Mies uhkaa lähteä?

["Apua"]

Odotan esikoista viikolla 18+3. Nykyisen miehen kanssa historiaa vain muutama viikko raskaisviikkoja enemmän.. Mitä pidemmälle tää raskaus etenää, sitä epävarmemmaksi tuntuu mies käyvän. Suuttuu helposti, käyttäytyy oudosti ja vastuuttomasti, kuten tämä viimeisin: veti hirveet lärvit, haistatti pitkät ja "katosi". Parin tunnin ettimisen jälkeen löyty kaveriltaan.. Nyt kovin usein ottaa puheeksi, että ei jaksa/halua enää jatkaa mun kanssa, koska riidellään niin paljon. Itse olen ihan epätoivonen... Mun mielestä se tietynlainen riitely vaan on osa parisuhdetta. Varsinkin nyt, kun molemmat stressaa tulevaa vanhemmuutta. Tuntuu että kaiken olen yrittäny tehdä, sanoa, vakuuttaa.. Mutta silti pelko yksin jäämisestä on kova. En selviä lapsen kanssa yksin. Tuskin olisin antanut raskauden mennä näin pitkälle, jos ei olisi ollit miestä rinnalla. Tehtiin yhdessä se valinta, että pidetään lapsi, mutta nyt näyttää siltä että kaikki jääkin yksin mun hoidettavaks. Toivon todella, että tää on vaan joku "vaihe", jota mies käy läpi..

 

["mies"]

Myöhäistä sanoa, mutta yleensä etenkin naisen kannattaa tutustua kumppaniin kunnolla ennen seksiä.

 

[astrolabe]

Lapsia ei pidä hankkia, jos ei tiedä jo etukäteen, että selviää yksinkin jos niikseen tulee. Välttämättä mies ei karkaa, mutta voi vaikka jäädä auton alle tms.

 

[LoruLiisa]

Elä ajattele että "en selviä yksin lapsen kanssa", kyllä sinä selviät! Jos mies on niin lapsellinen että jättää sinut yksin tuossa tilassa, ei hän olisi arvoisesi ollutkaan.

Koeta puhua miehen kanssa, anna kulkea myös omissa jutuissaan jne. Toivottavasti onnistutte mutta jos ette niin pärjäät myös vauvan kanssa kahden ihan varmasti.

(Minulla nyt rv 20+0)

 

[chef]

No älä nyt viitsi olla tosissasi.

Ei kukaan edes suunnilleen täysipäinen ihminen pidä muutaman viikon "historiasta" syntyvää lasta, jos lähtökohta on se, ettei nainen tule lapsen kanssa kaksin pärjäämään. Se kun on ihan selviä, että hyvin iso osa tuommoisista suhteista päättyy. Joko raskauden aikana, tai sen jälkeen. Eli riskit kyllä pitäisi olla tiedossa.

Mutta ei hätää, jos et pärjää lapsen kanssa, voit antaa lapsen isälleen. Tai adoptoitavaksi. Sun ei ole siis pakko pärjätä.

 

[määä]

Sanoisin, että omasta mielestä riitely ei tosiaan ole normaalia noin uudessa suhteessa.
Ja älä mietikään ettet pärjäisi, sä pärjäät kyllä hienosti yksinkin!

 

[chef]

Sanoisin, että omasta mielestä riitely ei tosiaan ole normaalia noin uudessa suhteessa.
Ja älä mietikään ettet pärjäisi, sä pärjäät kyllä hienosti yksinkin!

Mä puolestani näkisin, että se on normaalia noin uudessa suhteessa silloin, kun suhde jo heti alkuunsa joutuu noinkin suuren kriisin eteen.

Eikä ne raskaana olevat naisetkaan miehiään aina ihan helpolla päästä. Mä taisin eilen suuttua mun miehelleni about 10 kertaa. Yleensä saan tapella ihan itsekseni (mies ei ole riitelevää sorttia) mutta eilen miehelläkin jo näytti hiha vähän käryävän.

 

[Lokki]

Mä puolestani näkisin, että se on normaalia noin uudessa suhteessa silloin, kun suhde jo heti alkuunsa joutuu noinkin suuren kriisin eteen.

