Mitä teen? Mieheni on töissä ulkomailla ja kävi nyt yli kuukauden tauon jälkeen jälleen kotona joulun aikaan. Lähti takaisin päin tämän viikon alussa. Meillä on 3. luokalla oleva lapsi.
Mies sai raivokohtauksen, kun lapsi ei suostunut lähtemään hänen vanhempiensa luo "kyläilemään" (ymmärrän kyllä miksi, en minäkään haluaisi!) ja suuttui tästä niin, että oli puhumatta lapselle kaksi päivää ennen lähtöään eikä ole sittemmin ollut tähän yhteydessä. Seuraavan kerran tulee kotiin noin 1,5 kk kuluttua.
Meneekö äiti todellakin miehellä lapsen edelle? Eikö tällainen käytös ole ihan sairasta? Meillä on kyllä muutenkin vaikeaa, mutta eihän lapsen niskaan tarvitse kaataa vanhempien ongelmia.
Mitä tekisit tässä tilanteessa? Mitä minun pitäisi tehdä?
Anoppi harrastaa lastensa keskuudessa "hajoita ja hallitse" politiikkaa, ei mm. halua tavata yhtä kolmesta lapsestaan ollenkaan ja yrittää myrkyttää toistenkin suhteet tähän. Koko sakki on ihan P-stä!