. Mies ei halua halata, ei suukotella. Jos yritän hyväillä, hän heittää sen leikiksi.
Tuntuu, että mies kiusaa minua nykyisin kaikessa. Jos joskus mennään yhdessä esim. ostoksille, mies saattaa yhtäkkiä hävitä toiseen kauppaan mitään sanomatta. Ja hihittelee, kun etsin häntä. Jos mies on kotona, kun teen ruokaa, hän tulee kiusaamaan: tönii ja kutittelee, vaikka käsissäni olisi kattilallinen tulikuumaa vettä. Ja hihittelee ääliömäisesti, kun komennan häntä pois, etten satuta itseäni.
En ymmärrä tätä. Olen hankkinut oman elämän, omat harrastukset, omat ystävät. Ja nyt olen alkanut miettiä, mitä teen miehellä, jonka kanssa vain nukumme samassa sängyssä. Kun otan asian puheeksi, mies ei ymmärrä, mitä tarkoitan. Hänestä kaikki on hyvin, hän haluaisi naimisiin, rakentaa talon (edellyttäen, että minun vanhempani maksaisivat sen) ja hankkia lapsia. Tosin, hän on sanonut, että hänen elämäänsä lapset eivät sitten saisi häiritä millään tavalla. Niidenkin hoito lankeaisi siis minulle.
Pitäisikö etsiä uusi mies, ennen kuin katkeroidun?