Eikä ne raskaana olevat naisetkaan miehiään aina ihan helpolla päästä. Mä taisin eilen suuttua mun miehelleni about 10 kertaa. Yleensä saan tapella ihan itsekseni (mies ei ole riitelevää sorttia) mutta eilen miehelläkin jo näytti hiha vähän käryävän.

Molemmille voi varmasti olla yllätys sekin miten oudoistakin asioista saa raskaana ollessa ihan kunnon riidan aikaan. Ne hormonit.... Muistan riidelleeni raskausaikoina ainakin siitä miten toisen ilme oli kahvia kaataessa, tai lattialle jätetyistä sukista saa myös aikaan järjettömän shown.

 

[tytsi-89]

No älä nyt viitsi olla tosissasi.

Ei kukaan edes suunnilleen täysipäinen ihminen pidä muutaman viikon "historiasta" syntyvää lasta, jos lähtökohta on se, ettei nainen tule lapsen kanssa kaksin pärjäämään. Se kun on ihan selviä, että hyvin iso osa tuommoisista suhteista päättyy. Joko raskauden aikana, tai sen jälkeen. Eli riskit kyllä pitäisi olla tiedossa.

Mutta ei hätää, jos et pärjää lapsen kanssa, voit antaa lapsen isälleen. Tai adoptoitavaksi. Sun ei ole siis pakko pärjätä.

Mä aloin miettimään tota, että päättyykö kauhean iso osa lyhyen aikaa kestäneistä suhteista. En ole siitä ihan varma, siis etenkään niistä, joissa on jo rakastuttu ja joissa raskaus on (joko suunnitellusti tai yllätyksellä) saanut alkunsa. Tuntuu, että kaikenlaiset suhteet päättyvät nykyään eroon tai sitten jatkuvat pitkään. Lähipiiristä löytyy kaikenlaisia suhteita. Osassa on oltu pidempään yhdessä ja mies onkin osoittautunut sekopääksi ja osassa taas alle vuoden kuluttua tapaamisesta oltu raskaana ja yhä yhdessä. Kannatan toki silti sitä, että tutustutaan ja vakiinnutaan kunnolla ennen lasten hankkimista.

 

[chef]

Molemmille voi varmasti olla yllätys sekin miten oudoistakin asioista saa raskaana ollessa ihan kunnon riidan aikaan. Ne hormonit.... Muistan riidelleeni raskausaikoina ainakin siitä miten toisen ilme oli kahvia kaataessa, tai lattialle jätetyistä sukista saa myös aikaan järjettömän shown.

Repesin!

Aika paha kyllä tuo jo

Mä suutuin eilen (monta kertaa) siksi, että mä haluan meille uuden auton NYT, HETI, PIKAISESTI, mutta miehellä ei näytä olevan kiirettä asian suhteen. No, onhan tässä vielä jokunen viikko aikaa vauvan syntymään, mutta en mä ajatellut rv 40 autokaupoilla pyöriä :kieh:

Lopulta sovittiin, että mennään tänään katsomaan sitä autoa, jonka meille haluaisin. Mutta mä sitten siitäkin vielä jotkut kilarit iltasella tulin vetäneeksi ja siirsin sen nyt sitten huomiselle. Tänään en enää suostu lähtemään. En muista enää syytä, mutta väliäkö sillä?

 

["arja"]

No et sä välttämättä yksin pärjää vauvan kanssa vaikka mammat täällä niin väittää. Sun kannattaa miettiä että jos mies lähtee että antaisit vauvan synnärillä adoptioon?

 

["vieras"]

[QUOTE="arja";28413822]No et sä välttämättä yksin pärjää vauvan kanssa vaikka mammat täällä niin väittää. Sun kannattaa miettiä että jos mies lähtee että antaisit vauvan synnärillä adoptioon?[/QUOTE]

Joo, ilman muuta kannattaa luovuttaa, eikä edes kokeilla pärjääkö.

 

["arja"]

[QUOTE="vieras";28413823]Joo, ilman muuta kannattaa luovuttaa, eikä edes kokeilla pärjääkö.[/QUOTE]

Helpompi se vauva on heti antaa adoptioon.

 

[chef]

[QUOTE="arja";28413833]Helpompi se vauva on heti antaa adoptioon.[/QUOTE]

Taitaa "arja" itse olla adoptiojonossa...

 

["arja"]

Taitaa "arja" itse olla adoptiojonossa...

