..lapsi välillä nukkumaan.
Mutta siis.
Mää olen samaa mieltä miesten vaihdosta
Nää on nii monisyisiä asioita ettei näitä saa tässä mitenkään selkeästi sanottua..
Mutta tässä keskustelussa on vähän sama juoni kuin meillä kotona. Vain minun tunnereaktiot ja käytös on väärää, toisen osapuolen tavassa ei ole mitään väärää... Ei tavassa tuoda asia esille, ei oma reaktio toisen eriävään mielipiteeseen, eikä sit edes kyetä lopettaa..
Kompromissiä sekin on että ylipäätään alunperinkin jättää sanomatta asiasta, onko se oikeesti edes aina tarpeellista, kun kuitenkin on kaksi aikuista ihmistä.
Tai jos sen keskustelun aloittaisi suoraa sillä että kun me olemme tästä eri mieltä nii mites me nyt hoidetaan tämä jatkossa. -Yleensähän kuitenkin se toisen erilainen suhtautuminen asiaan on kuitenkin jo tiedossa, voisi hypätä suoraa sen väittelyn ylitse..
...Minä kyllä kuuntelen. Tai kuuntelin. Enää en suostu, koska meidän perheessä siinä ei ole mitään kohtuutta kuinka kauan joudun istuu kuin herran terttu ja kuuntelee kun mies paasaa miltä hänestä tuntuu ja miksi hän mitä ja miksi hän tätä. Ja kysyy lopuksi että eikö?
Ja kun minä vastaan, että no se on sinun mielipiteesi, minä en ole tästä asiasta ollenkaan samaa mieltä, niin saan takaisin vähintäänkin järkyttyneen turhautunutta hiusten(sa) repimistä - ja sama paasaus alkaa uudestaan.
Meillä mies on aika mustavalkoinen siinä, että vaikka meilläkin muka saa molemmilla olla omat mielipiteet, jatkaa hän asiaansa niin kauan että kuvittelee lopulta saavansa minut olemaan samaa mieltä asiasta. Ja voin sanoa, että tähän mennessä ei kovin montaa sellaista asiaa ole tullut...
Ongelmaa lisää se, ettei mies todellakaan ymmärrä mistä kenkä minulla puristaa, ja jankkaa vaan sitä omaa asiasnsa. .. Ja loppujen lopuks, kun asiaa tarpeeksi monta kertaa jankataan, hän ylipäätään ymmärtää missä teki väärin. Viime viikolla selvitimme yhden asian mikä tapahtui kolme vuotta sitten! Mutta hän ei tuolloin ymmärtänyt asiassa olevan mitään väärää, koska hänen mielestään siinä ei ollut mitään väärää. Minä ymmärsin, vaikkei minulla ollutkaan tuolloin omaa lasta. Hänen piti saada oma lapsi ennen kuin kykeni ymmärtämään että tapahtuneessa asiassa oli jotain väärää.
Vähän samalla linjalla meillä on muutkin asiat - hän saa määritellä milloin kenelläkin on oikeus loukkaantua. Kun niitä konkreettisia esimerkkejä vaaditaan, nii yks meidän keskusteluista tuli autossa.
Olimme matkalla, hetkeä aikaisemmin lähteneet huoltoasemalta jossa olimme syöneet, syöttäneet juottaneet ja kuivittanu vauvan. Olimme pysähtyneet sinne vauvan itkun vuoksi. Lähdimme ajaa, ja ehkä vartin päästä vauva alkoi itkee aivan kauheesti. Mies ei halunnut pysähtyä, "ei sillä mitään hätää ole, vasta kaikki laitettiin kuntoon, syöny juonu on" jne. Asiaa keskusteltiin. Asiaa väännettiin. Asiaa tapeltiin. Vasta kun uhkasin vetää käsijarrusta ja ottavani vauvan kanssa taksin lähimpään kaupunkiin ja sieltä junan kotia, mies suostui pysähtymään. Ja koko ajan vauva huutaa kaukalossaan.
Vauva oli oksentanut päällensä.
Tää on yks niitä tilanteita joista olen vieläkin vihainen, pitäköön hemmetti kumpikin omat mielipiteensä, mutta ei niistä saa joutua muut kärsimään.
Miehen mielestä vauvalla ei voinut olla mitään hätää, koska hänelläkään ei ollut nälkä eikä jano, eikä voinut olla mitään hätää.
Se kun pitää vaan jäädä vakuuttelee toista asian oikeasta laidasta, vaikka ei edes itse tiedä koko asiaa...
Eikä todellakaan ymmärrä, että toinen voi tuntea asiasta niin eri tavalla. Eikä sit kuitenkaan sulata sitä, kun toinen sanoo olevansa täysin eri mieltä..