En ole.

 

[astrolabe]

Jos narkkari kykenee repimään jostain sen verran tahdonvoimaa, että pääsee kuiville lapsensa tähden niin etkö sinä sitten, oletettavasti suht normaali nainen, voi muka yksin lapsesta huolehtia? Ei pidä harrastaa seksiä ollenkaan, jos ei ole valmis yksinhuoltajaksi (aborttia ei taida noilla viikoilla enää onneksi saada). Tunnet varmasti pienen liikkeetkin jo, miten voit kuvitella luopuvasi hänestä? Moisesta luuserimiehestä ei ole niin väliksi...

 

["lilia"]

on ihan luonnollista että koet nyt että tarvitset miehen rinnalle, mutta parasta on minusta että et ripustaudu nyt häneen liian voimakkaasti. Totuus on, että tarvitset tukea ja rakkautta ja kokea, että vauva on odotettu, jotta jaksat osoittaa sitä vauvallekin. Vauvan hoivaaminen vaatii paljon, on minusta ("uran tehneestä naisesta") yksi vaativampia asioita mitä tiedän. Minusta on siis hyvin luonnollista, että olet erittäin pettynyt mieheen. Ja moni pettyy parisuhteessa, kun mies ei jaakaan henkisesti sitä tilaa, joka vaikuttaa hyvin paljon kehoosi ja ajatuksiisi, koko elämääsi. Sinä antaudut tälle elämän ihmeelle, ja odotat pientä ihmistä syntyväksi. Ok, ja tilanne vaikuttaa olevan sellainen, että siitä saisi bestsellerin, koska on aika dramaattistakin saada noin nopeasti lapsi. Ja sitä sinun ei tarvitse muille selitellä, vaan lupaa itsellesi keskittyä rakentaviin ja positiivisiin asioihin!

Minusta parasta mitä voit tehdä on osoittaa itsellesi, samalla myös miehelle pärjääväsi kyllä. järjestät elämän niin että pärjäät. hankit turvaverkkoa, keskityt hyviin asioihin. En tunne miestä, mutta on mahdollista että hän voi olla yllättävä, tai sitten tämän on vain vaihe, mikä sekin tuntuu ihan luonnolliselta, koska hänelläkin on hyvin paljon sopeutumista vaativa tilanne, joka saattaa tuntua liian hallitsemattomalta ja stressaavalta hänenkin näkökulmastaan.

Hanki kaikkea mahdollista apua, puhu vaikka neuvolassakin, että haluat "vertaistukiryhmään". Tulevaisuus on hyvä, äläkä murehdi. Jaksat huolehtia vauvasta, tarvitset apua ja pieni lapsi on ihme, joka ansaitsee arvokkuutta. Älä vaadi miestä tilille (paitsi mahdollisesti elatusmaksuista sovittava tietysti), mutta henkisellä tasolla sitoutumista ei voi pakottaa. Hän voi sitoutua sinuun, mutta se tapahtuu vapaaehtoisesti, joten sure ilman häntä tämä pettymys, ja odottele vain mitä tapahtuu..voi olla että parisuhde olisikin riitaisa muutenkin, ja vauva ja sinä ansaitsette parempaa..

 

["juppe"]

ja raskauteen kuuluvat kaikenlaiset tunteet jokatapauksessa, mutta tollainen on varmasti erittäin stressaavaa! en voi tuomitakaan adoptiota, jos tuntee että se on paras, mutta emme tiedä oikeita ajatuksiasi aiheesta, joten emme voi sanoa juuta tai jaata, vain sinä tiedät. Minusta paras vastaus on että lapsi saa äitinsä, joka jaksaa rakastaa ja huolehtia, mutta jos tiedät, että et oikeasti jaksa, niin adoptiohan on hyvä vaihtoehto, ja siinä on harkinta-aikakin. tietysti tämän ehdottaminen voi loukata epävarmaa äitiä, joka haluasi tukea, mutta ihmisiä on monessa tilanteessa ja erilaisia, emme voi tietää mitkä ovat oikeasti tunteesi ja tilanteesi..

 

[suskijaperhe]

totta on että hormonit heittelevät naisen mielialoja raskausaikana, mutta jokainen normaali mies ottaa sellaisen lieventävänä asianhaarana.. totta myös se, että tuleva isyys pelottaa monia mihiä.. suosittelen ap puhumaan miehesi kanssa, jos et saa sanoja suusta niin kirjoita kirje jossa kerrot tuntemuksistasi syyttelemätttä ja haukkumatta..


ja kyllä, pärjäät varmasti yksinkin jos ei mies halua pysyä tukenasi

 

["vieras"]

[QUOTE="arja";28413833]Helpompi se vauva on heti antaa adoptioon.[/QUOTE]

Ja lapsellekin paljon parempi, saa sellanen pariskunta lapsen joka ihan oikeasti lasta haluaa ja on valmiina siihen.

 

[moekoe]

Kyllä sitä vauvan kanssa selviää, vaikka yksin jääkin.

Mun on pakko sanoa, että mä kyllä tekisin miehelle selväksi, että tekee pian päätöksensä. Että jääkö vai lähteekö. Parissa viikossa. Jos jää, niin kaikki turha uhkailu ja uhoaminen on jätettävä ja alettava keskittymään perheenä olemiseen. Eli siis jos pelottaa ja ahdistaa, niin sitten yhdessä vois yrittää niitä käsitella yms.
Jos lähtis niin sit lähtis, mutta tiedossa tarttis olla se, millainen isä aikoo olla. Onko lapsen hommissa mukana paljo, jonkun verran vai unohtaako koko mukulan, kun ovesta ulos pääsee.

Näin olis vielä puolet odotuksesta aikaa sopeutua ja tehdä asioille jotain.

Joo, isät voi olla paniikissa, mut ei se nyt tollasta oikeuta.

 

[Nooooo]

Jos narkkari kykenee repimään jostain sen verran tahdonvoimaa, että pääsee kuiville lapsensa tähden niin etkö sinä sitten, oletettavasti suht normaali nainen, voi muka yksin lapsesta huolehtia? Ei pidä harrastaa seksiä ollenkaan, jos ei ole valmis yksinhuoltajaksi (aborttia ei taida noilla viikoilla enää onneksi saada). Tunnet varmasti pienen liikkeetkin jo, miten voit kuvitella luopuvasi hänestä? Moisesta luuserimiehestä ei ole niin väliksi...

En nyt tuon pienen tekstin perusteella menisi ketään haukkumaan luuseriksi. Miehelle isäksi tulo on hirmu iso ja joillekkin jopa pelottava asia. Vielä kun kaikki ei osaa siitä puhua vaan pakenee. Se ei silti tarkoita etteikö olisi loistava isä kun lapsi syntynyt. Jos olisin ap antaisin miehelle nyt hieman tilaa ja keskittyisin johonkin muuhun. Tilanne pääsisi rauhoittumaan ja sitten voisi paremmin pystyä keskustelee eikä vaan riitelemään. Se on totta että hormoonit vaikuttaa, mutta kyllä se nyt miehellekkin kamalaa jos koko ajan riita päällä.

 

[Ei aivoton]

[QUOTE="arja";28413833]Helpompi se vauva on heti antaa adoptioon.[/QUOTE]

Jännä, kun musta vauvan antaminen adoptioon olis ehkä vaikeinta ikinä. Vauvan kanssa selviäminen yksi olisi varmasti ihan hemmetin haastavaa, mutta siihen on kyllä apuja saatavilla. Plus se haastavin vauva-aika kestää loppujen lopuksi vain tietyn hetken.

 

["vieras"]

Lapsia ei pidä hankkia, jos ei tiedä jo etukäteen, että selviää yksinkin jos niikseen tulee. Välttämättä mies ei karkaa, mutta voi vaikka jäädä auton alle tms.

Täyspeesi tälle! Oikein hirvittää, kun naiset (yleensä ne on naisia) heittäytyy täysin puolison varaan, jopa taloudellisesti. Entä jos se puoliso oikeasti kuolla kupsahtaa, mitä sitten?

Ja jos ei osaa ehkäisystä huolehtia, niin varmasti on epävarma olo, miten sitten lapsesta. Mutta vastuu nyt vaan pitää jonkun kantaa, kun annoitte asian mennä noin pitkälle. Eli otappas nyt itseäsi niskasta kiinni ja kasva aikuiseksi!

 

["baobao"]

olette hätiköineet liian nopeasti. mitä edes ajattelit.